Lohjanseudun Puutarhaseura lahjoittaa asuntomessujen kävijöille tammentaimia. Tempauksellaan seura haluaa kiinnittää huomiota siihen, että Lohja on erinomaista aluetta puutarhaharrastukseen. Ilmasto ja kalkkipitoinen maaperä mahdollistavat monien vaateliaiden lajien kasvattamisen ja viihtymisen. Eräs esimerkki on metsätammi (Quercus robur).

Tammea pidetään Lohjalla paikoin rikkaruohona. Se ei ole ihme, sillä täysikokoinen tammi voi tuottaa vuodessa 90 000 terhoa ja elinaikanaan miljoonia. Viime syksynä puutarhaseura pyysi läntisen Uudenmaan asukkaita keräämään terhoja ja lahjoittamaan niitä Tuhat tammea -kampanjaan. Pyyntö sai innostuneen vastaanoton. Terhoja keräsivät mm. lohjalaisen Rauhalan koulun 4b-luokan oppilaat. Terhot huuhdeltiin, kuivattiin ja säilöttiin hiekkaämpäreihin odottamaan kevättä. Terhojen kerääjistä voi lukea lisää puutarhaseuran kotisivuilta.

Tammea pidetään hidaskasvuisena, mutta alkuvaiheessa se kasvaa hämmästyttävän ripeästi. Huhti-toukokuussa kylvetyistä terhoista kasvaa heinäkuun alkuun mennessä suotuisissa olosuhteissa 10–15 senttiä korkea taimi, jota on vielä helppo kuljettaa ja istuttaa.

Rauhalan koulun oppilaat Anniina Juutilainen, Sara Halonen ja Janette Kuusk kirjoittavat nimilappuja taimipurkkeihin. Kuvassa myös koulunkäyntiohjaaja Suvi Helin ja Lohjanseudun Puutarhaseuran puheenjohtaja Päivi Alanne.

Tuhat tammea -kampanjallaan puutarhaseura haluaa myös korostaa Lohjalla järjestettävien asuntomessujen ilmastoystävällistä teemaa. Tammi on ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä puu. Tammella eläviä hyönteis- ja eliölajeja on noin 500, osa niistä uhanalaisia.

Metsätammea on kasvanut aikanaan Suomessa Oulun korkeudella saakka. Peltojen raivaaminen ja ilmaston viilentyminen kutistivat tammivyöhykkeen Uudenmaan ja Varsinais-Suomen kokoiseksi, mutta nyt tammi on tekemässä paluuta. Sen luontainen levinneisyys ulottuu Rauman korkeudelle, mutta istutettuna se selviää Oulussa saakka.

Tammen istutuspaikka on valittava huolellisesti, sillä tammi kasvaa suureksi. Jos pihassa on tilaa, tammen istuttaminen on mitä suositeltavinta, sillä tammi on ikuisen onnen ja lemmen puu, ainakin Kalevalan mukaan.

Peetu Valkama ja Carla Hautamäki terhoämpärien parissa. Ämpäreissä on puhallushiekkaa ja terhoja. Oppilaat säilöivät terhot syksyllä.