Leuto talvi on innostanut autoilijoita kaahaamaan Länsi-Uudellamaalla. Esimerkiksi törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia on todettu ajalla 1.1.–23.3.2020 kokonaista 101 kpl, kun vastaavaan aikaan vuonna 2019 saldo oli 59 kpl, ja vuonna 2018 37 kpl.

Kokonaismäärä kasvaa vuosi vuodelta

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella liikenteen vaarantamiset ovat nousseet vuosi vuodelta. Vuonna 2019 kokonaismäärä oli 30 % suurempi kuin vuonna 2018. Liikenteen valvonta ei ole lisääntynyt, joten kyseessä on muutos kuljettajien asenteissa.

Viime viikonloppuna Länsiväylällä nuori mies ajoi muutaman päivän ikäinen ajokortti taskussaan 162 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. Kyydissä nuorella miehellä oli kolme kaveria. Tämän ajokortin tarina jäi varsin lyhyeksi.

Komisario Ilkka Kantola saa pöydälleen sydäntä särkeviä selityksiä siitä, kuinka koko elämä menee pilalle ajokiellon vuoksi. Hän toteaakin, että jos ajokiellosta aiheutuu kohtuutonta harmia, niin olisi viisainta ajatella seuraamuksia jo etukäteen ennen kuin painaa kaasupoljinta liian syvälle. Pieni ylitys voi tapahtua vahingossa, mutta esim. nopeusrajoituksen ylittäminen yli 40 km/h on täysin tietoinen teko. Valitettavasti myös ”ajokieltojen uusijoita” löytyy vuosi vuodelta enemmän.

Ajokiellon lisäksi kannattaisi muistaa, että jarrutusmatka kasvaa suhteessa nopeuden neliöön. Eli nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu. Sama tapahtuu törmäysenergialle, joten ulosajossa tai kolarissa seuraamukset ovat huomattavasti vakavampia.