Timo Jansson osallistuu lohjalaisena kilpailijana 3:een eri murskauslajiin 2nd WTE Multi European Championships 2019 kilpailuihin maaliskuun 21-24 aikana. Kilpailut pidetään Bulgarian Sofiassa Asics Arenalla. Lajit ovat Timolla murskauksessa (Power Breakingissä) seuraavat:

1) Fist Power Breaking (nyrkillä alaspäin)

2) Knife hand Power Breaking (veitsikädellä alaspäin)

3) Side/Back kick Power Breaking (sivu/takapotku)

Murkauksissa käytettävä materiaali on Pine Boards eli mäntypuulevyä 30cmX22cmX1,8cm) nippuna, eli ei ilmaa (tyhjää) levyjen välissä, mikä vaikeuttaa murskaamista oleellisesti.

Sarjana on MASTER sarja eli mestarit, Timon mukaan se on kovin sarja missä harrastajilla on eniten kokemusta, tietoa ja taitoa, oman kropan tuntemusta sekä kisoja paljon alla. Hän lähtee hyvin harjoitelleena innokkaana ja paikat kunnossa kisaan. ”kiitoksia Lohjan liikuntakeskukselle treenituesta kun pääsee hyvin tiloihin esim punttien kanssa touhuamaan” kiittelee mies. Hän on jälleen ainoa FIN murskaaja kisassa, kuten viime vuonna Etelä-Koreassa.

Meidän koko perhe harrastaa lajia ja siten pääsemme liikkumaan lajin parissa Suomessa ja ulkomailla aika helposti.

 Timolle myönnettiin Suomentaekwondoliiton PRONSSINEN ANSIOMERKKI 2018 lopussa samaan aikaan kuin Lohjan Taekwondoseuran Jukka Teuroselle lajin saavutuksista, menestyksestä ja/tai työstä Suomen Taekwondon hyväksi. Timo luotsaa Espoo Taekwondo Academyä ja valmentaa/opettaa Lohjan mudossa.

Kisan järjestää World Taekwondo Europe WTE ja Bulgarian Taekwondo Federation BTF yhdessä. Suomen Taekwondoliitto ilmoitti Timon kisoihin.