Tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävä partiolippukunta Lohjan Nummitytöt ry järjestää alueellisen partiotaitokilpailun Lohjan ja Vihdin alueen partiolaisille. Kilpailut käydään lauantaina 5.5., ja kisojen keskuksena toimii Nummityttöjen uusi kolo Sokkela (Ojamonkatu 36).

– Tarkempia tietoja kisojen reitistä ei voi vielä antaa, etteivät kisaajat saa ennakkoetua, kertoo kilpailun johtaja Heikki Vornanen.

Partiotaitokilpailuissa kisaavat tällä kertaa nuorimmat partiolaiset, 7-12-vuotiaat sudenpennut ja seikkailijat. Kilpailun nimi on Kaste18, ja sen aikana tutustutaan vaihtelevien kilpailutehtävien avulla Suomen vesistöihin.  Rasteja on yhteensä kymmenen, ja kävelymatkaa kertyy kisapäivän aikana viisi kilometriä.

-Partiotaitokilpailuissa kisataan erilaisissa partiotaidoissa: perinteisesti tehtäviä on suunnistuksesta, ensiavusta, rakentelusta, ruuanlaitosta maasto-olosuhteissa sekä luonnontuntemuksesta. Lisäksi mukana saattaa olla muutamia yllätystehtäviä. Itse olen päässyt partiotaitokisoissa mm. tekemään tatuointia, mutta sellaista ei nyt näissä pienten kisoissa kyllä tehdä, naurahtaa kisojen järjestelysihteeri Jonna Vornanen.

Kilpailuihin odotetaan yhteensä 26 joukkuetta yhdeksästä eri lippukunnasta. Kilpailuja on toteuttamassa lähes 80 vapaaehtoista aikuista ja nuorta.

-Nuorimmat rastipäälliköt ovat 13-vuotiaita, mikä on todella hieno asia. Partiossa nuoretkin pääsevät ja haluavatvastuullisiin tehtäviin, kehuu Heikki Vornanen.

Alueelliset partiotaitokilpailut nuoremmille partiolaisille järjestetään pääsääntöisesti kerran vuodessa. Vanhemmat partiolaiset kisaavat vuosittain piiritasolla Uudenmaan partiopiirin mestaruuksista ja toki SM-kilpailujakin pidetään vuosittain.

– Kilpailut ovat olennainen osa partiotoimintaa: tärkeintä ei ole toisten voittaminen, vaan oman itsensä ylittäminen ja oman kisaryhmän tiivis yhteistyö. Partiotaitokisat ovat aina ryhmäkisat, eivät koskaan yksilökisat, ja ihan syystä, Heikki Vornanen toteaa.

Kilpailujen avausta ja lähtötehtävää voi tulla seuraamaan klo 10 alkaen kisakeskukselle Lohjan keskustan terveysaseman pihalle.