Lohjan Teatteri osallistui Suomen harrastajateatteriliiton teatterivalokuvauskilpailuun ja sijoittui mukavasti pronssisijalle. Palkittu kuva on vanhasta, erittäin suositusta Robin Hood lastennäytelmästä. Sari Niinikoski onnistui ottamaan näytelmästä hersyvän hauskan ja värikkään otoksen, josta välittyy kyseisen kohtauksen jännite. Kuvassa kuningas Esa Koski ja hänen apulaisensa Aivar Andrejev. Lavastus on Jyrki Kakon käsialaa ja puvustus on Kati Heikkisen.
Kilpailun voitto meni Nurmijärven Kivi-juhlat ry:lle.
–Teatteri kuvassa -valokuvakilpailun on voittanut Nurmijärven Kivi-juhlat ry:n kuva näytelmästä Seitsemän veljestä. Kuvan on ottanut Turkka Tervonen. Raadin mukaan voittajakuvassa tiivistyvät kaikkien saapuneiden kuvien parhaat puolet. Kuvasta välittyy tiivis ja suomalaista historiaa välittävä tunnelma ja yhteisöllisyyden kokemus. Kuva kertoo tarinaa jo itsessään ja herättää katsojassa tunteita, palkintoraati totesi voittajasta.
Toiseksi sijoittui Orimattilan kesäteatterin kuva näytelmästä Työmiehen vaimo. Kuvan on ottanut Pia Simonen. Tätä kuvaa raati luonnehti vaikuttavaksi mustavalkoiseksi kuvaksi, jonka intensiivisyys tulee läpi suoraan katsojaan.
Kuvat tullaan näkemään Repliikki-lehtien kansikuvina vuoden 2021 aikana.
