Musikaali perustuu Minna Canthin näytelmään Työmiehen vaimo.
Karkkilan Työväen Näyttämö tuottaa syyskaudella Karkkilasaliin musikaalin Suruttomat. Musikaalin on käsikirjoittanut Sirkku Peltola. Musikaalin on säveltänyt Matti Puurtinen ja laulujen tekstit ovat Heikki Salon. Musikaalin Karkkilaan ohjaavat Mika Nikander ja Kirsi Kahela. Koreografiasta vastaa Saara Mikkola-Ylitolva ja orkesteria johtaa Anna Tallgren, joka on myös sovittanut musiikin. Lavastus- ja puvustussuunnittelu on Mika Nikanderin.
Mittava tuotanto on Karkkilan Työväen Näyttämön, Luoteis-Uusimaan tanssiopisto Vinhan, Karkkilan musiikkikoulun, Karkkilan lukion ja Karkkilan työväenopiston yhteisprojekti. Näyttämöllä nähdään yli 30 näyttelijän ensemble, sekä seitsemän tanssijaa. Erikoisjärjestelyin Karkkilasalin näyttämön yläsillalle on saatu myös mahtumaan 12 soittajan orkesteri, joka koostuu Karkkilan musiikkikoulun ja Karkkilan lukion oppilaista ja opettajista. Musikaali on saanut tuotantotukea Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahastolta.
Suruttomat-musikaalin ensiesitys oli Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 2004. Musikaali perustuu Minna Canthin näytelmään Työmiehen vaimo. Suruttomat on väkevä aikalaiskuvaus työväen maailmasta, kolmiodraamasta ja ihmiskohtaloista. Se kertoo ihmisistä, jotka kestävät paljon – ennen kuin murtuvat. Tarina kertoo nuoresta Johannasta, hänen aviomiehestään Ristosta, sekä Riston rakastetusta Homsantuusta.
Canthin alkuperäisteos on varsin ajankohtainen nykyäänkin. Rakkauden ja kolmiodraaman lisäksi näytelmässä nostetaan esille kovaa kritiikkiä esimerkiksi alkoholista johtuvia ongelmia, ja miesten ylivaltaa kohtaan. Luvassa on upeaa musiikkia, koskettavia hetkiä, ja näyttäviä kohtauksia tansseineen.
Minna Canthin sanoin: ”Ihmetellä täytyy, miksi pidetään niin sitkeästi kiinni tuosta vanhasta katsantotavasta, että muka maailma on murheenlaakso, jossa ihminen on sitä parempi, kuta enemmän hän kärsii ja kuta enemmän hän kieltää itseään, eli kuta vähemmän hän välittää oman sielunsa ja ruumiinsa hyödystä.”

Suruttomat-musikaalin ensi-ilta on Karkkilasalissa 13.11.2020, ja esitykset jatkuvat tammikuulle 2021. Esityksiä on yhteensä 14. Karkkilasalin paikkoja myydään tällä hetkellä 50 prosentin täyttöasteella eli joka toinen katsomopaikka jää esityksissä tyhjäksi.
Salin käyttöä on lisäksi tarkennettu monin turvallisuusohjeistuksin. Tuotanto haluaa taata kaikille turvallisen teatterikokemuksen, ja on sen vuoksi laatinut yleisöohjeistuksen, joka perustuu Suomen valtion, sekä Suomen Teatterit ry:n (STEFI) valtakunnallisiin ohjeisiin. Turvallisuusohjeistusta päivitetään tarvittaessa. Kaikkien toivotaan noudattavan ohjeita, jotta saamme nauttia teatterista turvallisesti ja täydellä sydämellä! Turvallisuusohje on kokonaisuudessaan nähtävissä Karkkilan Työväen Näyttämön kotisivuilla www.nayttamo.net ja se tulee nähtäväksi esityspäivänä myös Karkkilasalin aulatiloihin. Yleisöä opastetaan esityksissä myös turvallisuuteen perehdytetyn henkilökunnan välityksellä, sekä ylimääräisillä kuulutuksilla. Liput: NetTicket ja ovelta. Maksuvälineenä käy myös KAIKU-kortti.