Lohjan Matkailun toimisto (Laurinkatu 50, Lohja) on avattu 1.6. ja samalla astuivat voimaan kesän aukioloajat. Toimisto on avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun ma – pe klo 9 – 17 ja la klo 10 – 15 ja vakituisen henkilökunnan lisäksi asiakkaita auttavat iloiset kesätyöntekijämme.

Lohjan Matkailun toimistolla pääsee tutustumaan Lohjan ja lähiseudun matkailu- ja tapahtumatarjontaan, hankkimaan lippuja syksyn kulttuuritapahtumiin sekä ostamaan kotiin tai tuliaisiksi Lohja-aiheisia tuotteita, kuten aivan uuden omenankukka sateenvarjon.

Lohjan Matkailun henkilökunta päivittää myös jatkuvasti Visitlohjan sähköisiä kanavia, joista löytyy runsaasti ajankohtaista tietoa Lohjan matkailutarjonnasta. Uusin sivusto on Kesän viikko-ohjelma -sivu, johon on kerättynä viikon jokaiselle päivälle tekemistä Lohjalla. Ohjelmaa löytyy niin ulkoilmapakopeleistä maan alaisiin kaivoskierroksiin, kuin puutarhakierroksista puistojumppaan.

Matkailun toimistosta voi ostaa mm. Lohja-aiheisia tuotteita.