Suomessa eletään parhaillaan jalkapallohuumaa, sillä edellisten EM-karsintojen menestys ja Suomen eteneminen aina lopputurnaukseen saakka herättivät jalkapallokansan talviunestaan. Ennennäkemätön innostus lajia kohtaan on vetänyt Olympiastadionin täyteen maajoukkuepeleissä ja myös seurajalkapallolla menee hyvin. Suomi pääsi myös isännöimään Super Cup 2022 -turnausta, jossa Mestarien Liigan ja Eurooppa-liigan parhaat matkustivat kisaamaan Helsinkiin.

Syksy 2022 oli siis kovan jalkapallohuuman aikaa ja ei ihme, että talvitauon jälkeen alkavaa uutta jalkapallokautta odotetaan kuin kuuta nousevaa. Samaan aikaan kun maajoukkue jo valmistautuu EM-karsintoihin, on myös seurajoukkueiden harjoituskausi kovassa vauhdissa. Lue tästä artikkelista odotukset tulevaan jalkapallokauteen!

Jalkapallokauden isoin koetus on EM-karsinnat

Jalkapallon EM-kilpailut ovat tuloillaan ja ne huipentuvat vuonna 2024 Saksassa. Turnaus tullaan pelaamaan useammassa eri kaupungissa ympäri Saksaa. Maalla onkin hyvät mahdollisuudet hoitaa järjestelyt kunnialla, sillä Bundesliigan ansiosta hyväkuntoisia ja suuria areenoita löytyy useita, eikä mittavia investointeja näin tarvita.

Saksaan tulee matkustamaan 24 joukkuetta, jotka valikoituvat 53 karsintoihin osallistuvan maan joukosta. Karsintoihin eivät osallistu Uefan jäsenmaista Saksa ja Venäjä, sillä Saksa on isäntämaa ja Venäjä suljettiin pois karsinnoista. Karsinnat alkavat maaliskuussa 2023 ja Suomi kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Tanskan.

Valmistaudu EM-tapahtumaan ja tutustu Suomen lohkoon ja sen joukkueisiin jo etukäteen! Suomi pelaa lohkossa H ja tulee kohtaamaan Tanskan lisäksi myös Slovenian, Kazakstanin. Pohjois-Irlannin ja San Marinon. Suomi pelaa lohkossa, jossa on kuusi joukkuetta. Lohkoja on kaiken kaikkiaan kymmenen ja osassa niistä on kuusi ja osassa viisi joukkuetta. Lohkojen kaksi parasta pääsevät mukaan lopputurnaukseen, jonka lisäksi mukana ovat myös Kansojen Liigan menestyksen perusteella neljä kovaa joukkuetta.

Odotusten mukaisesti Suomen joukkue on tikissä ja sitä povataan oman lohkonsa toiseksi heti Tanskan jälkeen. Maaliskuussa selviääkin kuinka oikeaan nämä odotukset osuvat!

Maajoukkuekausi tuo mukanaan paljon jännitystä

Maajoukkuekausi tulee olemaan jännittävä, sillä sen aikana selviää se, onnistuuko Suomi toistamiseen siinä, missä se jo kerran onnistui. Kukaan ei toivo, että edellinen arvokisapaikka olisi ollut pelkkä tilastovirhe, mutta Suomen tulee onnistua karsinnoissa, jotta sukupolvien unelma on mahdollinen.

Maajoukkuekausi tuo mukanaan myös Helmareiden pelejä, joten jalkapalloa riittää. Kauteen tuo lisäjännitystä se, että joukkue on melko lailla uusiutunut ja voimmekin odottaa, että näemme uusia suomalaissankareita hyökkäämässä ja torjumassa. Kun edellinen kausi alkoi vielä erityisrajoitusten ollessa voimassa, pääsee tämä kausi alkamaan ilman ylimääräisiä häiritseviä tekijöitä. Katsomot voivat täyttyä ja kansaa odotetaan Olympiastadionin lehtereille suurilukuisena joukkona. Nyt on hyvä aika hankkia sinivalkoisia fanituotteita ja kannustaa Suomi voittoon!

Seurajoukkuepelit eivät jätä ketään kylmäksi

Jalkapallokauteen mahtuu myös paljon muutakin kuin vain maajoukkuehuumaa. Kausi 2023 tuo seurajoukkuejalkapalloa suomalaisten katseltavaksi paitsi Suomesta, myös ulkomailta, jossa suomalaisia pelaajia pelaa kovissa eurooppalaisissa sarjoissa.

Suomessa pelataan huhtikuusta alkaen taas Veikkausliigaa, jossa Suomen parhaat joukkueet kohtaavat kotimaan viheriöillä. Veikkausliigan joukkueista osa pelaa myös kansainvälisiä liigoja, kuten Konferenssiliigaa, joten tulemme näkemään Suomessa myös maailmanluokan jalkapalloa.

Muun muassa SJK, KuPS ja Inter Turku vetävät Suomeen kansainvälistä jalkapalloa ja faneja, sillä ne osallistuvat Uefan Konferenssiliigaan. Kausi alkaa syksyllä ja kestää kesään ja tänä keväänä suomalaisjoukkueiden otteita ei enää nähdä. Uskomme kuitenkin, että alkavalla kaudella Suomi on jälleen edustettuna ja pärjää hyvin liigassa.

Suomalaisjoukkueista kansainvälisesti paras eli HJK selvitti tiensä kauden 2022–2023 Eurooppa-liigaan ja vaikka senkin tie on toistaiseksi noussut pystyyn, voidaan alkavalta vuodelta odottaa suuria tekoja. Seurajoukkuepelitkään eivät siis jätä ketään missään nimessä kylmäksi!