Kävelykatukokeilun tavoitteena on tuoda 11.8. – 26.8. Lohjan keskustaan eteläeurooppalaista tunnelmaa katukeittiöineen ja esiintyjineen.

Luonnos elokuun kävelykatukokeilusta.

 

Lohjan toisen kävelykatukokeilun valmistelu on täydessä vauhdissa. Kävelykatukokeilu järjestetään Paikkarinkadun ja Laurinkadun välisellä Linnaistenkadun

alueella sekä viereisellä nk. ”vanhalla Shellin tontilla”. Toiveiden vuoksi aluetta on laajennettu myös Torikadulle, jonka kautta syntyy yhteys Kauppakadulle ja edelleen torille. Yksisuuntaisen Torikadun toinen kaista jää kuitenkin liikenteen käyttöön. Myös Laurinkatu on kokeilun aikana koko ajan normaalisti käytössä.

-Kävelykatukokeilun aluetta laajennettiin valmistelun kuluessa, koska koettiin, että Linnaistenkatu yksin olisi liian lyhyt. Torikadusta tulee kävelykadunomainen katu, jota pitkin pääsee kuitenkin tonteille ja seuraavalle kadulle, kertoo Lohjan kaupungin yhteysjohtaja Hanna-Maria Grandell.

Ensimmäinen kävelykatukokeilu tehtiin Lohjalla viime vuonna. Se jakoi rajusti ihmisten mielipiteitä. Palautteita on kuultu, mutta Grandell muistuttaa, että kaikkien toiveita on kuitenkin vaikea miellyttää.

-Palautteita on käsitelty vetovoimalautakuntaa myöten. Totesimme jo valmistelun alkuvaiheessa, että kokeilu tehdään nyt poikkikadulla. Kuntalaisia on kuultu myös esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Siellä kommentoitiin, että katu olisi liian lyhyt alkuperäisessä suunnitelmassa. Tämä oli myös joidenkin poliittisten tahojen näkemys asiasta. Ilman muuta kuuntelemme tässäkin asiassa kuntalaisia ja päättäjiä. Olemme asiasta samaa mieltä. Kävelykadun on varmasti hyvä jatkua myös torille asti, koska se on koko keskustan sydän, Grandell kertoo.

Elävyyttä keskustaan

Kävelykatukokeilun aikaan Lohjalle sattuu monta tapahtumaa: Kävelykadun avaus tapahtuu 11.8 kello 13.00. Laurinpäivää vietetään 11.8. Tuolloin Laurinkadun ja Torikadun kevyenliikenteenväylät ovat kirpputorimyyjien käytössä. Tapahtumien ilta on vuorossa 17.8. ja tapahtumien yö 24.8. Lohja soi -tapahtumakin (6.8. – 18.8.) sijoittuu kävelykatukokeilun aikaan. Lisäksi suunnitteilla on runsaasti muutakin toimintaa.

-Tavoitteena on saada elävyyttä kaupunkiin. Lohjan tavoitteena on olla Suomen mielenkiintoisin kaupunki, joten säpinää ja tapahtumia tarvitaan. Vanha Shellin tontti on hyvä paikka kokeilulle, koska siinä ei tavanomaisesti tapahdu juuri mitään. Siihen tulee lava esityksiä varten, Grandell kertoo.

Mukaan kävelykadulle on saatu nimekkäitäkin esiintyjiä ja puhujia, sillä mm. Henry Manni on tulossa 17.8 tapahtumien iltaan kertomaan urastaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. Aikataulut tarkentuvat myöhemmin, mutta luvassa ovat myös esimerkiksi juontaja Tomi Tuomisen juonto jossain tapahtumista sekä Sari Niinikosken ja Juha Lembergin musiikkiesitys.

Eri toimijoita on jo saatu hyvin mukaan. Kävelykatukokeilun aikana kadulla nähdään mm. Hiiden Opiston, Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston ja Nuorisotyöpaja Tuuman väkeä. Kokeilun aikana ovat esillä myös Lohjan kaupungin tontit, asuntomessut sekä rekry työpaikkaesittelyjen merkeissä. Grandell kertoo, että myös kolmas sektorikin on lähtenyt hyvin mukaan ja kävelykadulle on lupautunut jo mm. hyvinvointialan yhdistyksiä sekä liikuntaseuroja, kuten Harjun Kiekko, Lohjan Naisvoimistelijat, Lohjan sydän ja MLL.

Yhteydenottoja on jo tullut, mutta mukaan toivotaan vielä lisää katukeittiöitä sekä katusoittajia ja muita katutaiteilijoita Etelä-Euroopan tyyliin.

-Haastamme väkeä mukaan, että kadulle saadaan esimerkiksi soppatykkejä, makkaranmyyntiä, pop corn -piste ja jäätelömyyntiä. Järjestämme kävelykadulle myös pitkähkön pöydän penkkeineen mahdollisia yhteisruokailuja varten. Tästä saatiin hyvää palautetta viime vuonna. Haastamme myös trubaduureja ja katusoittajia, Grandell sanoo.

-Heinäkuun aikana otetaan yhteys kaikkiin kiinnostuksensa ilmaisseihin ja sovitetaan heille omat myynti-/esittelypaikat. Vastaavasti lavaa saa varata, joten esiintyjät ottakaa rohkeasti yhteyttä tässäkin asiassa.

Yrittäjätkin halutaan huomioida hyvin. Erityisesti kävelykadun varrella sijaitsevia yrityksiä on informoitu tempauksesta ja kannustettu lähtemään mukaan kokeiluun.

-Tarkoitus on, että tässä olisi heillekin mahdollisuus lähteä innolla mukaan ja kokeilla vaikka jotain uutta. Kävelykadulla on ilmaiset paikat, joten tässä on kauempanakin sijaitseville yrityksille hieno mahdollisuus saada näkyvyyttä, Grandell kannustaa.

-Todella hienolta vaikuttaa tässä vaiheessa. Mietin itsekin kuntalaisen näkökulmasta, että olisi mukavaa, kun ihmiset liikkuisivat illallakin enemmän keskustassa, Grandell summaa ajatuksiaan tulevasta kokeilusta.

Kävelykatukokeilun aikaan kadulle toivotaan paljon erilaisia toimijoita trubaduureista makkaranmyyjiin ja urheiluseuroista yrittäjiin.

Pysyvä kävelykatu Lohjalle?

Grandell muistuttaa, että pysyvän kävelykadun kannattavuus on pitkälti kiinni kaupungin rakenteesta, sillä se tarvitsee varrelleen paljon pieniä erikoisliikkeitä, kahviloita ja ravintoloita.

-Valitettavasti suunta on ollut toinen, kun pienistä kivijalkaliikkeistä siirrytään isoihin kauppakeskuksiin, mutta tämä on toki lisääntyvä trendi muuallakin päin Suomea, hän toteaa.

Mahdollinen pysyvä kävelykatu onkin vielä kaukana, eikä sellainen välttämättä koskaan toteudu Lohjalla, mutta ainakin kokeiltu on. Jo kokeilu itsessään tuo elävyyttä keskustaan pariksi kesän viikoksi.

-Mitään ei saavuteta, jos ei uskalleta kokeilla. Tässäkin hankkeessa noudatamme kuntastrategiamme visiota, tehdään yhdessä Lohjasta Suomen mielenkiintoisin kaupunki. Tämä kokeilu on yksi tapa elävöittää keskustaa ja tuoda sinne lisää tapahtumia.Mallia on otettu niin Hangosta, Tammisaaresta kuin Paraisiltakin. Vastaamme siihen huutoon, ettei keskustassa tapahdu tarpeeksi. Tämä on yksi visio siitä, millaista elinvoimaisessa ja kehittyvässä keskustassa mahdollisesti voisi olla, Grandell pohtii.

SMS