Torstaina 29.8. kello 19.00 Puu-Anttilassa ja sunnuntaina 1.9. kello 15.00 Pusulan kirkossa on mahdollisuus kuulla kamarimusiikkia kvintetiltä, jossa soittavat viulistit Elina Eirola ja Liisa Rantala, alttoviulisti Antti Vesterinen, sellisti Timo Törmä sekä pianisti Risto Kyrö.

Konsertin ohjelmassa kuullaan Dimitri Šostakovitšin musiikkia elokuvasta Paarma (Ovod, perustuu Ethel Voinitšin romaaniin, 1955) sekä Antonin Dvořákin pianokvintetto A-duuri, op. 81. Kyrö kertoo, että Pusulan ja Puu-Anttilan konserteissa on identtiset ohjelmat. Hän kuvailee konsertteja rikkaiksi, sillä niissä kuullaan kahta toisistaan selkeästi poikkeavaa teosta.

–Šostakovitš oli neuvostoajan säveltäjä, jonka musiikista suuri osa kuvaa ristiriitaa ja on luonteeltaan vakavaa, mutta konsertissa kuultava musiikki on enimmäkseen humoristista ja laulavaa. Tätä on esitetty harvoin. Itsellenikään se ei ole tullut vastaan aikaisemmin pitkän pianistin urani aikana. Kyseessä on pienelle yhtyeelle tehty sovitus alkuperäisestä musiikista, Kyrö kertoo.

Nyt Šostakovitšin hilpeämmät sävelet löysivät tiensä konserttiohjelmaan, kun sellisti Timo Törmä oli tutustunut niihin.

–Hän ehdotti, että ottaisimme tämän mukaan Dvořákin lisäksi. Ihastuimme ajatukseen, koska tämä on hieno sovitus ja niin toisen tyyppinen kuin Dvořákin musiikki. Šostakovitš tuo hyvän kontrastin hehkuvan romanttiselle Dvořákille, Kyrö kertoo.

–Dvořák on ihmisille tutumpi, hieno ja laaja, maalaileva teos, jossa yhdistyvät itä ja länsi, slaavilaiset motiivit ja saksalainen muotokieli, Kyrö jatkaa.

Dvořákin kamarimusiikista löytyy monia hänen suosituimmista teoksistaan. Nyt kuultava pianokvintetto on niistä eniten esitettyjä. Se on laaja, eeppinen teos, jossa säveltäjä levittää sekä avausosan että sävellyksen ydinosaksi nousevan toisen osan ”Dumka”, kiirehtimättömiksi kymiksi.

Pusulan kirkko ja Puu-Anttila ovat Kyrölle uusia tuttavuuksia, mutta hän uskoo, että ne sopivat hienosti kamarikonsertin esittämiseen.

Esiintyjät

Viulisti Elina Eirola aloitti viulunsoiton Espoon musiikkiopistossa. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta, jossa hän opiskeli Anja Ignatiuksen johdolla. Jatko-opintoja hän on suorittanut Rimski-Korsakov-konservatoriossa Pietarissa Mihail Bezverhnyin ja Alexandr Fischerin johdolla. Hän on soittanut mm. Radion sinfoniaorkesterissa, Turun filharmonisessa orkesterissa ja vakituisena soittajana Ruotsin radion sinfoniaorkesterissa sekä toiminut viulunsoitonopettajana Espoon musiikkiopistossa. Syksystä 2015 alkaen hän on päätoiminen viulunsoitonopettaja Loimaan Seudun Musiikkiopistossa.

Liisa Rantala on Lohjan kaupunginorkesterin II viulun äänenjohtaja, joka opettaa Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa sekä Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Hän on opiskellut viulunsoittoa Helsingin Konservatoriossa, suorittanut Sibelius-Akatemian viuludiplomin prof. Tuomas Haapasen johdolla sekä täydentänyt opintojaan yksityisesti mm. Lontoossa ja Tel Avivissa. Hän on toiminut avustajana useissa Suomen sinfoniaorkestereissa.

Alttoviulisti Antti Vesterinen on valmistunut Sibelius-Akatemiasta, jossa hän suoritti maisterintutkinnon Jouko Mansneruksen johdolla vuonna 1996. Hän on täydentänyt opintojaan mm. Miles Hoffmannin ja Wolfgang Christinin mestarikursseilla. Vesterinen on toiminut alttoviulistina Turun filharmonisessa orkesterissa vuosina 2001–2003, Helsingin kaupunginorkesterissa, Tapiola Sinfoniettassa, Turun kaupunginteatterissa sekä Lahden ja Tampereen kaupunginorkestereissa. Hän soittaa ”Archi di Salo” -jousikvartetissa ja on yhdessä klarinetisti Katri Laakson ja pianisti Henni Iso-Junnon kanssa perustanut KAH-trion 2017. Vuodesta 2007 lähtien Vesterinen on toiminut Salon musiikkiopiston viulun- ja alttoviulunsoiton lehtorina.

Sellisti Timo Törmä on opiskellut Sibelius-Akatemiassa Vili Pullisen ja Arto Noraksen johdolla. Valmistuttuaan hän on toiminut Kuopion konservatorion sellonsoiton lehtorina ja opettanut myös useaan otteeseen Sibelius-Akatemiassa. Hän on esiintynyt omin konsertein ja kamarimuusikkona kotimaan lisäksi monissa Euroopan maissa.

Pianisti Risto Kyrö aloitti musiikkiopintonsa Oulussa ja siirtyi myöhemmin Liisa Pohjolan oppilaaksi Sibelius-Akatemiaan. Hän on täydentänyt opintojaan Indianan yliopistossa ja Wienin musiikkikorkeakoulussa sekä esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvalloissa. Kyrö on toiminut opetustyössä Kuopion konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa ja Malmön musiikkikorkeakoulussa sekä vuodesta 2004 lähtien Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Liput ennakkoon NetTicket, Lohjan kaupungin asiakaspalvelupiste, Lohjan Matkailu sekä Prismojen infot Lohjalla ja Nummelassa. Lippuja saa myös ovelta tuntia ennen konserttia.