Lohjan Virkkalassa sijaitsevassa ravintola Karanteenissa on tartuttavuusaikana ollut koronapositiiviseksi todettu henkilö. Virkkalan ravintola Karanteenissa lauantai 20.11 klo 20.00 – sunnuntai 21.11 klo 1:00 asioineet ravintolan asiakkaat ovat voineet altistua koronavirustartunnalle.

Myös Lohjan Virkistysuimala Neidonkeitaalla sunnuntaina 21.11. klo 14.15 – 16 on ollut tartuttavuusaikana myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö. Henkilö on viettänyt aikaa uimahallin useammalla altaalla sekä naisten pesu- ja pukutiloissa. Paikalla samaan aikaan olleet ovat saattaneet altistua koronavirukselle.

Suosittelemme seuraamaan korostetusti infektio-oireita ja hakeutumaan hyvin matalalla kynnyksellä koronatestiin.  Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Erityisen tärkeää on huomioida, ettei oireisena lähdetä kodin ulkopuolelle kouluun, työpaikalle tai harrastuksiin. Tartuntojen leviämisen estämiseksi tulee noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa ja pitää turvavälejä. Mikäli turvavälien pitäminen ei onnistu, suosittelemme edelleen kasvomaskin käyttöä erityisesti julkisissa tiloissa, joissa on paljon ihmisiä koolla.

Jos epäilet saaneesi tartunnan, varaa aika koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi  On tärkeää, että kaikki koronavirusepäilyt tutkitaan laboratoriotestillä. Tarvittaessa ota yhteys oman kuntasi koronaneuvontaan. Jos sinulla todetaan koronavirusinfektio, on tärkeää selvittää, mistä olet saanut tartunnan ja ketkä ovat mahdollisesti saaneet sinulta tartunnan. Tätä jäljitystyötä tehdään jatkotartuntojen tunnistamiseksi ja epidemian leviämisen estämiseksi.