Lohjan kaupungin vuoden 2020 tilinpäätös osoittaa jopa 15 miljoonan euron ylijäämää. Kaupunki on myös ensimmäistä kertaa muuttovoittokunta sitten vuoden 2013.

Koronavuosi osoittautui arvaamattomaksi myös Lohjan kaupungin taloudelle. Epidemian puhjettua keväällä 2020 pelättiin, että epidemian hoitaminen aiheuttaisi suuria kustannuksia ja rajoitusten sekä lomautusaallon takia verotulokertymä romahtaisi. Valtio kuitenkin korvasi kunnille koronakustannuksia erittäin tuntuvasti ja verotulokertymäkin jäi vain hieman budjetoitua pienemmäksi. Kun kaupunki samaan aikaan toteutti omia säästöpäätöksiään, tulos näyttää muodostuvan alustavien arvioiden mukaan jopa noin 15 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.

“Tulos muodostuu historiallisen hyväksi johtuen valtion koronatuista, mutta myös Lohjan kaupungin tekemästä pohjatyöstä talouden tasapainottamiseksi. Tulos olisi ollut joka tapauksessa hyvä, huolimatta valtion tuista. Tämä tilinpäätös helpottaa taloudellista tilannettamme myös tulevina vuosina”, toteaa kaupunginjohtaja Mika Sivula

Kaupungin toimintatuotot jäivät pääosin koronaepidemiasta johtuen noin 3 miljoonaa euroa alle budjetoidun. Esimerkiksi päivähoitomaksut ja erilaiset pääsymaksutuotot vähenivät koronan rajoittaessa toimintaa. Samaan aikaan kuitenkin myös kaupungin toimintamenot alittivat budjetin arviolta yli 10 miljoonalla eurolla.

Valtio tuki kuntia koronakustannuksiin nähden huomattavan suurilla valtionosuuksilla vuonna 2020. Tästä johtuen valtionosuudet ylittivät talousarvion noin 15 miljoonalla eurolla. Verotuloja kuitenkin kertyi runsaat 2 miljoonaa talousarviota vähemmän. Lisäksi valtio tuki kuntien lisäksi sairaanhoitopiirejä niiden koronakustannuksissa, joka välillisesti näkyy kuntien erikoissairaanhoidon maksuosuuksissa.

Vuosikate muodostuu noin 35 miljoonan euron suuruiseksi. Suunnitelman mukaisten poistojen suuruus on arviolta 15,8 miljoonaa ja sen lisäksi Ojamon koulun purkamisesta syntyy kertaluonteinen 3,9 miljoonan alaskirjaus. Näiden yhteisvaikutuksesta kaupungin tulos asettuu noin 15 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi, kun se vuonna 2019 oli 9,5 miljoonaa euroa alijäämäinen.

“15 miljoonan tuloksella saamme katettua edellisenä vuonna syntyneen 9,2 miljoonan euron kattamattoman alijäämän, joka helpottaa kaupungin selviämistä tulevina vuosina. Näin veronkorotuspaineita tai uusien säästölistojen laatimisen tarvetta ei tällä hetkellä ole”, Lohjan talousjohtaja Henri Partanen toteaa.

“Samaan aikaan kannattaa varautua siihen, että kuntatalouden pitkän tähtäimen haasteet eivät ole hävinneet mihinkään, vaan koronaepidemia luultavasti pahentaa niitä. Kun valtion tukihanat suljetaan ja valtiontalouden tasapainotus alkaa, kuntatalouteen tulee todennäköisesti jälleen suuria paineita”, Partanen jatkaa.

Lopullisen tuloksen suuruudessa on vielä merkittävä epävarmuus, joka liittyy Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kattamattomien alijäämien maksamisen aikatauluun. Mikäli kuntien välisissä neuvotteluissa päädytään siihen, että alijäämät maksetaan vuoden 2020 tuloksesta, Lohjan tulos voi heikentyä noin 2-3 miljoonaa euroa tässä arviossa esitetystä.

Lohja on muuttovoittokunta ensi kertaa sitten vuoden 2013 

Lohjan vuotta 2020 kirkasti myös aiempaa positiivisemmaksi kääntynyt väestökehitys. Lohja oli ensimmäistä kertaa vuoden 2013 jälkeen muuttovoittokunta. Kuntien välistä muuttovoittoa kertyi Lohjalle 29 henkeä, kun vuonna 2019 vastaava luku oli 215 henkeä tappiollinen ja sitä edellisenä vuonna muuttotappiota kertyi 426 henkeä. Lisäksi viime vuonna tuli nettomaahanmuuttoa 66 henkilöä. Toisaalta kuolleita asukkaita oli 159 enemmän kuin syntyneitä. Siksi kaupungin asukasluku laski edelleen 75 henkilöllä.

“Suunta on muuttunut selvästi aiempaa paremmaksi, ja ylittää selvästi myös väestöennusteet. Tavoitteisiin on kuitenkin vielä matkaa. Jatkamme edelleen työtä kaupunkimme vetovoimaisuuden kehittämisen eteen ja markkinoimme jatkuvasti Lohjaa potentiaalisille uusille asukkaille. Tulevana kesänä juhlimme järvikaupunkiamme Lohjan ensimmäisillä asuntomessuilla, jotka pidetään upeassa Hiidensalmessa ”, Sivula toteaa.


Tunnusluvut

Tulot: 48 milj. €

Menot: 299 milj. €

Verotulot: 197 milj. €

Valtionosuudet: 89 milj. €

Vuosikate: 35 milj. €

Poistot: 20 milj. €

Tilikauden tulos 15 milj. €

Nettoinvestoinnit: 34 milj. €

(Tilinpäätösluvut ovat alustavia arvioita, jotka tarkentuvat vielä jonkin verran)