Tänään: 24.07.2024

Toimittaja

Lähihoitajasta hammashoitajaksi – Lohjalla alkaa uusi koulutus

koulutus, Luksia, opiskelu, suun terveys

Luksia aloittaa yhteistyössä Lohjan kaupungin kanssa lähihoitajille suunnatun, vuoden mittaisen suunhoidon monimuotokoulutuksen. Kyseessä on osaamista laajentava koulutus, jonka kautta lähihoitajaksi valmistunut voi edelleen kouluttautua hammashoitajaksi. Koulutus päätettiin järjestää, sillä hammashoitajista on pulaa.

–Aloite koulutuksesta lähti viime syksynä suun terveydenhuollon puolelta ja ehdotimme Luksialle yhteistyötä. Toivomme, että saisimme koulutuksen myötä lähialueilta uusia hammashoitajia helpottamaan pulaa, kertoo ylihammaslääkäri Anna Ekdahl Lohjan kaupungin suun terveydenhuollosta.

Luksian hyvinvointitoimialan tuotevastaava Leena Joki-Korpela kertoo, että Lohjan Luksiassa ei ole järjestetty aiemmin suun terveydenhoidon koulusta, joten sitä varten varattua opetustilaa tai opettajaa ei ollut valmiina. Tilat ja opettaja kuitenkin järjestyivät yhteistyön ansiosta. Suun terveydenhoitoa alkaa opettaa Lohjan kaupungin suun terveydenhuollossa työskentelevä hammashoitaja Ann-Niina Malinen.

–Helsinki ja Turku ovat olleet tätä ennen lähimmät paikkakunnat, missä on voinut opiskella hammashoitajaksi. Siksi lähdemme kokeilemaan koulutusta nyt lähempänä. Toivottavasti opiskelijoita löytyy, Joki-Korpela sanoo.

Ekdahl kertoo, että hoitajapula on koko HUS:n ongelma. Paikallisella koulutuksella pyritään vastaamaan ongelmaan ja ensimmäisenä sitä kokeillaan nyt Lohjalla.

–Todella moni silmäpari on kiinnittynyt meihin, kun järjestämme tällaisen muuntokoulutuksen ensimmäisinä, Ekdahl toteaa.

Koulutusta ovat olleet käynnistämässä myös tuotevastaava Sanna Kuivalainen ja rehtori Eero Hillman Luksiasta sekä osastonhoitajat Laura Tahvanainen ja Johanna Backman Lohjan kaupungin suun terveydenhuollosta.

Hammashoitaja huolehtii esimerkiksi hoitohuoneen aseptisuudesta, tarvikkeiden saatavuudesta ja hoitotilanteen valmistelusta.
Kuvassa hammashoitaja Nina Prusi-Sillantaka. (Kuva: Ann-Niina Malinen)

Monipuolista ja toimintakeskeistä työtä

Malinen kertoo, että hammashoitajan työ on hyvin erilaista kuin muu lähihoitajien työ.

–Hammashoitajan erikoisosaaminen ja asiantuntijuus liittyvät suun terveydenhoitoon. Työskennellä voi monessa paikassa niin yksityisellä puolella, kunnilla kuin sairaaloissakin. Myös terveyskasvatukseen pääsee osallistumaan.

Hänen mielestään hammashoitajan työ sopii ihmisille, jotka pitävät hektisestä, täsmällisyyttä ja pikkutarkkuutta vaativasta työstä.

–Asiakkaat ja toimenpiteet vaihtuvat jatkuvasti ja työ on hyvin toimintakeskeistä. Kyse on parityöskentelystä, joten yksin ei tarvitse olla. Hammashoitajalla on kuitenkin usein oma työpiste, eikä tarvitse poukkoilla paikasta toiseen. Toisaalta myös keikan tekeminen eri paikkoihin on helppoa, koska hoitohuoneet ovat kaikkialla pitkälti samanlaisia. Itse pidän siitä, että tämä on suurelta osin arkisin tehtävää päivätyötä, mutta halukkaille löytyy myös ilta- ja viikonlopputöitä erityisesti yksityiseltä puolelta, Malinen kertoo.

Purukaluston huoltamisen lisäksi hammashoitajalta vaaditaan psykologisia taitoja.

–Suurin osa potilaista pelkää, vaikka kaikki eivät näytä sitä. Siihen on tärkeää osata suhtautua. Pelko voi näkyä esimerkiksi jäykkyytenä. Hartiat voivat olla korvissa ja asiakas voi olla vaisu ja istua vakavana odotushuoneessa. Osa taas puhuu todella paljon. Joskus pelko näkyy myös suussa, jos hammashoidossa ei ole uskallettu käydä. Moni kertoo nykyään pelostaan, mikä on hyvä asia. Annamme myös terveyskasvatusta ja neuvontaa. Esteettisyydelläkin on merkitystä, jotta ihmisellä on terve suu ja kaunis hymy, Malinen sanoo.

Hammashoitaja huolehtii esimerkiksi hoitohuoneen aseptisuudesta, tarvikkeiden saatavuudesta ja tilaamisesta, laitteiden huollosta tai huollon tilaamisesta, röntgenin käytöstä ja hoitotilanteen valmistelusta. Hammashoitaja varaa kuhunkin toimenpiteeseen tarvittavat välineet esille ja avustaa hammaslääkäriä. Lisäksi hammashoitajan tehtäviin voivat kuulua ajanvaraus ja välinehuolto, ellei niihin ole työntekijää erikseen.

–Pelon lievitys, tarkkuus ja aseptisuus ovat todella tärkeitä asioita, Malinen tiivistää.

Hän itse pitää työstään monestakin syystä.

–Työn jäljen näkee heti, kun teemme korjaavia hoitoja ja asiakas saa helpotusta kipuun ja ongelmaansa. Parasta on toimintakeskeisyys, sellaista tunnetta ei ole tullut, että menisipä kello nopeammin eteenpäin. Työ on monipuolista ja haastavaa, eikä peukaloita tarvitse pyöritellä.

Koulutus järjestetään Luksian Lohjan yksikössä ja se alkaa 4.10. Hakuaika on käynnissä.

SMS