Tänä vuonna lohjalaisille on tarjottu entistä enemmän ja laajemmalla valikoimalla tapahtumia kaiken ikäisille, ja paljon on vielä tulossa.

Ilmaistapahtumat ovat hyviä arjessamme, tuoden kaivattua vaihtelua, kokemuksia ja jopa elämyksiä sekä muistoja, jotka auttavat pimeinä syksyn ja talven vaikeina hetkinä.

Elokuu on alkamaisilaan ja edessä on Lohja 700 juhlavuoden pääjuhla 10.-13.8., ja tällä kuluvalla viikolla on musiikillista tunnelmaa luvassa ensi perjantaina jazzia Lohja Spassa, ja sitten lauantaina Virkkalassa Garden Heavy Festin merkeissä ja Abbaa Rantapuistossa. Lauantaina on päivällä myös itse Laurinpäivä ja vuoden 2023 Laurin julkistaminen Lohjan torilla.

Näiden tapahtumien lisäksi löytyy eri puolilta Lohjaa kylätapahtumia kuten lauantain Hyönölän Hälinät ja Nummi-Pusulassa taidetta Tyynelä Galleryssä.

Tapahtumia joka viikko

Karjalohjan elonkorjuutori
Karjalohjan elonkorjuutori

Siinä missä Suomen kesä on jo vuosia ollut täynnä festivaaleja ja pieniä paikallisia tapahtumia, on Lohjallakin monet näistä tämän juhlavuoden tapahtumista alkaneet jo aiempina kesinä.

Ikkalan Elopäivät, Karjalohjan Elonkorjuutori, Kaarteen sotamuseon yleisöpäivät tai vaikkapa elokuinen Lohjan tapahtumien ilta ovat kuuluneet lohjalaisten kesän tapahtumiin jo vuosia, mutta tapahtumalistalta löytyy joka kesä myös aivan uusia tapahtumia.

Järvikino tapahtumassa valkokangas saapuu Haikarin saunalle perjantaina 11.8.2023. Auringonlaskun aikaan koittaa neljän kotimaisen lyhytelokuvan näytös.

Uutta ovat omalla tavallaan myös Vailla Haikarin live-illat, joissa esiintyjinä olevat artistit musisoivat monipuolisesti yleisöä viihdyttäen.

Kesäteatterista elämyksiä

Teatterin ystäville Lohja ja lähialueet tarjoavat paljon katseltavaa. On musiikkinäytelmää Teatteri Tralan toimesta, Vivamossa tämän kesän uutuustuotantona musiikkinäytelmä Salomen valinta, ja Teatteri Peräkin kuljettaa oman kesäkiertueensa Keisarin uudet vaatteet sopivasti elokuussa katseltavaksi.

Musiikkia kaikille

Siinä missä erilaiset myyntitapahtumat ja teatteri ovat tarjolla ympäri Lohjaa, on vielä enemmän tarjolla sitä musiikkia.

Musiikkia on tarjolla ravintoloissa, kirkoissa, ulkona ja sisällä rokista gospeliin ja lasten musiikkiin.

Visitlohja.fi

Hyvä paikka löytää tietoa tulevista tapahtumista on Lohjan kaupungin oma visitlohja.fi, jonne alueen eri tapahtuman järjestäjät julkaisevat yleensä ajoissa omat tapahtumansa.

Ykkös-Lohja julkaisee tietoa maksuttomista tapahtumista, jotka meille ilmoitetaan, sekä niistä maksullisista tapahtumista, jotka myös mainostavat mediassamme, joten jokaista tapahtumaa et välttämättä aina löydä lehtemme sivuilta, vaikka sitä toivoisimmekin.

KO

Tapahtumat ja virkeä mieli

Tapahtumat ovat erinomainen tapa pitää mieli virkeänä ja aktiivisena. Ne tarjoavat mahdollisuuden oppia uusia asioita, tavata uusia ihmisiä ja kokea uusia kokemuksia, jotka voivat rikastuttaa elämää ja stimuloida mieltä.

Kulttuuritapahtumat

Kulttuuritapahtumat, kuten teatteriesitykset, konsertit, taidegalleriat ja museot, tarjoavat mahdollisuuden uppoutua erilaisiin taiteen muotoihin ja kulttuurisiin kokemuksiin. Ne voivat tarjota uusia näkökulmia, herättää tunteita ja ajatuksia ja stimuloida luovuutta.

Urheilutapahtumat

Urheilutapahtumat, kuten jalkapallo-ottelut, maratonit tai paikalliset piirikisat, tarjoavat jännitystä ja kilpailun tuomaa adrenaliinia. Ne voivat myös tarjota mahdollisuuden oppia uusia lajeja, seurata suosikkiurheilijoita ja kokea yhteisöllisyyden tunnetta.

Koulutus- ja työpajatapahtumat

Koulutus- ja työpajatapahtumat, kuten konferenssit, seminaarit ja työpajat, tarjoavat mahdollisuuden oppia uusia taitoja, laajentaa tietämystä ja verkostoitua samanhenkisten ihmisten kanssa. Ne voivat auttaa pitämään mielen virkeänä ja aktiivisena, sekä tarjota uusia ideoita ja inspiraatiota.

Festivaalit ja messut

Festivaalit ja messut, kuten musiikkifestivaalit, kirjamessut tai ruokafestivaalit, tarjoavat mahdollisuuden kokea uusia asioita, maistaa uusia ruokia, kuulla uutta musiikkia ja tutustua uusiin kirjoihin. Ne voivat tarjota uusia kokemuksia ja elämyksiä, jotka voivat virkistää mieltä ja tuoda iloa ja nautintoa.