Suomessa kesäteattereita löytyy melkein joka niemestä ja notkosta. Näytelmien harjoittelu ja esittäminen haukkaa teatterilaisilta kesäillan jos toisenkin, mutta silti he jatkavat yleisön viihdyttämistä. Teatteriin vetävät etenkin yhteisöllisyys ja ihmisten viihdyttäminen.

–Ei tällaista kulttuuria ole missään muualla maailmassa, että kesäteattereita on näin paljon. Suomessa kesäteatteri voi löytyä pienestä kylästäkin omakotitalon pihalta. Sinne voidaan kerääntyä katsomaan kyläläisten tekemiä esityksiä, Simo Kervinen sanoo.

Sitä hän ei tiedä, miksi juuri Suomessa on niin paljon kesäteattereita. Arvauksia syystä kuitenkin löytyy.

–En tiedä johtuuko se lyhyestä kesästä, että yhteisöllisyys purkautuu silloin, Kervinen pohtii.

–Aika suomalainen ilmiö kesäteatteri on. Voisiko kyse olla siitä, että meitä pidetään jurona ja hiljaisena kansana, mutta kesäteatterissa pääsee vähän elämöimään, miettii puolestaan Juha Erkkilä.

Simo Kervinen (vas) ja Juha Erkkilä harjoittelemassa Aatamin puvussa ja vähän Eevankin –
näytelmää. (Kuva: Seppo Palmgren)

Katsomosta lavan puolelle

Heillä kummallakin on takanaan jo useamman vuoden kokemus harrastajateatterin lavalta. Alun perin kiinnostus teatteria kohtaan on kuitenkin lähtenyt katsomon puolelta.

–Olin mukana peruskoulun näytelmissä, mutta aikuisena teatterin harrastaminen jäi. Kun kävin katsomassa Vihdin Teatterin esityksiä, syntyi ajatus, että teatteri olisi kiva harrastus, Kervinen kertoo.

Hän lähti mukaan ja jäi sille tielle.

–Teatteri on mukaansatempaavaa. Hyvä porukka luo hyvän hengen ja tekemisen meiningin. Esitysten jälkeen on hyvä ja lämmin mieli.

Myös Erkkilä seurasi teatterin tekemistä pitkään katsomon puolelta.

–Ajattelin, että tuolla olisi varmaan kivaa, kun ihmisillä näyttää olevan niin hauskaa. Kun Vihdin Teatteriin etsittiin keski-ikäistä miestä näyttelemään, soitin ja pääsin mukaan.

Ensimmäisessä roolissaan Erkkilä astui lavalle mökkiläisenä.

–Se oli makea kokemus, vaikka jännitti ihan pirskatisti. Ensimmäisellä kerralla se oli melkoinen ponnistus ja itsensä ylittäminen, Erkkilä muistelee.

Muut asiat unohtuvat, kun he heittäytyvät rooleihinsa.

–Siinä unohtuvat kaikki stressitekijät, jos sellaisia on, Kervinen tiivistää.

Erkkilä kertoo, että välillä harjoituksiin pääseminen vaatii melkoisesti aikataulujen suunnittelua.

–Harjoituksiin on silti kiva mennä ja jälkeenpäin on hyvä olo, vaikka harjoituksiin mennessä olisi väsyttänyt. Yhdessä tekemisestä saa virtaa.

Yhteisöllisyys on heille kummallekin tärkeä osa harrastusta.

–Hyvällä porukalla tekeminen on kivaa, Kervinen tiivistää.

–Parasta on yhteisöllisyys, mutta myös se tuo itselleni nautintoa, kun komedia onnistuu, siinä on hyvä rytmi ja vitsit aukeavat yleisölle niin, että he kaikki nauravat. Siitä tulee mahtava fiilis, Erkkilä sanoo.

Simo Kervinen, Juha Erkkilä ja Reija Niemelä (oik). (Kuva: Seppo Palmgren)

Naurua ja hyvää mieltä yleisölle

Kervisen esittämät hahmot ovat olleet hullunkurisia persoonia, kuten komedialle sopii. Hulluttelua on luvassa tänäkin kesänä, kun Kervinen ja Erkkilä esittävät roolinsa Vihdin Teatterin näytelmässä Aatamin puvussa ja vähän Eevankin.

–Kaksi miestä lähtee lomalle. Heiltä katoavat niin vaatteet kuin veneetkin ja niiden perässä juostaan, avaa Kervinen.

Hän esittää toista lomailijoista. Erkkilä puolestaan nähdään asemapäällikkönä, joka myöhästyy junasta ja saapuu sekoittamaan soppaa entisestään.

–Se on sekaisin kuin seinäkello koko ukko, Erkkilä tiivistää.

–Tämä on hyvän mielen näytelmä, jossa on vähän yllätyksiäkin. Roolitus on osunut erinomaisen hyvin ja jokaiselle on löytynyt oma paikka. Kyllä tätä pari tuntia jaksaa katsoa, hän jatkaa.

Korona toi tauon teatterin harrastamiseen ja esittämiseen. Nyt se tauko alkaa olla ohi.

–Mahtavalta tuntuu. Ensimmäiset harjoitukset pidettiin Teamsissä ja sitten pienissä ryhmissä maskien ja turvavälien kanssa. Olemme kuitenkin olleet alusta saakka sitä mieltä, että tämä näytelmä tehdään ja esitetään sitten vaikka tyhjälle katsomolle. Onneksi nyt näyttää siltä, että tilanne on menossa parempaan suuntaan, Kervinen iloitsee.

Rohkeasti lavalle

Pohjimmiltaan teatteri on tarinoiden esittämistä ihmisille.

–Itse saan paljon siitä, kun ihmiset pääsevät nauttimaan heille tehdystä esityksestä. Jos pystyn vielä vaikuttamaan katsojien tunteisiin esimerkiksi naurattamalla heitä, se tuo tyydytystä itsellenikin, koska roolityöni on silloin ollut onnistunut, Erkkilä sanoo.

Kervinen kannustaa muitakin teatterista kiinnostuneita ottamaan rohkeasti yhteyttä teattereihin. Vaikka kiinnostusta olisi, saattaa lavalle astuminen myös jännittää.

–Itsensä munaamista ei tarvitse pelätä. Mokaamiset unohtuvat hetkessä eikä toisille naureta. Improvisaatiossa sanotaan, että moka on lahja, koska yleensä mokista syntyy jotain hauskaa, Kervinen toteaa.

SMS