OP Uusimaa etsii helmikuun ajan alueeltamme Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Karkkilasta, Keravalta, Kirkkonummelta, Lohjalta, Nurmijärveltä, Siuntiosta, Tuusulasta ja Vihdistä yleishyödyllisiä yhdistyksiä ja seuroja, jotka voisivat tulevana kesänä tarjota 1517-vuotiaille nuorille kesätyötä. Kesäduuni OP:n piikkiin kampanjassa yhdistys tarjoaa nuorelle työpaikan vähintään kahden viikon ajaksi, ja OP Uusimaa lahjoittaa nuoren palkan yhdistykselle.

Yleishyödyllinen yhdistys voi palkata nuoren työskentelemään esimerkiksi urheiluseuran tai kyläyhdistyksen kesätapahtumissa, somelähettilääksi, luonnonhoitotehtäviin tai vaikkapa seuralaiseksi senioreille. Työtä tulee tarjota vähintään kahdeksi viikoksi ajoittuen koulujen kesälomakauteen. OP Uusimaa osallistuu palkkakustannuksiin 400 euron tuella kesätyöntekijää kohden. Yhdistys puolestaan hoitaa käytännön palkanmaksun ja vastaa työnantajavelvoitteista.

– Ensikosketus työelämään on nuorille tärkeä juttu, josta saatu kokemus kantaa pitkälle tulevaisuuteen ja opettaa nuorelle myös oman talouden hallintaa. Samalla tulee harjoitelleeksi työhakemuksen laatimista, työhaastattelua ja esiintymis- ja yhteistyötaitoja. Hyvästä kesätyökokemuksesta jää mukava muisto koko loppuelämäksi, kiteyttää OP Uusimaan henkilöstö- ja viestintäjohtaja Hanna Korhonen.

Kampanjan avulla OP Uusimaa haluaa myös tukea toimialueensa yhdistysten toimintaa. Tukea on tarjolla yhteensä 150 nuoren työllistämiseksi. Maaliskuun alussa OP Uusimaa valitsee tuen saavat yhdistykset ja on yhteydessä kaikkiin tukea hakeneisiin.

Osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat kesällä 2022 kesätyöpaikkoja 15–17-vuotiaille nuorille OP:n piikkiin yleishyödyllisissä yhdistyksissä. Kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä ja tavoitteena on työllistymisen rinnalla tukea nuorten taloustaitojen oppimista. Kyseessä on yhdeksäs kesä, jolloin osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään.

Yhdistykset voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -tukea helmikuun loppuun asti osoitteessa https://www.op.fi/web/op-uusimaa/yhdistyshaku

Nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan yhdistysten tarjoamaa kesätyötä 14.3. –17.4.2022. Ohjeistus kesätyönhakuun ja avoimet työpaikat julkaistaan hakuajan alkaessa osoitteessa
https://www.op.fi/web/op-uusimaa/kesaduuni