Asuntomessujen kävijöillä on tänä vuonna mahdollisuus saada ilmaiseksi pieni tammentaimi. Tammien lahjoitus on Lohjanseudun Puutarhaseuran ideoima ja järjestämä tempaus, jonka lohjalaiset ottivat omakseen. Puutarhaseura sai nimittäin heti syksyllä tuhansittain tammenterhoja. Osasyynä innostukseen saattoi olla se, että suuret tammet tuottavat otollisissaoloissa jopa 90 000 terhoa. Oravat ja linnut syövät niistä suurimman osan, mutta aina osa itää ja lähtee kasvuun. Tammi onkin Lohjalla paikoin ”rikkaruoho.”
–Olen erittäin tyytyväinen ja aivan erityisesti siihen, että lapset innostuivat tempauksesta, puutarhaseuran puheenjohtaja Päivi Alanne sanoo.
Lapsilla hän tarkoittaa Virkkalassa sijaitsevan Rauhalan koulun 4b-luokan oppilaita. Oppilaat keräsivät koulun pihalla kasvavista tammista ainakin 4 000 terhoa, pesivät ne ja säilöivät ämpäreihin puhallushiekan joukkoon. Maininnan ansaitsee myös kuusivuotias Aaron Aremaa, joka keräsi terhoja Lohjan Museon pihalta.
Terhoja säilytettiin talven yli viileissä tiloissa, kuten autotalleissa, ullakoilla ja kellareissa. Huhti–toukokuussa terhot kylvettiin ruukkuihin, minkä jälkeen alkoi piinallinen odotus. Tammen itäminen kestää nimittäin noin kuukauden. Mutta kun tammi on päässyt kasvun alkuun, se kasvaa vauhdikkaasti. Siitä todisteena on Alanteen edessä oleva laatikollinen tammentaimia. Niissä kaikissa on nimisäle, jossa lukee Rauhalan koulu 23.4.
Osa tuolloin kylvetyistä terhoista on varttunut 10–15-senttisiksi, juuri sen kokoisiksi, että ne mahtuvat pieneen paperikassiin. Kasseja on jaossa asuntomessuilla. Taimen mukana tulee tammen istutus- ja hoito-ohjeet. Tammen istutuspaikka on harkittava tarkoin, sillä tammesta tulee suuri puu. Pieneen pihaan sitä ei kannata istuttaa, mutta muutoin se on mitä suositeltavin puu. Tammi nimittäin lisää luonnon monimuotoisuutta. Tammella eläviä hyönteis- ja eliölajeja on noin 500, osa niistä on uhanalaisia. Metsätammen kolot tarjoavat lisäksi pesäpaikan monille linnuille, muun massa lehtopöllöille, sini- ja talitiaiselle, kirjosiepolle, kottaraiselle ja käenpiialle. Tammella on myös lukuisia juurisieniä, kuten tammenherkkutatti ja tryffeli. Tammien lahjoittaminen sopiikin Lohjan asuntomessujen ilmastoystävälliseen teemaan.
Tammi on aikoinaan ollut Suomessa yleinen puu. Viimeisimmän jääkauden jälkeen eli noin 10 000 vuotta sitten metsätammia ( Quercus robur) kasvoi Suomessa Oulun korkeudella saakka. Niiden määrä väheni, kun ilmasto viileni, peltoja raivattiin ja kuusi valtasi alaa. Tammen kasvuvyöhyke kutistui Uudenmaan ja Varsinais-Suomen kokoiseksi.
Ilmaston lämpenemisen myötä tammi on tekemässä paluuta. Luontainen levinneisyys ulottuu nyt ainakin Rauman korkeudelle, istutettuna tammi selviää Oulussa saakka. Tammi voi elää liki tuhatvuotiaaksi. Se kasvaa 300 vuotta, kukoistaa 300 vuotta ja kuolee 300 vuotta. ( Lähde: Seppo Vuokko, Latva pilviä piirtää, Maahenki 2016).
Puutarhaseura haluaa kampanjallaan muistuttaa myös siitä, että Lohja on erinomaista aluetta puutarhaharrastukseen. Ilmasto ja kalkkipitoinen maaperä mahdollistavat monien vaateliaidenkin lajien kasvattamisen. Puutarhanhoito on kuulunut täällä elämänmenoon jo 1600-luvulta saakka. Unohtaa ei sovi sitäkään, että tammi on myyttinen puu. Kalevalan mukaan se on ikuisen onnen ja lemmen puu.
