Nummela Thaiboxing Club järjesti thainyrkkeilyn kansalliset kilpailut pyhäinpäivänä. Nummela Fight 2 nimellä kulkenut tapahtuma saatiin vihdoin ja viimein toteutettua, toki korona tilanteesta johtuen ilman yleisöä. Otteluita pystyi seuraamaan kuitenkin netissä striiminä.

Otteluita oli yhteensä kuusitoista ja ne tarjosivatkin striimiä seuranneille hienoja ja vauhdikkaita elämyksiä. Nuorimmat kamppailijat olivat 9-vuotiaita. Kehässä nähtiin myös suomenmestareita ja arvokisamitalisteja.

–Panostimme striimiin paljon ja siinä seuraa auttoivat sponsorit, joihin kuuluvat RKR-Rakennus, Broofing sekä Suomiteline, toteaa Nummela Thaiboxing Clubin puheenjohtajana ja päävalmentajana toimiva Marko Säkkinen.

Korona tilanne huomioitiin kaikin mahdollisin keinoin. Tapahtumassa oli kaikkien käytettävä maskia. Tarvittaessa seura tarjosi maskin. Maskien käyttöä myös seurattiin koko kisojen ajan. Lisäksi kaikkien paikalla olijoiden yhteystiedot kerättiin, jotta heihin saadaan tarvittaessa yhteys. Ottelijoilta mitattiin myös kuume ennen aamupäivän punnitusta. Otteluiden välillä desinfioitiin kehää ja varusteita.

Kilpailujen nuorimmat osallistujat olivat 9- ja 10-vuotiaita. Tässä yksi heidän taidonnäytteistään. (Kuva: Jari Ananin)

Lupaavasti alkanut ottelu päättyi olkapään sijoiltaan menoon

Nummelalaisista tapahtumassa ottelivat Eetu Mattila sekä debytantti Aleksi Roikola, joka on vasta 14-vuotias. Heitä huoltamassa olivat seuran valmentajat Sari Levänen ja Mikko Hyytiäinen. Mattila otteli kaksikosta ensimmäisenä ja häntä vastaan asteli Hyvinkään RNC Sport Clubin Tomi Kallio. Mattila otti heti alussa komennon ottelusta ja väläytti terävän yläpotkunkin, jonka Kallio sai vaivoin torjuttua. Sen jälkeisessä lyöntiyrityksessä, Nummelan kulman epäonneksi, Eetun olkapää meni sijoiltaan ja ottelu keskeytettiin tuomarin ja avustajien päätöksellä loukkaantumisen vuoksi ensimmäisellä erätauolla.

–Eetu tuli kulmaan ja pyysi meitä vetämään olan takaisin paikoilleen, mutta eihän sellaista tehdä salikisoissa ja etenkin, kun ei ole siihen osaamista. Toki se kertoo ottelijan asenteesta, Levänen ja Hyytiäinen naurahtavat.

Positiivista ottelussa oli terävä ote ennen loukkaantumista. Ainoaksi jäänyt erä meni Eetun nimiin.

Aleksi Roikolan potku horjuttaa vastustajaa. (Kuva: Jari Ananin)

Kiivas kilpailu päättyi porvoolaisen voittoon

Roikolan vastustaja oli tuore suomenmestari, Porvoo Thaiboxing Clubin Venne Tiihonen. Ottelu oli todella vauhdikas alusta asti. Kehätuomariakin tarvittiin muutamaan otteeseen ottelijoita puhuttelemaan ja rauhoittamaan, koska nuorten otteluissa liian kova kontakti ja niin sanottu tyrmäyshakuinen ottelutyyli on kielletty.

Molemmat ottelijat olivat hyvin samantyylisiä ja hakivat hienoja tilanteita rohkeasti niin potkuilla, lyönneillä kuin lähiottelussakin. Kolmannen erän hieman terävämpi tekeminen sai tuomarit kääntymään porvoolaisen puolelle ja näin ollen voitto matkasi vastustajalle tuomariäänin 3–0.

–Hieno ottelu molemmilta. Heistä kuullaan varmasti vielä, mikäli harjoittelu ja kilpaileminen maistuu edelleen. Aleksin pasmat menivät hiukan sekaisin, kun ei pystynyt käyttämään lyöntejä totutulla tavalla ja tuomari huomautti asiasta, mutta se on hienoa, että nuorten turvallisuudesta pidetään kiinni, Levänen ja Hyytiäinen tuumivat.

Hyvällä meiningillä harjoituksiin

Seurassa on koronasta huolimatta oikein hyvä meininki ja tämän syksyn uutuus, juniorithai, on saanut pikkuisia harrastajia liikkeelle isolla joukolla. Seuraava peruskurssi aikuisille ja yli 13-vuotiaille on tulossa ensi vuoden alussa. Ilmoittautuminen on jo käynnissä. Kaikille sopiva kuntothai pyörii tiistaisin ja siihen saa tulla mukaan milloin vain.

Nummela Thaiboxing Club