Lohjan uusi matkailupäällikkö Jannika Joutsenniemi aloittaa tehtävässään 18.8. Helsinkiläisen Joutsenniemen kokemus Lohjasta rajoittuu muutamiin lapsuudessa tapahtuneisiin vierailuihin paikkakunnalla, mutta hän on silti pistänyt Lohjan merkille.

–Olen katsellut Lohjaa jo aikaisemmin sillä silmällä, että se on mielenkiintoista aluetta. Sijainti pääkaupunkiseudun lähellä on hyvä. Lohja on riittävän pieni eli kaupunkiorganisaatioissa ei työskennellä omissa siiloissa, vaan asioita voidaan viedä yhdessä eteenpäin ja kehittää ketterästi eri tulosyksiköiden välillä, mutta myös riittävän iso siihen, että yhdessä yritysten kanssa voidaan saada aikaan jotain näyttävää pääkaupunkiseudun kupeessa. Isoissa kaupungeissa haastetta tuo se, että erilaisia yksiköitä on paljon. Pienessä kaupungissa on helpompi työskennellä. Lohja on kuitenkin sen verran iso, että siinä on potentiaalia ja kehitysmahdollisuuksia. Lohjalla on tilaa myös uusille yrittäjille ja käynnissä kiinnostavia aluekehittämishankkeita.

Kun Joutsenniemi sitten näki kuntarekryssä hakuilmoituksen Lohjan matkailupäällikön tehtävään, hän päätti hakea. Joutsenniemi näkee valtavasti mahdollisuuksia sekä Lohjassa kaupunkina että osana Uuttamaata.

–Tehtäväni on luoda yrityksille edellytyksiä tehdä parempaa bisnestä eli tuottaa vetovoimaista, ympärivuotista tarjontaa ja luoda uusia tulovirtoja, kasvattaa viipymää ja keskiostosta sekä lisätä uusintakäyntejä niin läheltä paikallisesti kuin kauempaakin noin 300 km säteellä.

–Houkuttelevan tarjonnan lisäksi mm. palveluiden hyvä saavutettavuus ja infra sekä riittävä majoituskapasiteetti ovat tärkeitä asioita matkailun kasvattamisessa. Vetovoimainen kaupunki houkuttelee myös uutta yrittäjyyttä ja yrityksiä sijoittumaan Lohjalle, Joutsenniemi sanoo.

Jannika Joutsenniemi odottaa innolla, että hän pääsee tutustumaan Lohjaan ja lohjalaisiin. (Kuva: Ida-Maria Niikkonen)

Kokonaisvaltaiset elämykset luodaan yhdessä

Joutsenniemellä on vuosien kokemus elämystuotannon, kulttuurin ja matkailun parissa työskentelystä. Hän on toiminut mm. Korkeasaaren markkinointipäällikkönä.

–Minulla on yli 20 vuoden kokemus yrityksissä, julkisella puolella ja 3. sektorilla toimimisesta. Olen toiminut mm. matkailualalla, elokuvan ja tv:n parissa ja elämyskohteissa. Viimeiset seitsemän vuotta olen toiminut yrittäjänä ja pienyrittäjien tarpeet ovat tulleet sitä kautta

tutuiksi. Olen aiemmin työskennellyt kokemusmuotoilun, yritysverkostojen ja matkailureittien kehittämisen parissa. Haluaisin hyödyntää tätä osaamistani Lohjan vetovoiman ja elinvoiman kehittämisessä. Näen isona mahdollisuutena yhteistekemisen, joka yhdistää paikalliset yritykset ja yhteisöt luomaan tarinallisia matkareittejä ja eri kohderyhmien tarpeisiin personoituvia elämyksiä.

Joutsenniemi painottaa, että hän ei ole tulossa kertomaan, miten asiat Lohjalla pitäisi tehdä, vaan kehittämään paikallista matkailua nimenomaan yhdessä alueen yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa.

–Uskon vahvasti yhdessä tekemiseen. Lohjalaiset asukkaat ja mökkiläiset ovat tärkeässä roolissa eli heille on hyvä luoda mahdollisuuksia osallistua kehittämiseen. Matkailupalveluita ja elämyksiä tuottavat yritykset eivät voi rakentaa ympärivuotista liiketoimintaa vain matkailijoiden varaan. Nopeimmin uudenkin tarjonnan ja kysynnän luomiseen käytetyt eurot haetaan läheltä ja paikallisilta. Se että asukkaat viihtyvät ja kuluttavat paikallisten yritysten palveluita luo elinvoimaa ja edellytyksiä tuotteistaa palveluita kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille.

–Harvalla on yksinään resursseja rakentaa palveluja, jotka tuovat paljon ihmisiä paikkakunnalle. Yhdessä se voidaan kuitenkin tehdä. Tulen itse tavallaan kuplan ulkopuolelta ja pystyn ehkä katsomaan asioita toisesta näkökulmasta. Myös sitä pitää katsoa, mitä kaikkea hienoa Lohjalla jo olemassa on ja ammentaa siitä.

–Myös Lohjan lähiympäristössä on paljon potentiaalia lähimatkailun lisäämiseksi. Pitää miettiä koko matkareittiä, jotta se täyttää matkailijan tarpeet ja koko reitin varrelta löytyy ketju palveluita. On myös tärkeää, että elämykset ovat helposti saavutettavia, vastaavat ihmisten tarpeisiin ja saavat heidät tulemaan uudelleenkin. Esimerkiksi pariskunnan ja lapsiperheen tarpeet ravintolaillalle voivat olla aika erilaiset. Lähtökohta on, että tuotetaan kokemuksia, joita ihmiset haluavat kokea uudelleenkin ja luodaan siten syitä tulla Lohjalle.

–Tavoitteena on, että Lohjan matkailu kasvaa. Yritykset tekevät sen, mutta kaupunki voi olla luomassa sille edellytyksiä. Matkailun kehittämisessä näen yhteistyön tärkeänä laajemminkin sekä alueellisesti että kansallisesti erilaisissa verkostoissa. Edeltäjäni onkin jo tehnyt tätä Lohjalla.

Innolla tutustumaan Lohjaan

Joutsenniemi ei vielä tässä vaiheessa tiedä Lohjasta paljonkaan, mutta hän odottaa innolla Lohjaan ja lohjalaisiin tutustumista.

–Olen todella innostunut. Toivottavasti pääsen pian tutustumaan lohjalaisiin yrittäjiin ja muihin ihmisiin ja kuulemaan, millaisia toiveita ja odotuksia heillä on. Minkälaisista omintakeisista elementeistä järvikaupunki Lohja koostuu. En tiedä vielä paljon, mutta lähden nyt kaivautumaan siihen, mitä Lohja on ja millaisia tarpeita matkailuyrittäjillä täällä on.

Ainakin toistaiseksi Joutsenniemi asuu Helsingissä. Lohjalle muutto ei ole ainakaan tällä hetkellä suunnitelmissa, mutta Joutsenniemi toteaa, ettei sekään täysin poissuljettu vaihtoehto ole.

–On minulla haave siitä, että koti voisi olla jossain muuallakin, joten olen silläkin silmällä katsellut paikkoja, Joutsenniemi toteaa.

SMS