Siuntion Pyhän Pietarin kirkko palaa keskiajalle jo 5. kertaa, kun kirkolla järjestetään elokuun ensimmäisenä lauantaina 6.8. klo 10–15 keskiaikaiset markkinat. Kirkon ja seurakuntakodin alueella pidettävät markkinat kokoavat kansan kirkolle kuin ennen vanhaan, keskiajan hengessä ja tunnelmassa.
Parkkialueena toimii entisen Siuntion kylpylän parkkipaikka. Autokuskit voivat jättää kanssamatkustajat autosta markkina-alueelle ja viedä autonsa parkkialueelle. Markkina-alueen ja parkkialueen välillä kulkee maksuton pikkubussi non-stop-periaatteella, näin autokuskitkin pääsevät helposti markkina-alueelle.
Varsinainen keskiaikainen kylä sijoittuu seurakuntakodin ympäristöön, mutta kirkossa on myös keskiaikaista ohjelmaa päivän ajan. Markkina-alueella myydään mm. käsitöitä, koruja, rautatuotteita, hunajaa, puu- ja lammastuotteita sekä monenlaisia herkkuja kotiin vietäväksi. Paikan päällä voi nauttia keskiajan tyyliin valmistettua herkullista ruokaa, muun muassa possua vartaassa. Siitä on tullutkin vuosien aikana markkinoiden yksi hiteistä!
Käsityöläiset järjestävät työnäytöksiä yleisön iloksi: ohjelmassa on mm. raudan takomista, langan kehräystä ja kukkopillien valantaa savesta. Paikalla on useampi seppä, joiden takomista tuotteista löytää varmasti omaan makuun sopivat korut ja käyttöesineet.

Eläinpihalla ohjelmaa pienille ja isoille
Seurakuntakodin takana avautuu eläinpiha, jossa on talutusratsastusta, lampaita, kaneja ja siipikarjaa. Alueella on paljon erilaista aktiviteettia, joilla voi ottaa leikkimielistä kisaa tai ottaa keskiaikavaatteissa selfie-kuvan. Pehmomiekat ja keppihevoset ovat olleet joka vuosi lasten suosikkeja.
Suomen Historiallisen Miekkailun seura järjestää miekkailunäytöksiä päivän aikana seurakuntakodin nurmella. Medieval Combat Sport Finland esittää ottelua historiallisissa haarniskoissa ja tylpillä teräsaseilla. Esitysten lomassa voi tutustua keskiaikaisiin taisteluvälineisiin.
Equi Victoriosin taitavat ratsukot esittävät historiallista ratsastusta kahdesti päivän aikana kirkon pihamaan läheisyydessä. Markkina-alueella liikkuu myös muutamia keskiaikaisia ratsukoita.

Musiikkia ja tunnelmaa
Keskiaikaista musiikkia soittaa ja laulaa trubaduuri Pentti Hildén. Musiikin lisäksi tapahtuman tunnelmaan kuuluu myös ajanhengen asustus, paikalta löydät niin linnanrouvia kuin talonpoikia. Kirkon nunna liikkuu myös alueella.
Keskiaikaiset markkinat Siuntiossa järjestää Siuntion Keskiaikaiset Markkinat ry:n naistiimi Hanna Savilahti, Mia Nyberg, Aune Wachewski ja Jaana Viljanen yhteistyössä Siuntion suomenkielisen ja ruotsinkielisen seurakunnan kanssa. Yhdistyksen puheenjohtaja Lady Hanna Katriina toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi koko perheen tapahtumaan! Lisätietoja markkinoista löytyy Facebookista ja Instagramista.