Tieliikennelain mukaan ajoneuvolla on pidettävä edellä kulkevaan ajoneuvoon sellainen turvaväli, että peräänajon vaaraa ei ole. Mistä tietää, millainen turvaväli on missäkin tilanteessa sopiva? Liikenneturva muistuttaa, että turvavälin merkitys korostuu liukkaalla tai muuten huonolla ajokelillä.

Turvavälin merkitys korostuu, kun tie on liukas tai näkyvyys huono. Haastavalla kelillä ajaessa turvaväliä tulee kasvattaa entisestään. Kuva: Kaisa Tanskanen / Liikenneturva.

Hyvät turvavälit tekevät liikenteestä sujuvampaa ja turvallisempaa. Kyselymme mukaan monella on kuitenkin haasteita sopivan turvavälin arvioinnissa. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen muistuttaa, että sopiva turvaväli riippuu monesta tekijästä, kuten nopeudesta, kelistä ja liikennetilanteesta.

Nopeuden kasvaessa myös turvavälin tulee kasvaa

Hyvissä ajo-olosuhteissa maantienopeuksissa nyrkkisääntö on, että turvavälin on oltava metreinä vähintään nopeuden verran. Eli 80 km/h nopeudella ajettaessa turvavälin tulee olla ainakin 80 metriä. Taajamanopeuksissa turvavälin on hyvä olla metreinä vähintään puolet ajonopeudesta, eli 40 km/h nopeudessa ainakin 20 metriä. Jos pituuden arviointi on hankalaa, voi turvavälejä mitata myös sekunneissa.

”Ota jokin kiintopiste tienvarresta ja laske sen perusteella turvavälisi edellä ajavaan. Maantiellä turvavälin tulisi olla ainakin 4 sekuntia”, Karvonen vinkkaa.

Kehnolla kelillä turvavälin merkitys korostuu

Edellä esitetyt nyrkkisäännöt toimivat vain hyvällä ajokelillä. Huonolla kelillä turvavälin tulee olla entistä pidempi, sillä myös jarrutusmatkat pitenevät tien ollessa märkä tai jäinen. Hyvätkään talvirenkaat eivät takaa kesäkelin pitoa.

”Liukkaalla kuljettajan virheliikkeet korostuvat ja jarrutusmatkatpitenevät. Huonolla kelillä etäisyydestä on erityisen tärkeä pitää huolta, sillä liian lyhyt turvaväli voi johtaa peräänajoon ja pahimmillaan ketjukolariin”, Karvonen kertaa.

Turvavälillä on väliä myös ohittaessa

Turvaväli on tärkeä muistaa myös ohitustilanteissa. Ohittavan ajoneuvon kuljettajan on huolehdittava, että ohituksen voi suorittaa kaikkien kannalta turvallisesti.

”Sopivan ohitustilanteen määrittelee riittävä näkemä ja ohitustila sekä kunnon turvaväli ohitettavaan sekä ennen ohitusta, sen aikana että sen jälkeen. Jos ohitusta ei voi tehdä turvallisesti, on jäätävä ajamaan hitaamman tielläliikkujan taakse riittävän etäälle”, Karvonen kertoo.