Lohja on varsin tyypillinen suomalainen pikkukaupunki. Lohjalla voi harrastaa kymmeniä eri lajeja ja suurimpina ovat jalkapallo, salibandy, jääkiekko, tennis, suunnistus ja yleisurheilu, mutta näiden lisäksi on sekä ulko- että sisälajeja huomattava määrä mistä valita. Mutta mikä on Lohjan ykkönen? Lohjalla sijaitsee niin lähellä pääkaupunkiseutua, että kaupungin on turha haaveilla minkään lajin mestaruustason joukkueesta, mutta yksilötasolla meiltä löytyy myös huippuja.

Lohjalaisia kohteita urheiluvedonlyönnissä?

Muutama vuosi sitten Lohjan Pallo pelasi 2.divisioonassa ja LoPa nousi välillä jopa pelilistoille.

Seuraava mahdollinen lohjalainen esiintyminen kansainvälisille listoille voisi olla Henry Manni tai tennislupaus Stella Remander, joka lähestyy hyvää vauhtia oman ikäluokkansa Top10 listaa Euroopassa.

Lohjalainen palloilu

Kuva FSC Media/ United Newland Crusaders

Lohjalaisessa palloilussa on vietetty pari vuotta hiljaisempaa kautta ja LoPa pelailee alemmilla sarjatasoilla mutta amerikkalaisen jalkapallon yhdistelmäjoukkue: Hanko Sun City ja Lohja Lions yhdistivät voimansa ja pelaavat I-divisioonassa nimellä United Newland Crusaders. Crusaders hävisi ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella Bearsille 14-23 mutta jo toisessa ottelussa peli kulki ja Bouncers jäi sananmukaisesti jalkoihin 40-8 tuloksella. Amerikkalaisen jalkapallon kausi on lyhyt eikä otteluita ole paljon, runkosarja päättyy välieriin elokuussa ja spagettimaljasta pelataan jälleen elokuun 17.päivä.

Lohjan Pallon miesten edustusjoukkue pelaa Uudenmaan/Helsingin piirin nelosessa, jossa pelaa myös naapurin FC Kirkkonummi sekä BK-46 Akademi ja NUPS reservijoukkue. Lohjalaisten kauden kuusi ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet kaksi voittoa ja neljä tappiota maalierolla 5-22.

Lohjalainen jääkiekkoilu

Vaikka ollaan nyt kesässä mutta koska aiheena on lohjalainen urheilu, ei voida ottaa katsausta myös jääkiekkoon. Muutama vuosi sitten pienoisella kohullakin perustettu Nummelan ja Lohjan yhteinen joukkue HaKi eli Harjun Kiekko ainakin tekee hyvää juniorityötä, mutta viime kaudella HaKin edustus pelasi Miesten II-divisioonassa 27 peliä, joista se voitti neljä ja hävisi 22 maalierolla 95-152.

Suunnistus Lohjalla

Suunnistus on ollut pitkään yksi näkyvimmistä ja harrastetuimmista lajeista Lohjalla ja lajin ympärillä on Lohjalla järjestetty isojakin kilpailutapahtumia. Lohjalla suunnistus kulminoituu Hiidenkiertäjiin. Hiidenkiertäjät on Lohjalla ja sen ympäristössä toimiva suunnistuksen erikoisseura. HiKi perustettiin vuonna 1969 kun yhteisiä lenkkejä juostessaan eri seuroja edustaneet lohjalaiset suunnistajat saivat ajatuksen lajin erikoisseurasta.  Tänä vuonna kalenterissa on jo vuosittain tutuksi tulleet PRISMA-rastit, jotka tänä vuonna kilpailtiin toukokuussa Karjalohjalla.

Itsepuolustuslajit Lohjalla

Lohjalla on useampi aktiivinen itsepuolustuslajiseura, joista osa osallistuu kilpailuihin ja osa lajeista kuten esimerkiksi Krav Maga ovat sellaisia, joissa ei edes ole kilpailuja. Lohjalta jo muualle muuttanut Frans Salmi oli yksi näkyvimmistä TaeKwondo harrastajista, ja yhtä vieläkin on maailman huippuja, mutta hänen perässään ja jalanjälkiään seuraa esimerkiksi Lohjan Mudon  Naam Suomalainen, jolla on jo nyt hyviä sijoituksia ja tuloksia kansainvälisistä kisoista.

Lajikirjon jatkuvuudelle Lohjalle olikin hyvä, että Lohjan Kamppailukeskus löysi toiminnalleen uudet tilat ja kovalla talkootyöllä seura remontoi entisestä teollisuushallista itselleen uudet harjoitustilat.

Länsi-Uudenmaan Yleisurheilijat

Yleisurheilu on aina vetänyt kesäksi lapsia ja nuoria puoleensa ja monipuoliset lajit antavat oppia myös muihin lajeihin ja pohjustavat hyvää peruskuntoa. Tänä vuonna LUU:n pääohjelmistossa on kansallisen tason urheilutapahtuma, kun kalenterissa on Lohjan Lajikarnevaalit 27.-30.6.2019. Tapahtuma tarkoittaa korkeushypyn, kiekonheiton ja kuulantyönnön lajikarnevaalia Lohjalle, aivan kuin monelle tuttu televisioita keihäskarnevaali. Suomen Urheiluliiton (SUL) organisoimilla karnevaaleilla kohtaavat lajien terävin kansallinen kärki ja harrastajat ympäri Suomen. Järjestävänä seurana me tarjoamme tähän parhaat mahdolliset olosuhteet. Karnevaalien kohderyhmänä ovat  yli  10-vuotiaat yleisurheilijat ja heidän taustajoukkonsa kautta maan. Kouluttajina toimivat Suomen Urheiluliiton valmentajat sekä muut asiantuntevat valmentajat.