Lohjan Naisvoimistelijat on liikuttanut lohjalaisia jo sadan vuoden ajan. Komean iän saavuttanut seura on edelleen voimissaan ja porskuttaa eteenpäin.

Dance Remix -ryhmäläisiä: Aino Lilja, Tianna Varis, Anni Tolkki, Siiri Eilomaa, Lotta Malkamäki, Nelly Nymalm, Saana-Maria Rinne ja Nuppu Pakkala. (Kuva: Anna Rummukainen)

 

Vuonna 1918 pieni, mutta innokas joukko voimistelun harrastajia kokoontui Kunnanhuoneelle pohtimaan kysymystä naisvoimisteluseuran perustamisesta Lohjalle. Seura perustettiin. Alussa jäsenmäärä oli alle 30, mutta 1920-luvun alussa Lohjalla pidetyt Maakuntajuhlat edesauttoivat jäsenmäärän nousua. Samalla seura sai nimekseen Lohjan Naisvoimistelijat.

Seuran toiminta on sadassa vuodessa muuttunut melkoisesti, mutta voimistelu jatkuu. Alussa toiminta koostui voimisteluiltamista, jotka sisälsivät runojen lausuntaa, voimistelunäytöksiä, puheita, soittoa ja laulua. Kovien voimisteluharjoitusten jälkeen oli vielä tekstin lukua, jonka tarkoituksena oli rentouttaa liikkujat ylentävillä ajatuksilla, sillä tuolloin ei suihkuja pukutiloista löytynyt.

1930-luku oli voimistelun kulta-aikaa. Tuolloin voimistelijoita oli paljon ja into oli korkealla. Lohjan Naisvoimistelijoihinkin perustettiin tyttöjaosto ”Lemmenkukat”, minkä lisäksi seurassa oli ikääntyneempien ryhmä ”Hortensiat” sekä 40-luvun kukkaloistoon liittyneet ”Hyasintit”, ”Lupiinit” ja ”Sinivuokot”.

Talvi- ja jatkosota pysäyttivät seuran toiminnan, mutta niiden jälkeen sitä lähdettiin kehittämään uudella innolla. Sodan jälkeen vuonna 1947 jäsenmäärä olikin suurimmillaan yli 200 jäsentä. Vuoteen 1950 mennessä esiintymisinnostus ja harjoittelualttius kuitenkin laantuivat ja muutaman vuoden ajan vain harjoiteltiin ilman juhlia tai retkiä. Kun Kisakallio muutti Lohjalle 1960-luvulla, seurakin sai taas uutta kipinää uudenaikaisten harjoitustilojen myötä. Haastetta voimistelutunneille toi osallistujamäärä, joka saattoi kohota jopa 80 voimistelijaan. Tuohon aikaan voimisteluharjoituksia säestettiin pianomusiikilla, ja aina oli oma säestäjä.

Vuonna 1971 seuralla oli lehtimainos, jossa houkuteltiin jäseniksi mainostekstillä ”Tule sellaisena kuin olet, me teemme lopun”. Tuolloin järjestettiin ohjattuja terveys- ja liikuntatunteja. 1990-luvulla seuran jäsenmäärä on vaihdellut kolmen ja viiden sadan välillä. Tuntivalikoima vakiintui 2000-luvun puolivälissä lasten osalta tanssiin, telinevoimisteluun ja perheliikuntaan sekä aikuisilla monena päivänä viikossa pidettäviin kuntojumppiin. Ajan kuluessa aikuisten kuntojumpat poistuivat valikoimasta ja painopiste siirtyi lasten liikuntaan sekä seniorijumppaan.

Seura sai ensimmäisen lippunsa jo viisivuotiaana, mutta uusi lippu vihittiin käyttöön vuonna 1984. Vihkimisessä oli tuolloin mukana 100-vuotisjuhlassa lippua kantanut voimistelija Eine Rauttola. Pitkänlinjan harrastajia siis löytyy.

Frida Kauranen, Esma Nerkiz ja Viivi Palmu. (Kuva: Anna Rummukainen)

 

Seura on vaikuttanut niin yksilön liikuntaan kuin koko Lohjankin liikuntatarjontaan

Lohjan Naisvoimistelijat on liikuttanut lohjalaisia sadan vuoden ajan.

-Tällä hetkellä olemme yksi Lohjan vanhimmista liikuntaseuroista. Onhan näin pitkä historia upea suoritus! Vuosien varrelle on mahtunut paljon, iloitsee seuran puheenjohtaja Pauliina Jurvanen.

Nykyään Lohjan Naisvoimistelijoiden tuntivalikoima on suunnattu suurimmaksi osin lapsille, nuorille ja senioreille. Tunteja pidetään niin kouluilla ja Kisakalliossakin.

-Ennen aikuisten ryhmiä oli paljon, kun Lohjalla ei ollut vielä isoja hyvinvointi- ja liikunta-alan toimijoita. Kun niitä on tullut, olemme siirtyneet pyörittämään lasten ja seniorien ryhmiä. Siihen resurssimme riittävät hyvin, kertoo Jurvanen.

Hän muistuttaa, että ohjaajat saavat palkkaa, mutta muuten seuran aktiiviset jäsenet pyörittävät sitä vapaaehtoisvoimin omien töidensä lisäksi. Jurvanen itse on aloittanut Lohjan Naisvoimistelijoissa lasten jumpasta 1990-luvulla. Sieltä on vähitellen edetty aina puheenjohtajaksi saakka.

Seurassa pyritään siihen, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus liikkua.

-Olemme pyrkineet siihen, ettei hinta olisi ongelma. Teemme myös yhteistyötä Hope Lohjan kanssa ja meillä on vapaa paikkoja, Jurvanen sanoo.

Yksittäisten liikkujien lisäksi seuralla on ollut merkitystä myös Lohjan monipuolisen liikuntatarjonnan muodostumiselle, sillä moni muu toimija on saanut alkunsa Lohjan Naisvoimistelijoiden kautta.

Tanssillinen voimistelun 6-8-vuotiaiden ryhmän esitys teemalla1980-luku. Kuvassa Pinja Kauppinen, Adela Autio, Saana Kouva, Katri Vainio, Julia Baggström, Essi Häyhä, Emma Javanainen ja Melina Aalto. (Kuva: Anna Rummukainen)

 

Pää pystyssä kohti tulevaa

Nykyään seuralla menee hyvin ja tulevaisuuden haaveitakin on.

-Tuntivalikoimaa voisi laajentaa, jos saisimme tulevaisuudessa omat tilat. Avain siihen olisi liikuntaseurojen yhteistyö, johon kaupungin taholtakin kannustetaan, Jurvanen sanoo.

-Toivottavasti painetaan aktiivisesti eteenpäin toisetkin sata vuotta, hän jatkaa.

Nyt seurassa ollaan kesätauolla, mutta syksyllä jumpataan taas. Ikää seuralla on paljon, mutta tahti ei hidastu. Liikuntatuntien pitämisen lisäksi seura osallistuu myös tapahtumiin. Viimeisimpänä osallistuttiin kesän suurimpaan voimistelutapahtumaan Suomi Gymnaestradaan (7.6 – 10.6.), joka keräsi Turkuun noin 10 000 voimistelijaa esiintymään, kilpailemaan ja nauttimaan yhdessäolosta. Lohjalta tapahtumaan lähti 18 voimistelijaa.

-100-vuotiskautemme huipentui siellä, Jurvanen toteaa.

Satavuotiasta seuraa juhlittiin jo kevätjuhlan yhteydessä, mutta virallinen 100-vuotisjuhla on edessä vielä joulukuussa. Ilmoittautuminen syyskaudelle 2018 avataan uusille jäsenille ma 30.7. kello 8.00.

SMS