Lohjan kaupunginorkesterin kevään 2022 ohjelma on kokonaisvaltainen täsmälääke kulttuurinnälkäiselle musiikinystävälle!
–Kevään kunniaksi olemme koonneet juhlavan kattauksen värikkäitä konserttiohjelmia ja upeita tähtivierailijoita, kertoo orkesteri taiteellinen johtaja Jukka Untamala.
Kansainvälisenä huippuvieraana orkesteria tulee johtamaan Tapiola Sinfoniettan pitkäaikaisena ylikapellimestarina tutuksi tullut Jean-Jaques Kantorow. Kotimaisista kärkinimistä päästään ihailemaan mm. viulisti Tami Pohjolaa, sopraano Sanna Iljiniä, sekä Lohjalla jo tunnetuksi tulleita Eero Lehtimäkeä ja tähtitenori Tuomas Katajalaa.
Vuosi käynnistetään juhlavissa merkeissä suurella Strauss-konsertilla upeine solisteineen asianmukaisin menoin. Sinfoniasarjassa kuullaan kevään mittaan sekä klassikoita että harvemmin kuultuja mestariteoksia, kuten Luise Farrencin 1. sinfonia. Kesä otetaan lopulta vastaan Gustav Mahlerin 4. sinfonian taivaallisin sävelin.
Paljon ihastusta herättänyt loppuunmyytyjen kamarimusiikkikonserttien sarja Puu-Anttilassa saa jatkoa kolmen konsertin kokonaisuudella: yksi konserttimestari Tero Latvalan, toinen taiteellisen partnerin Emil Holmströmin ja kolmas Jukka Untamalan johdolla. Tervetuloa mukaan nauttimaan Puu-Anttilan ja kamarimusiikin uniikista yhdistelmästä!
Kesän helmenä loistaa maaginen Hans Zenderin versioima kokonaisuus Franz Schubertin Winterreise-laulusarjasta, joka yhdessä Tuomas Katajalan ja Lohjan kaupunginorkesterin tulkitsemana tulee olemaan yksi vuoden kohokohdista.
Vaikka paluu normaaliin on antanut vielä odotuttaa, orkesteri on onneksi silti päässyt syyskaudella taas nauttimaan tärkeimmästä, eli yleisön läsnäolosta ja yhteisten taide-elämysten kokemisesta.
Lohjan kaupunginorkesteri on läpi historiansa esiintynyt normaalin konserttitoiminnan lisäksi säännöllisesti mm. palvelutaloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja vienyt konsertteja keskustan lisäksi myös Lohjan kyliin. Kevätkaudella 2022 kutsutaan omaishoitajia avoimiin kenraaliharjoituksiin, vuonna 2021 syntyneitä vauvoja perheineen Kummilapsi-konsertteihin sekä päiväkotilaisia Maltti on Valttia ja Sirkusjuttuja-päiväkonsertteihin. Luvassa on jälleen Taidetestausta kasiluokkalaisille ja Taiteilijatapaamisia ennen konserttia. Tervetuloa musiikin vietäväksi!
Ohjelmaan voit tutustua orkesterin verkkosivuilla. Kevään konsertit ovat jo myynnissä NetTicketissä verkkokaupassa sekä asiakaspalvelupisteissä, kuten esimerkiksi Lohjan ja Nummelan Prisman infoissa. Painettua kausiesitettä on jaossa asiakaspalvelupisteissä ja kirjastoissa.