Leppäkorven työväentalolla kuultiin toissa viikolla vaikuttuneita ja jopa haltioituneita kommentteja, kun yleisö pääsi keskustelemaan Lauma-nykytanssiteoksesta esityksen jälkeen. Niin esiintyjät kuin yleisökin olivat kiitollisia siitä, että kulttuurista päästiin viimein nauttimaan livenä.

–Kutsuimme katsojat nostamaan maljan kulttuurille, koska halusimme juhlistaa tätä ensimmäistä ensi-iltaamme puoleentoista vuoteen. Myös katsojat halusivat puhua kaipuustaan esittävää taidetta kohtaan. Striimauksissa ei ole sitä samaa osallisuuden tunnetta, kuin paikan päällä jaetussa yhteisessä hetkessä. Olimme iloisia siitä, että ihmiset halusivat ja uskalsivat jakaa kokemuksiaan, kertoo tanssiteoksen ohjannut tanssija-koreografi Laura Koistinen.

Hänen lisäkseen lavalla nähtiin tanssijat Saku Koistinen ja Ville Oinonen. Teoksen äänimaailmasta vastasi Miikka Ahlman. Koistiset ja Oinonen ovat kaikki kokeneita freelancetaiteilijoita. Koistiset ovat lohjalaisia tanssitaiteilijoita. Oinosen tausta on karatessa, jossa hän kilpaili maajoukkuetasolle, kunnes tanssi vei hänet mennessään. Nykytanssissa kiehtoo mm. sen vapaus.

–Kukin tekee omannäköistään nykytanssia. Siinä voi olla vaikutteita esimerkiksi teatterista, kamppailulajeista tai katutanssista. Nykytanssi voi olla todella monenlaista, eikä kukaan tule sanomaan, miten sitä pitäisi tanssia, Oinonen sanoo.

Tanssi ja musiikki tukevat teoksessa hienosti toisiaan. Ahlman kertoo, että äänimaailman tekeminen tällaiseen teokseen on hauskaa ja siinä riittää yllätyksiä itsellekin, sillä äänet muodostuvat osittain esityksen aikana sen mukaan, mitä lavalla tapahtuu.

Lauman jäsenet tukeutuvat toisiinsa. Kuvassa tanssijat Ville Oinonen (oik) ja Saku ja Laura Koistinen. (Kuva: Lauman työryhmä)

Miten lauman jäsenet käyttäytyvät?

Laura Koistinen kuvailee itse teosta runolliseksi ja humoristiseksi nykytanssiesitykseksi, joka kertoo tarinan luottamisesta, olemisen outoudesta, yksinäisyydestä ja yhteisöllisyyden voimasta. Esityksen nähtyään määritelmään voi yhtyä. Yleisön kommenttien perusteella moni keskittyi todella syvästi esityksen seuraamiseen. Moni katsoja löysi siitä myös samoja elementtejä, kuten intensiivisyyttä ja harmoniaa, joka välittyi vahvana etenkin teoksen loppupuolella.

Miten lauma käyttäytyy? Sen jäsenet tukevat toisiaan ja huolehtivat toisistaan. Sen jäsenet tukeutuvat toisiinsa, mutta kiistelevät ja kilpailevatkin välillä. Sen jäsenet ihmettelevät yhdessä maailmaa ja matkivat toisiaan. Kun yksi lauman jäsen tekee jotain, muut seuraavat perässä. Lauman jäsenet ovat jatkuvassa, tiiviissäkin kontaktissa toisiinsa, mutta mitä sitten tapahtuu, kun he joutuvat erilleen toisistaan? Ollaanko silloin eksyksissä vai saadaanko ehkä tilaa löytää oma tie? Lauma vetää kuitenkin puoleensa, sillä ihmisellä on tarve kuulua ryhmään. Yhtenäinen lauma sykkii samaan tahtiin ja saa voimaa toisistaan.

Nykytanssiteosta seuratessa ensimmäinen ajatus saattaa olla hämmennys etenkin, jos ei ole juuri vastaavia esityksiä nähnyt. Reilun tunnin aikana teos nappaa kuitenkin katsojan mukaansa ja saa uppoutumaan. Kokemus on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Siksi voisikin todeta, että ihmisten kannattaa tutustua rohkeasti erilaisiin taidemuotoihin, vaikka jokin ei äkkiseltään omimmalta tuntuisikaan. Taiteen keinoin voidaan kertoa tarinoita hyvin erilaisista ihmisistä ja asioista monenlaisista näkökulmista, mikä tekee taiteesta itsessään hyvin tärkeää. Kun pysähtyy katsomaan ja seuraamaan, voi vaikka yllättyä positiivisesti, kuten se katsoja, joka oli aivan innoissaan esityksen jälkeen, vaikka ei vieläkään ollut aivan varma siitä, mistä hänen juuri äsken näkemässään oli kyse.

Lisää esityksiä

Leppäkorven työväentalo sopi mitä parhaimmin laumasta ja yhteisöllisyydestä kertovan teoksen esittämiseen, sillä vuonna 1908 valmistunut työväentalo on rakennettu talkoovoimin.

–Yksi lauma on rakentanut sen aikoinaan kyläläisten tarpeisiin, Koistinen toteaa.

Leppäkorvessa pidettiin toissa viikolla sekä teoksen ennakkoesitys että ensi-ilta. Resursseista ja apurahoista riippuen suunnitteilla on jatkoesityksiäkin. Lauma tullaan näkemään luultavasti ainakin kotimaisilla nykytanssifestivaaleilla. Ranskaan on jo tiedossa keikka ja Helsinkiinkin ollaan menossa, kun korona sen sallii. Lauma nähdään mahdollisesti vielä Lohjallakin, sillä kiinnostuneita olisi ollut enemmän kuin rajoitukset sallivat yleisöä paikalle ottaa.

–Lisäesityksiä on mietitty ensi kesälle. Esitys voi olla esimerkiksi Töllin myllyn 100-vuotisjuhlilla, Koistinen sanoo.

Teosta ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto.

SMS