Kesälomakausi pääsi alkamaan ja nyt viimeistään on aika miettiä niitä kesälomasuunnitelmia. Todennäköisesti isot suunnitelmat ovat jo mietitty aikoja sitten, mutta toivottavasti ette ole koko kesän loma-aikaa sulloneet täyteen aikatauluja, vaan aikaa on oikeasti lomailulle.

Kesälomalla on myös hyvä käväistä rauhassa naapurissa. Jos ajatellaan vaikka sitä, kuinka lähellä olemmekaan merta, niin ei meiltä mene kuin hetki ja olemme Inkoon satamassa nauttimassa satamaravintolan herkuista.

Toisessa suunnassa eli pohjoisessa meillä on naapurina vanha teollisuusalue Karkkilan, josta löytyy aiheeseen liittyviä museoita ja tutustumisen arvoisia paikkoja, aivan samalla tavalla kuin Raaseporin suunnalla olevalta Ruukkialueelta.

Lännen Helmi esitteli tapahtumia

Viime viikolla julkaisimme meidän oman kesälehtemme Lännen Helmen, jonka sivuilla esittelimme paljon erilaisia alueellisia mahdollisuuksia kesäksi. Tällä omalla ja naapureiden alueella on nimittäin melkoisesti kesätapahtumia aina pienistä paikallisista kesätapahtumista kesäteattereiden lavoilla ja isoihin musiikkikonsertteihin, joita tulevan kesän aikana on useita aivan tässä omalla kotialueellamme. Tämä kaikki tarkoittaa, että lähelläkin on nähtävää, eikä aina tarvitse lähteä pitkälle matkalle saadakseen kokemuksia.

Aurlahti tarjoaa tekemistä

Siinä missä vielä muutamia vuosia sitten Aurlahden kohdalla puhuttiin vain menetetyistä mahdollisuuksista, on viime vuosina alkanut järven rannoilla tapahtua. Tarjolla on jo jonkinmoista kesätekemistä veden kanssa, ja eri puolella järveä on myös rantakahviloita ja -ravintoloita tarjoamassa antimiaan kesän matkailijoille, joita Lohjan ympäristössä on oman väestön lisäksi tuhansittain mökkiläisiä.

Torilla tavataan

Vanha sanonta torilla tavataan voi pitää tänäkin kesänä paikkaansa niin Lohjan keskustan torilla, kuin monilla kesätoreilla aina Sammatin ja Somerniemen toreista Inkoon, Kirkkonummen, Vihdin ja Karkkilan toreille.

Esimerkiksi Lohjan tori on kesällä avoinna aina tiistaista lauantaihin kello 7 – 14. Lohjan torilta voit hakea niin vihannekset, kuin kasvikset, kukat, lihatuotteita ja vaihtelevasti muutakin. Tutut kauppiaat alkaen Maakylän Tuoretuotteesta ovat tarjoamassa tuoreita ja maukkaita maakunnan tarjottavia torikansalle.

Kesällä rennosti

Kesälomalla pitää kuitenkin muistaa ottaa ennen kaikkea rennosti, jotta sitten jaksaa taas syksyn harmaudet ja koleat kelit ennen talven lumia ja valoisampaa aikaa. Kesällä paistaa aurinko ja voimme omien mahdollisuuksiemme rajoissa nauttia kesästä ja alueemme tarjonnasta.

Mitä jos jokainen meistä ottaisi tulevaksi kesäksi tavoitteen kokea jotain uutta tässä omilla kotikonnuilla, tai sitten aivan tässä naapurissa?

Katsotaan sitten syksyllä, kuinka pitkälle kesällä varastoitu energia jaksaa meitä kannustaa arjen harmauden keskellä.