Raaseporin kesäteatterissa esitetään tänä vuonna Elvis Presleyn klassikoiden ympärille rakennettu energinen 50-luvun jukebox-musikaali All Shook Up. Alkuperäinen All Shook Up -musikaali sai ensi-iltansa Broadwaylla 2005 ja sen on kirjoittanut Joe DiPietro.
Uinahtaneeseen pikkukaupunkiin saapuu kitaraa soittava nuorukainen, joka lopulta muuttaa kaupungin ja sen asukkaiden elämän täysin. Hän saa Elviksen musiikin avulla kylään elämää ja pian liekeissä ovat niin nuoret kuin heidän vanhempansa.
All Shook Up on paljon suosiota saanut elämänmakuinen musikaali, joka saa jalan vipattamaan Elviksen musiikin tahtiin. Musikaalissa soi 25 Elvis Presleyn tunnetuksi tekemää kappaletta, uudelleen sovitettuina mm. Love Me Tender, Burning Love, Don´t Be Cruel ja Heartbreak Hotel. Kaikki laulut esitetään englanniksi, mutta muuten esityskieli on ruotsi.

Christer Romberg esittää Chadia ja Jennifer Karlsson nähdään automekaanikkona työskentelevän Natalien roolissa. Nykyään Porvoossa asuva Romberg on kotoisin Inkoon Barösundista ja hänet nähtiin Raaseporin lavalla myös vuonna 2014. Karlsson on Karjaalta kotoisin oleva musiikkia harrastava amatöörinäyttelijä, joka on asunut viimeiset kuusi vuotta Pohjanmaalla. Hänelle tämä on jo yhdeksäs kesä Raaseporin lavalla. Musikaalin muissa rooleissa nähdään mm. Kåre Collin, Artur Djupsjöbacka, Patricia Korenius, Ove Molander, Jenina Nyström, Filip Rosengren, Rebecka Sretenovic, Mikaela Ståhl-Kokkola ja John Voutila.
Musikaaliin osallistuu 23 amatöörinäyttelijää ja kuuden hengen orkesteri. Osa näyttelijöistä on tuttuja aiemmilta vuosilta, mutta lavalle nousee myös useita uusia kykyjä mm. lohjalainen Jenny Tenhunen. Näytelmän ohjaa Riddo Ridberg, kapellimestarina toimii Felix Lönnqvist, koreografiasta vastaa Catrine Krusberg, lavastajana toimii Mimmi Resman ja puvustuksesta vastaa Anita Sandholm.
Ensi-ilta on 30.6. ja esityksiä 20 kappaletta aina 7.8. asti. Tämän vuoden erikoisnäytökset ovat: 2.7. ruotsiksi tekstitetty esitys, 9.7. kuvailutulkattu esitys, 7.8. tulkkaus suomenruotsalaiseen viittomakieleen. Tänäkin vuonna järjestetään yönäytös 19.7., joka alkaa kello 21. Kohtaukset lavalla vahvistuvat pimenevässä kesäillassa valotehojen avulla ja tarjoavat unohtumattoman elämyksen.
Liput ovat myynnissä NetTicketissä.

(Kuva: Chris Senn)