
Kokoontumisrajoitukset on kumottu ja harrastaminen pääsee vähitellen palaamaan lähes entiselleen.
Nyt kun kokoontumisrajoituksia kevennetään ja puretaan, korostuu toimijoiden vastuu huomioida terveysturvallisuus erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa
painottaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist
Jokaisella kansalaisella on lisäksi vastuu noudattaa omalta osaltaan voimassa olevia suosituksia ja ohjeita taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Olisi erittäin ikävää, jos tasaantuva epidemiatilanne ottaisi takapakkia ja joutuisimme määräämään uusia, kireämpiä rajoituksia. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä osuutemme sen eteen, että epidemiatilanne jatkaa tasaantumistaan: käytetään maskeja, noudatetaan hygieniasuosituksia ja otetaan rokotukset.
Vuoden 2019 lopulla alkanut koronakausi on tuonut uusia tapoja arkeemme ja tehnyt monelle harrastukselle erilaisia ongelmia. Harrastaminen sinällään on jatkunut, mutta rajoitetusti. Miten sitten rajoitusten purku tulee näkymään kaikessa muussa toiminnassa, ja miten esimerkiksi tapahtumat saavat katsojat takaisin, ja miten monet yritykset pääsevät takaisin kiinni arkeensa, kuten se oli ennen korona-aikaa.
Miten sitten harrastaminen on muuttunut näiden reilun kahden vuoden aikana, oletko sinä esimerkiksi löytänyt uuden harrastuksen vanhan tilalle, tai peräti ottanut uuden harrastuksen vanhan lisäksi, sillä monet arjen mahdollisuudet kuten ravintoloissa käyminen ovat olleet niin rajoitettuja.
Kerro harrastuksestanne
Me Ykkös-Lohjassa haluamme mahdollistaa erilaisten harrastusten esille tulemisen lehtemme sivuilla kaikille niille yli 34 000 taloudelle, joihin lehteämme viikoittain jaetaan. Siksi haluammekin muistuttaa ja ohjeistaa kaikkia urheiluseuroja ja muita yhdistyksiä, miten erilaiset harrastukset mahdollisesti pääsevät esille lehden sivuilla ilman että se maksaisi seuralle mitään.
- kerro tapahtumista hyvin ajoin ennen tapahtuman alkamista. Yleisesti ottaen toimitukseen kannattaa ottaa yhteyttä vähintään 3-4 viikkoa ennen tapahtuman alkamista.
- kirjoita lyhyt, noin yhden sivun mittainen selostus, mitä on tapahtumassa, missä, ja kuka tapahtuman järjestää. Kerro myös yhteyshenkilöt, sekä mahdollisesti myös syistä, miksi tapahtuma järjestetään.
Ykkös-Lohja jaetaan koteihin joka keskiviikkoa. Se tarkoittaa, että lehti menee painoon tiistaina, ja yleisesti ottaen kaikki lehteen tulevat artikkelit ja jutut ovat selvillä viimeistään edellisellä viikolla. Siksi on hyvä ilmoittaa tulevasta tapahtumasta tai esimerkiksi ottelusta hyvissä ajoin, ja sopia toimituksen kanssa askelmerkeistä, jotta juttu on sitten kaikkien lohjalaisten luettavissa.
Jokainen artikkeli ilmestyy myös www.ykkoslohja.fi sivustolla ilmaisesti kaikkien luettavaksi.
On siis yhdistyksenne uusi tai vanha, harrastus ollut olemassa vuosikymmeniä tai vasta viime vuosina tullut, lehtemme sivut ovat käytettävissä alueellisen harrastetoiminnan kertomiseksi, ja kenties uusien harrastajien löytämiseksi.
KO