Lohjan kahvakuulaurheilijat osallistuivat 1.7.–2.7. Olympiakomitean palvelutarjontaan kuuluvaan SM-viikkoon Salossa. SM-viikko yhdistää usean pienen lajin SM-kilpailut yhdeksi suurtapahtumaksi. Kahvakuulaurheilun osalta SM-viikon lajivalikoimassa oli strong sport, työnnön SM-kilpailut, klassisen kahvakuulaurheilun veteraanien SM-kisat sekä puolimaratonin SM-kilpailut.

Perjantaina nostettiin klassisen kahvakuulaurheilun työnnön SM-kisat ja lohjalaiset nostajat osallistuivat sarjaan 2×12 kg / 10 min. Kisassa nostettiin siis työntöä kahdella 12 kg:n kuulalla ja maksimisuoritusaika on 10 minuuttia.

Lohjan kahvakuulaurheilijat ovat maratonlajeihin keskittynyt seura, joten tämä kisamuoto oli kaikille lohjalaisille uusi. Parin kuukauden treenillä kaikki pääsivät kuitenkin tavoitteeseensa!

Taina Riihimäki nosti tuloksen 108 toistoa ja saavutti hopeaa. Merja Jossfolk nosti tuloksen 65 toistoa ja sai pronssia. Iiris Pasanen nosti tuloksen 62 ja tuli niukasti neljännelle sijalle. Hän osallistui vasta ensimmäistä kertaa arvokisoihin, joten tulos oli varsin hyvä.

–Ensimmäinen kokeilu tuplakuulilla 2×12 kg meni hyvin, tavoite oli 100 toistoa, tulos 108 toistoa, kertoo Riihimäki.

–Kipinä tuplakuulien nostamiseen heräsi niin paljon, että aion osallistua myös syyskuussa Konnevedellä järjestettäviin klassisen kahvakuulaurheilun SM-kilpailuihin, Riihimäki kertoo suunnitelmistaan.

–Tavoitteena oli 60 toistoa ja se, että jaksan lavalla koko 10 minuuttia. Tulokseen 65 olin siis tosi tyytyväinen. Kahden kuulan lajit ovat niin erilaisia, että maratonharjoittelusta ei juurikaan ole tähän hyötyä. Toisin päin hyötyä kyllä on, eli vapailla kädenvaihdoilla tehtävät maraton nostot hyötyvät klassisen harjoittelusta, kertoo puolestaan Jossfolk.

Lohjan kahvakuulaurheilijoiden tuorein kisaryhmäläinen Iiris Pasanen on treenannut seuran yhteistreeneissä jo useamman vuoden ja innostui nyt lähtemään myös kilpailuihin. Lohjalainen klassisen puolen nostaja Tuomo Tenhunen (seura Lift me up) oli vierailevana kouluttajana Lohjan kahvakuulaurheilijoiden treeneissä talvella. Tenhunen opetti seuran jäsenille kahden kuulan tekniikoita ja Pasanen sai kipinän tuplakuuliin sieltä. Ensin hän teki puolimaratonin rinnalleveto-työntöä kevyillä tuplakuulilla kansainväliseen cuppiin ja sen jälkeen aloitti treenit klassisen puolen nostoon.

–Ensimmäiset kisat ja jännitti ihan järjettömästi. Tosi tyytyväinen olen siihen, että pääsin yli oman tavoitteeni. Kisaamaan kannusti halu itsensä ylittämiseen, toteaa Pasanen.

Merja Jossfolk keltaisen 14 kg kuulan kanssa taaimmaisena, Janica Jäntti keskellä ja Riikka Viiala etualalla. Työnnön puolimaraton käynnissä. (Kuva: Tuomo Tenhunen)

Menestystä puolimaratonista

Lauantaina nostettiin puolimaraton eli 30 minuuttia vapain kädenvaihdoin. Kuulaa ei kuitenkaan saa laskea suorituksen aikana maahan, jos näin käy on suoritus hylätty. Merja Jossfolk nappasi hopeaa puolimaraton työnnössä tuloksella 480 toistoa (14 kg kuula). Taina Riihimäki sijoittui neljänneksi oalc puolimaratonissa tuloksella 280 toistoa (18 kg kuula).

–Tein alkuvuodesta omalla salilla täysin saman tuloksen melko helposti, joten asetin tavoitteen, että saisin nyt yli 480 toistoa. Salohallin kuumuus verotti kuitenkin sen verran voimia, että parannusta ei tullut, mutta sama tulos kuitenkin, kertoo Jossfolk.

–Kaikki oman eräni nostajat nostivat eri painoisilla kuulilla. Kuulan painosta saa kertoimen, jolla hyväksytyt toistot kerrotaan. Tiesin, että Riikka (Viiala) ja Janica (Jäntti) nostavat niin paljon painavammalla kuulalla, että minun pitää tehdä toistoja paljon enemmän pärjätäkseni. Jossain vaiheessa huomasin että Riikka menee menojaan, mutta tiesin että Janicaa vastaan voin vielä taistella. Sain siitä vähän lisävoimia jaksaa, vaikka suurimman osan ajasta tuntui tosi pahalle, kertaa Jossfolk.

Riihimäen tavoitteena puolimaratonissa oli 300 toistoa ja hän oli saavutettuun 280 toistoon pettynyt. Veteraani-ikäinen Riihimäki kisasi kuitenkin avoimessa sarjassa kovassa seurassa.

Nostajien lisäksi seuran edustaja Kim Jossfolk toimi puolimaratonin päätuomarina.

Taina Riihimäki keskellä lilan 18 kg kuulan kanssa. Rinnalleveto-työntö puolimaraton käynnissä. (Kuva: Tuomo Tenhunen)

Maratonnostoja luvassa

Nyt lohjalaiset nostajat valmistautuvat elokuun kotisalin tapahtumaan, johon maratonnostajat ympäri Suomen kokoontuvat nostamaan ultimate- ja extreme nostoja. Nämä nostot ovat kestoltaan yhden ja 12 tunnin väliltä. Merja Jossfolk yrittää ensimmäisenä naisena maailmassa 12 tunnin suoritusta lajina työntö.

–Välillä kyllä mietin, että ei tämä ihan täysjärkisen ihmisen hommaa ole. Erilaiset kisatavoitteet kuitenkin kannustavat ja motivoivat treenaamaan ja kuulaihmiset ovat niin mukavia, että senkin takia jaksaa kisoja kiertää, useissa kansainvälisissäkin kilpailuissa kiertänyt Jossfolk toteaa.

Riihimäki nostaa elokuussa neljän tunnin maratonin. Neljä tuntia on siinä mielessä raaka nostoaika, että taukoja ei saa pitää eli kuulaa ei saa laskea maahan suorituksen aikana. Jossfolkin 12 tunnin nostossa taukoja saa pitää oman mielen mukaan.

Syksyllä Lohjan kahvakuulaurheilijoilla starttaa taas seuran yhteiset treenit. Sinne ovat tervetulleita niin uudet kuin vanhatkin nostajat!

Iiris Pasanen, 2×12 kg kuulat ja juuri alkanut klassisen työnnön 10 min suoritus. (Kuva: Tuomo Tenhunen)