Vihdin Autotalo on jälleen avaamassa uutta kiinteistöä jo olemassa olevien viiden rakennuksen lisäksi. Uuteen kiinteistöön asettuu Citroen ja Honda showroomit ja tilaa on 1200 m2.

Kuvassa täyssähkö pakettiauto Citroen E-Jumpy sekä Pekka ja Esko Palin.

Ennestään meillä oli jo reilut 3000 neliötä, mutta halusimme myös Citroenille ja Hondalle näiden valmistajien vaatimusten mukaiset tilat, ja uusi kiinteistömme Kuskinkierros 5:ssa mahdollistaa tämän. Nykyiset tilat jatkavat ennallaan, eli huolto säilyy paikallaan ja Kia ja Mitsubishi ovat tässä Ratastie 2:ssa, kertoo Vihdin Autotalon Esko Palin.

Vaikka autokaupasta ja sen sisällä tapahtuvasta myyjän ja ostajan kommunikoinnista suuri osa on siirtynyt digitaaliseen maailmaan, on itse autokaupallakin suuri merkitys itse kaupan teossa, kertoo Vihdin Autotalon Pekka Palin.

Vihdin Autotalo on ollut Vihdin Nummelassa tekemässä auto kauppaa jo vuodesta 1985 ja Esko ja Pekka ovat käytännössä kasvaneen lapsuutensa ja nuoruutensa autokaupassa vietettyään liikkeessä kaiken vapaa-aikansa. Molemmat miehet ovat yhä yhtä innostuneita ja kiinnostuneita autoista kuin silloinkin, mutta auton ostaminen ja myyminen ovat muuttuneet.

Varsinkin viimeisten parin vuoden aikana digitaalisuus on lisääntynyt entisestään. Meillä se näkyy mm. kasvavana käytettyjen autojen kuljetuspalveluna asiakkaille, jotka voivat olla pidemmänkin matkan päässä, kertovat Esko ja Pekka.

Nykyisin autoista kiinnostunut ostaja on jo saattanut etukäteen ottaa paljonkin tietoa autosta netistä ja jopa kansainvälisiltä sivustoilta. Välillä on voinut tulla myös tilanteita, missä asiakas on tiennyt uutuuksista meitä nopeammin, mutta aina ollaan hyvin päästy eteenpäin. Se, että tietoa on paljon saatavilla, on monesti hyvä asia, mutta se myös aiheuttaa hämmennystä.

Ennen bensa tai diesel, entä nykyään?

Mediassa on jo vuosia kansainvälisesti puhuttu ja kirjoitettu autoalan murroksesta, kohti entistä ympäristöystävällisempää autoilua. On puhuttu niin autonomista eli itseajavista autoista, kuin myös autoilun sähköistymisestä.

Monet isoista auton valmistajista on jo ilmoittanut vuoden, minkä aikana ne lopettavat bensa ja diesel autojen valmistamisen. Jo nyt on uusien autojen enemmistö hybrid, lataushybrid ja täyssähköautoja, jopa pakettiautoja myöten. Tämä kaikki muutos on tapahtunut nopeasti ja se aiheuttaa hämmennystä ostajakunnassa.

Vuosikymmeniä oltiin totuttu kyselemään auton kulutuksesta ja tehoista, mutta sähköautojen maailmassa moni asia onkin toisin. Samalla autojen ostamiseen liittyvät kriteerit ovat parasta aikaa ostajille muokkautumassa uuteen uskoon ja juuri nyt on siinäkin jonkin verran hämmennystä, kerto Esko.

Esimerkiksi sähköautojen kulutus vastaa nykyään keskimäärin noin kolmen euron sähkönkulutusta per 100 kilometriä, mutta kysymys, kuinka nopeasti auto ”tankataan” onkin sitten monimutkaisempi, sillä toisin kuin bensa- ja dieseltankkaus, sähkönlataustapa vaihtelee.

Vihdin Autotalon kiinteistöissä on ja tulee olemaan vielä vuosia tarjolla niin bensa- kuin dieselautoja uusien hybridi- ja sähköautojen parissa.

Suurin osa autokaupasta on kuitenkin yhä vanhojen, käytettyjen autojen kauppaa, ja kestää vielä monia vuosia ennen kuin polttomoottoriautot ovat poistuneet liikenteestä. Sähköautojen ja hybridien määrä liikenteessä jatkaa kasvuaan ja meilläkin on tarjolla täyssähköpuolella vaihtoehtoja niin pakettiautoissa kuin myös henkilöautoissa.

Tutkimalla autoalan tilastoja esimerkiksi vuonna 2020 myytiin Suomessa reilut 630 000 käytettyä autoa, kun vastaavasti uusia henkilöautoja myytiin reilut 96 000 kappaletta. Pakettiautoissa uusia meni vajaat 13 tuhatta ja käytettyjä reilut 75 tuhatta.

Autokaupassa valinnanvaraa oli ennen käytännössä bensa-auto tai dieselauto, mutta nykyään valittavissa on nämä perinteiset ja lisäksi nämä uudet pääosin käytössä olevat hybridi, lataushybridi ja täyssähköautot, eli kuten kaikessa muussakin, myös autokaupassa ostajalle on tullut entistä enemmän valittavaa.

Jos vielä muutama vuosi sitten puhuttiin mahdollisesta itse ajavasta autosta, on nykytrendi sellainen, että kuski yhä vielä hallitsee autoa, mutta kuskia auttamaan on tullut ja on tulossa yhä lisää avustavia järjestelmiä.

Kuskilla on yhä jatkossakin se lopullinen vastuu kulkuneuvosta. Uutuuksina on markkinoille tullut mm. auton sivupeilien sijaan kamerat, kuten uudessa täyssähköisessä Honda E:ssä.

Honda E – vuoden auto Saksassa

Muutosvastarintaa on aina kaikessa

Kautta ihmisen kehityksen, on ihminen aina suhtautunut uuteen ja kehitykseen sekä muutokseen varauksin. Sitä sanotaan muutosvastarinnaksi. Näin on myös sähköautojen suhteen. Moni sähköautojen vastustaja ei ole koskaan ajanut metriäkään sähköautolla.

Kun ihminen ajaa ensimmäistä kertaa sähköautolla, yllättyy hän yleensä sen helppoudesta ja vaivattomuudesta. Auton hallinta on aika lailla samanlaista kuin automaatilla ajaminen polttomoottoriautoillakin, mutta sähkömoottori reagoi välittömästi kuskin toiveisiin, mikä tuo kuskille helpon ajamisen ajotunteen. Nykyään myös sähköautojen akut mahdollistavat sen päivän ajosuorituksen ilman lisälatauksia, joten sähköauto on aivan arkikäyttökelpoinen.

1 Comment

Comments are closed.