Lohjan perusopetuksen robottikiertue huipentuu paikalliseen Robocup-tapahtumaan 18.4.

Kuluvan lukuvuoden aikana Lohjan koulujen 5.-luokissa on kiertänyt robottisarjat, joilla kaikki viidesluokkalaiset ovat päässeet opettelemaan ohjelmoinnin ja robotiikan perustaitoja. Kiertueen konseptiin kuuluu osallistuvien luokkien opettajien ja vastuuoppilaiden koulutus etukäteen sekä noin viikon mittainen jakso, jonka ajan luokalla on käytössä 10 LEGO-robottia tietokoneineen. Viikon aikana oppilaat ratkaisevat eri tasoisten tehtäväkorttien haasteita. Tarvittaessa opettajat ovat saaneet tukea tutoropettajilta robottiviikon vetämiseen.

Robotiikan ja ohjelmoinnin opetuksen lukuvuosi huipentuu 18.4. Routionmäkitalossa järjestettävään paikalliseen Robocup Junior-tapahtumaan. Tapahtumassa kilpaillaan Robocup Junior-kilpalajeissa. Lisäksi tapahtumassa voi tutustua robotiikkaan ja ohjelmointiin. Tapahtuma on yleisölle avoin klo 12-14.

Lisäksi Muijalan ja Mäntynummen koulujen oppilaista koostuvat joukkueet osallistuvat huhti-toukokuussa 2018 Ylellä esitettävään Robomestarit-ohjelmasarjaan.