Lohjalainen Marko Jakonen teki joukkueensa Mikko Lehden, Olli Sinnemaan ja Tuukka Ylösen kanssa historiaa, kun he toivat Suomelle ensimmäisen petanquen MM-mitalin. Kilpailut käytiin Espanjan Santa Susannassa 19.11.–21.11. Mukana oli 47 maata. MM-pronssi tuntui juuri niin hyvältä kuin odottaa voikin.

–Tämä tuli aika puskista, vaikka kapteenimme olikin heittänyt vitsiä, että mitali on varma, mutta voitto vielä epävarma. Kun sitten aloimme kaataa kovia maita, hoksasin, että meillä on oikeasti mahdollisuuksia. Olihan se uskomaton fiilis, kun tajusin, että MM-mitali on varma. Oli siinä itku vähällä tirahtaa, Jakonen kertoo.

Kultaa voitti Ranska ja hopeaa Espanja. Jakonen kertoo, ettei arvokisoissa kilpailla pronssista, vaan molemmat välierät hävinneet saavat pronssia automaattisesti. Siten myös Italia sai pronssimitalin.

Heti kilpailun jälkeen Suomen joukkue juhlia menestystään ravintolaruoan ja muutaman juoman parissa. Myöhemmin on luvassa vielä Suomen Petanque-liiton järjestämä juhla.

Aiemmin Suomen menestys ei ole ollut kovin kehuttavaa, mutta nyt ampaistiin kerralla mitaleille.

–Hyvin piti pelata, että voitto tuli. Joukkueemme toimi hyvin. Kovia joukkueita kaatui, kuten Monaco, Benin, Thaimaa ja Portugali.

Suomen menestys pistettiin merkille kisapaikallakin.

–Jengi tuli onnittelemaan ja pääsimme antamaan nimikirjoituksiakin. He tiesivät, että tämä oli Suomelle ensimmäinen mitali kautta aikojen yleisessä sarjassa.

Alkupeleissä Jakosen joukkue voitti Slovakian pistein 13–7, Tsekin 13–6, Ruotsin 13–2 ja Beninin 13–11 sekä hävisi Ranskalle 4–13. Alkupelien eli swissin jälkeen Suomi oli viidentenä. Jatkopoulessa voitto Portugalista tuli pistein 13–3, ja neljännesvälierissä Monaco kaatui pistein 13–12. Puolivälierissä Suomi voitti Thaimaan 13–7, mutta hävisi välierissä Espanjalle 0–13.

Suomen miesten joukkue voitti petanquen MM-pronssia. Joukkueeseen kuuluvat Marko Jakonen, Mikko Lehti, Olli Sinnemaa ja Tuukka Ylönen.

Kiehtova laji

Jakonen on pelannut petanqueta vuodesta 1997.

–Jäin tähän koukkuun. Petanque on kiehtova laji. Ne pelit ovat aina hienoimpia, joissa pääsen edustamaan Suomea maailmalle. Olen saanut lajin parista myös paljon kavereita, hän kertoo.

Jakonen pelaa tällä hetkellä PSC Järvenpäässä. Vuosien varrella SM-mitaleja on kertynyt jo 40. Viimeisimmät hän sai tänä vuonna voitettuaan suomenmestaruuden sekä petanguen kaksin- että kolminpelissä. Viime vuonna Jakonen voitti Euroopan cupissa yksinpelin hallitsevan maailmanmestarinkin. Petanquen MM-kilpailuihin hän on osallistunut kaksi kertaa aiemminkin. Vuonna 2006 hän oli mukana yleisissä kilpailuissa, kuten tänä vuonnakin, ja vuonna 2019 parikilpailussa.

SMS

Suomen ensimmäistä petanquen MM-mitalia kelpasi juhlia.