Perheuinnin vuoroja on vielä vapaana sunnuntaille 14.3. Perhevuoroilla voivat liikkua samassa taloudessa asuvat henkilöt tai vuorolle voi tulla halutessaan myös yksin. Sunnuntain uintivuorot ovat arki-iltoja kalliimpia, sillä viikonloppuisin uimahalli on avoinna ainoastaan perhevuorolaisia varten ja henkilöstökustannukset ovat korkeammat. 

Perheuintivuorot ovat sunnuntaina klo 10.00 ja 17.15 välisenä aikana ja vuoron voi varata toiminta- eli hyppyaltaasta, opetus- eli lastenaltaasta, kuntouintialtaasta tai terapia-altaasta. Vuoron voi varata Lohjan Liikuntakeskuksen verkkosivuilta löytyvän varausjärjestelmän kautta.