”Punamultainen navetta, heinittynyt hiekkatie, kukkaniitty, linnunliverrys ja puiden takaa hohtava Valkjärven pinta.” Olemme saapuneet Vaahterateatterin kauniiseen kesäkotiin, Sammatin Sampomäelle. Tänä kesänä sinne on asettunut Pikku Pietarin Piha. Näytelmä perustuu Aapelin eli Simo Puupposen vuonna 1958 ilmestyneeseen kirjaan. Näytelmäksi sen on käsikirjoittanut Taisto Bertil-Orsmaa ja ohjauksesta vastaa Riku Kemppinen. Näyttelijöinä on lukuisa joukko lapsia ja aikuisia, lohjalaisia harrastajateatterilaisia.
Lämminhenkinen ja kaunis tarina kertoo pienen suomalaisen kaupungin puutalokorttelin ihmisten elämästä 1920-luvulla. Kylällä koetaan niin riitoja kuin rakkautta. Lapset leikkivät leikkejään ja keksivät kepposiaan. Pihapiirissä, jossa ihmiset jakavat kaikki elämän asiat, surut puolittuvat ja ilot kaksinkertaistuvat.
Yhdessä korttelin taloista asuu Pietari isänsä kanssa. Perheen äiti on kuollut, ja molemmat yrittävät parhaansa mukaan toipua menetyksestä ja harjoitella uudenlaista elämää kahdestaan. Pietari selvittää omia asioitaan jumalan kanssa jutellen ja isä töitä tehden. Eräänä päivänä kylälle ilmestyy Karoliina ja tuo tullessaan muutoksen tuulia.
Tarinan viesti nykyajan ihmiselle on muistutus siitä, että yhteisöllisyydessä on voimaa. Pienessä yhteisössä kukaan ei ole yksin, kaikista pidetään huolta ja aina on joku, joka välittää ja tukee. Hyvyyttä on silloin, kun ihmiset yhdessä uskovat siihen ja luovat sitä sanoillaan ja teoillaan elämässä toistensa kanssa. Kun on kyse tavallisten ihmisten elämästä, jota pääsee seuraamaan omalta katsomopaikaltaan, voi vaan kuvitella sen olevan välistä hersyvää huumoria tulvillaan ja toisinaan kyyneliin liikuttavaa myötäelämistä.
Teatterilipulla on mahdollisuus tutustua ennen näytöstä Elias Lönnrotin lapsuuden kotiin, Paikkarin torppaan. Väliajalla herkkuja tarjoilevat sammattilaiset yhdistykset. Esitys kestää noin kaksi tuntia väliaikoineen. Lippuja on myynnissä NetTicketissä ja paikan päällä tuntia ennen. Esityksiä on ajalla 11.6.–8.7. Vaahterateatteri toivottaa kaikki teatterin ystävät lämpimästi tervetulleiksi luonnonhelmaan kauniille Sammatin Sampomäelle.

Pikku Pietarin Piha -näytelmä vie katsojan seuraamaan pienen suomalaisen kaupungin puutalokorttelin ihmisten elämää 1920-luvulla. (Kuva: Risto Silvola)