Lasten ja nuorten Teatteri Aploodin Teatterifestivaalit laajenevat yhden viikon mittaiseksi! Kausi huipentuu Aploodin Teatterifestivaaliviikkoon Åsvallassa 16.-22.4.2018.
Aploodin lukukausi 2017–2018 on sujunut hienosti. Oppilaita on ollut lähes 80 ja teatteriryhmiä on lisätty jopa kahdella. Kauden aikana eri ryhmiä on kokoontunut kahdeksan. Opettajia Aploodilla on kolme – viime kaudelta tuttu teatteri-ilmaisunohjaaja Kiisu Alén, teatterin toiminnasta vastaava Sari Rautakoski sekä uutena opettajan draama- ja puheopettaja Saara Suomäki.
Lastenryhmiä 7-11v. on toiminut neljä; ”Draamaleikkiin mukaan”, kaksi ”Yhdessä tekeminen ja kuvitteellinen maailma” -ryhmää sekä ”Esiintymistaito” -ryhmä. Teinille ja nuorille 12-17v. on ollut toiminnassa niin ikään neljä ryhmää ”Improvisaatio”, kaksi ”Esiintymistaito” -ryhmää sekä uutena ”Roolityön perusteet” -ryhmä.
Jokaisen ryhmän esitys on syntynyt osallistaen ja ovat kaikkien ryhmien yhteistyön tuloksia.
Kaikkien nuorimpien 7-8 vuotiaiden lasten Draamaleikkiin mukaan -ryhmä esittää näytelmän Seikkailu linnassa. Näytelmässä noita on loitsunnut linnan ihmiset esineiksi ja Lilja-tyttö yrittää vapauttaa heidät kirouksesta. Esityksessä selviää onnistuuko Lilja tehtävässään.
Yhdessä tekeminen ja kuvitteellinen maailman kaksi eri ryhmää esittävät näytelmät Kummallinen linna, jossa seikkaillaan mystisessä linnassa ja käsitellään teemaa ennakkoluuloista sekä näytelmän Vilma ja viikinkijulmalat, jossa heittäydytään pelien maailmaan..
Lasten Esiintymistaito -ryhmän näytelmä on Tiedemies ja viisi elementtiä, jossa tiedemies on vanginnut elementit aikomuksenaan rakentaa kokonaan uusi maailma. Onnistuuko hänen suunnitelmat maailmanlopusta vai miten tarinassa lopulta käy?
Improvisaatio -ryhmän esitys perustuu showimpron tekniikoihin, joka kutkuttelee yllätyksellisyydessään nauruhermoja.
Teinien esiintymistaidon kaksi ryhmää valmistavat esitykset Olipa kerran teatteri, joka kertoo aikamme teatterinhistorian lyhyissä kohtauksissa sekä Onnen resepti, jossa tyttö nimeltä Siiri etsii reseptiä onnellisuuteen.
Uusi teinien ja nuorten ryhmä Roolityön perusteet on sukeltanut syvemmälle näyttelijän työn tutkimisessa mm. Uta Hagenin tekniikkaa hyödyntäen. Taitavat nuoret näyttelijät esittävät näytelmän Taivaanrannan tarina, jossa kylän asukkaat elävät tyytyväisinä omaa elämäänsä kunnes Taivaanrantaan saapuu konsultti. Konsultin tulo muuttaa kaiken.
Teatteritaiteen opetusta lapsille ja nuorille
Aploodi toimii tällä hetkellä Åsvallassa, joka on soveltunut teatterin toimintaan hyvin. Tulevaisuudelta teatteri toivoo kuitenkin toimitiloja teatteritaiteen perusopetukselle Lohjalla, jossa on teatteritekniikka sekä varastointitilat teatterin lavasteille, puvustukselle ja tarpeistolla, jotta lasten ja nuorten teatteritaiteen perusopetus voi edelleen kehittyä.
Aploodi on osallistunut aktiivisesti Lohjan taiteen perusoppilaitosten yhteistoimintaan ja ollut mukana kehittämässä laaja-alaista taidetoimintaa Lohjalla kuten Taiteen perusopetuksen yhteistä Tunteella! Suomi 100 -juhlaesitystä, Lasten kulttuuritapahtumaa, Lasten kulttuuripolkua ja Aploodin Teatterifestivaaleja. Lisäksi Aploodi tekee yhteistyötä Lohjan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa ja toteuttaa draamatyöpajoja päiväkodeissa ja kouluissa. Ensi kaudeksi Aploodi laajentaa teatteritaiteen opetustarjontaan myös varhaiskasvatusikäisten ryhmiin ja aloittaa teatteritaiteen perusopetuksen antamisen aikuisten ryhmille
Aploodin TeatteriFestivaaliviikolla 16.-22.4.2018 nähdään noin 80 lapsen voimin kahdeksan erilaista näytelmää ja yhteensä 18 esitystä!
APLOODIN TEATTERIFESTIVAALIVIIKKO
MAANANTAI 16.4.
KLO 17.30 Improryhmä
KLO 18:30 Taivaanrannan tarina
TIISTAI 17.4.
Klo 17:30 Onnen resepti
KESKIVIIKKO 18.4.
Klo 16:30 Kummallinen linna
Klo 17:30 Vilma ja viikinkijumalat
Klo 18:45 Olipa kerran teatteri
TORSTAI 19.4.
Klo 17:30 Seikkailu linnassa
PERJANTAI 20.4.
KLO 18 Improryhmä
KLO 19 Taivaanrannan tarina
LAUANTAI 21.4.
Klo 12 Vilma ja viikinkijumalat
Klo 12:45 Onnen resepti
Klo 13:45 Tiedemies ja viisi elementtiä
Klo 14:30 Improryhmä
SUNNUNTAI 22.4.
Klo 11 Seikkailu linnassa
Klo 11:45 Kummallinen linna
Klo 12:30 Tiedemies ja viisi elementtiä
Klo 13:30 Olipa kerran teatteri
Klo 14:30 Taivaanrannan tarina
OHJAAJAT – Kiisu Alén, Saara Suomäki, Sari Rautakoski
ESITYKSET ÅSVALLASSA Nummentie 39, Lohja
LASTEN JA NUORTEN TEATTERI APLOODI
Lippuvaraukset teatteri.aploodi@gmail.com tai 044 537 2300 , www.aploodi.net
Liput 5 €/esitys, koko viikon festivaalipassi 15,-€