F1-talli Alfa Romeon kaksi viimeistä kilpailua kaudella 2019 herättivät hämmennystä niin tallin sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Kauden toiseksi viimeinen kilpailu Brasiliassa oli Alfa Romeon kohdalla suorastaan erinomainen, sillä tallin molemmat kuljettajat pärjäsivät loistavasti. Kimi Räikkönen kaasutti kilpailussa neljännelle sijalle ja hänen tallitoverinsa Antonio Giovinazzi heti perään viidennelle sijalle. Osakilpailu oli yksi Alfa Romeon parhaimmista koko sen lyhyen formulahistorian aikana.

Melkoista kontrastia tähän toi kuitenkin kauden viimeinen F1-kisa Abu Dhabissa, joka sai kokeneen Räikkösenkin ihmettelemään tilannetta. Hienon suorituksen jälkeen odotukset Abu Dhabin osakilpailua kohtaan olivat todella korkealla, josta kieli myös silloinen vedonlyönti. Korkeat odotukset lässähtivät heti alkuunsa kun lauantaina Yas Marinan radalla käydyissä aika-ajoissa kummatkin autot karsiutuivat kilpailusta. Räikkönen saavutti kilpailussa 13. sijan ja Giovinazzi 16. sijan, joka oli varmasti pettymys kummallekin kuljettajalle ja koko tallille.

Räikkönen on kokenut syksyn aikana useampia pettymyksiä Alfa Romeolla ja haluaa nyt selvittää perinpohjaisesti, mistä tallin toistuvat ongelmat oikein johtuvat. Selvitettävää todellakin on, sillä formulapiireistä on hiljattain kantautunut Alfa Romeota koskevia ikäviä uutisia. Talli ei nimittäin onnistunut läpäisemään hiljattain suoritettua FIA:n kolaritestiä. 

Edessä on mittava urakka, jonka aikana tallin on tehtävä autoon muutoksia päästäkseen testistä läpi ja pärjätäkseen tulevalla kaudella. Testin läpäisyn lisäksi Alfa Romeolla on erityisen paljon työsarkaa renkaiden saralla sillä edellisellä kaudella juurikin renkaisiin liittyvät haasteet toivat ylimääräistä päänvaivaa niin Räikkösen kuin Giovinazzinkin autossa.

Alfa Romeon värikkäät vaiheet

Alfa Romeo Racingistä puhuttaessa saattaa joskus unohtua, ettei koko tallia ollut edes olemassa vielä pari vuotta sitten. Vielä pidempi aika tuntuu kuluneen siitä kun talli kantoi Sauberin nimeä, mutta uudelleenbrändäys on vielä melko tuore asia. Nimenmuutoksesta huolimatta tallin suoritukset ovat pysyneet jotakuinkin samankaltaisina.

Vuonna 2018 Sauber keräsi viimeisellä kaudellaan yhteensä 48 pistettä, kun taas seuraavalla kaudella vuonna 2019 Alfa Romeo onnistui nappaamaan 57 pistettä. Tästä huolimatta talli on pysytellyt pistetilastoissa 8. sijan tuntumassa, joka on tiettävästi harmittanut ja ihmetyttänyt etenkin Räikköstä. Sinänsä huippuosaava talli ei syystä tai toisesta ole onnistunut vielä nousemaan korkeammille sijoituksille kovasta yrityksestä huolimatta.

Räikkösen tie Ferrarin puikoista Alfa Romeolle

Kimi Räikkönen on yksi tämän hetken kokeneimpia F1-kuljettajia. Räikkösellä on takanaan ajovuosia niin Sauberilla (2001), McLarenilla (2002-2006), Ferrarilla (2007-2009), Lotuksella (2012-2013) kuin nyt Alfa Romeolla. Miehen kokemuksia tiedusteltaessa hän kertoo, ettei tallilla ole juurikaan merkitystä siinä, kuinka kuljettaja suoriutuu paineen alla. 

Nyt 40-vuotias Räikkönen siirtyi Ferrarilta Alfa Romeon ykköskuljettajaksi kaudella 2019. Kukaan ei vielä kauden alussa pystynyt sanomaan, mihin Alfa Romeo yltäisi Räikkösen ollessa auton puikoissa. Odotukset olivat varmasti korkealla, mutta lopulta kausi 2019 päättyi Räikkösen kohdalla 43 pisteeseen. Se riitti kuljettajien pistetilastossa 12. sijalle. “Haluamme tietysti pärjätä mahdollisimman hyvin. On harmi, että talli ei onnistunut tällä kertaa, mutta kuljettajana teen itse työni niin hyvin kuin suinkin pystyn riippumatta siitä, missä tallissa ajan”, Räikkönen toteaa.

Alfa Romeolla katseet suunnataan jo F1-kauteen 2020. Ennen kauden alkamista tallilla on valtavasti töitä tehtävänään, jos se aikoo parantaa suoritustaan. Räikkösen tallikaveri Giovinazzi kiteyttää kuluneen vuoden kokemuksensa seuraavasti: ”Tämä on ollut formulakausi, joka on opettanut minulle paljon. Kaikki tämä tulee auttamaan minua uudella kaudella heti Melbournesta lähtien. Olen tyytyväinen kehitykseeni vuoden aikana sekä aika-ajoissa että kilpailuissa ja odotan innolla tulevaa. Aiomme tehdä todella paljon töitä talven aikana ymmärtääksemme paremmin, mitä kaikkea meidän on kehitettävä. Tavoitteenamme on suoriutua vuonna 2020 aiempaa paremmin.” 

Räikkönen voi varmasti allekirjoittaa Giovinazzin ajatukset. Jäämme odottamaan suurella mielenkiinnolla, mitä tulevalla F1-kaudella tuleman pitää.