Vihdin Teatterin talven näytelmä Rikos ja rakkaus on satiirinen murhamysteeri, jossa musta huumori kukkii. Ensi-iltansa se sai 25.1.
–Rikos ja rakkaus on hulvaton, räävitön ja peittelemätön. Se on suora, se ei säästele, ketään.
Se pohtii ja paljastaa, huvittaa ja naurattaa, säikäyttää ja puistattaa, liikkuu ja liikuttaa meitä, toivottavasti taas edes yhden askeleen eteenpäin, kuvailee ohjaaja Eero Järvinen.
Rikos ja rakkaus kertoo tarinan hengestään päässeestä pikkurikollisesta, jonka kuolemaa virkavalta alkaa selvittää jututtamalla hänen lähipiiriään. Jonkinlaisia motiiveja löytyy useammaltakin, mutta kuka lopulta on vastuussa kuolemasta? Rikos ja rakkaus on selvästi aikuisille suunnattu näytelmä, joten perheen pienimmät kannattaa jättää suosiolla kotiin teatteriin lähtiessä. Näytelmän dialogia kannattaa kuunnella tarkoin, sillä paikoin se on kielellisesti rikasta, paikoin taas hulvattoman koomista. Vihdin Teatterin lavalla nähdään kahdeksan näyttelijää, jotka luovat yhteensä 23 roolia. Heille täytyy antaa kiitosta hienoista roolisuorituksista välillä nopeastikin vaihtuvista rooleista huolimatta.

Roisin dialogin alla riittää pohdittavaa
Rikos ja rakkaus valikoitui esitettäväksi niiden monien näytelmien joukosta, joita Järvinen ehdotti Vihdin Teatterille. Näytelmä perustuu Jari Tervon romaaniin Pyhiesi yhteyteen.
–Pekka Milonoff tilasi Jari Tervolta näytelmän, josta Tervo synnyttikin vahingossa kirjan Pyhiesi yhteyteen. Siitä tuli Finlandia-ehdokas vuonna 1995. Pekka Milonoff ja Hanna Rauloja dramatisoivat siitä KOM-teatteriin vielä samana vuonna näyttämöversion Rikos ja rakkaus ja muutama vuosi myöhemmin tekivät siitä vielä samannimisen elokuvan. Itse luin kirjan nuorena lukiolaisena, jolloin jo kirjan dramaturginen rakenne teki minuun suuren vaikutuksen. Kirjassa jokainen luku on yksi henkilö, joka kertoo oman hetkensä murhapäivän tapahtumista omasta näkökulmastaan. Vaikka näytelmästä voi aistia 90-luvun, se nosti jo silloin tärkeitä aiheita ja epäkohtia esiin. Mielestäni se on edelleen erittäin ajankohtainen ja tärkeä teemoiltaan, Järvinen taustoittaa.
Rikos ja Rakkaus yllättää ja pistää miettimään.
–Näytelmä antaa erittäin paljon ajateltavaa ja pohdittavaa, jos antautuu kuuntelemaan sitä tarinaa, joka välillä hyvinkin roisin tekstin alle kätkeytyy. Se on suora ja raaka peili meistä ihmisistä ja meidän yhteisöistämme. Sen lukuisia teemoja on mm. pyhyys, syyllisyys, kuka on lopulta syyllinen, rikos, rakkaus, valta, armo, anteeksianto, usko ja niin edelleen, Järvinen kertoo.
Näytelmä on herättänyt mietteitä myös tekijöissään.
–Me olemme nauraneet, itkeneet, puhuneet, jakaneet kokemuksia ja tarinoita, ihmetelleet, ja hämmästelleet, minkälaisia me ihmiset olemme niin parhaimmillamme kuin pahimmillammekin. Millaisen maailman me olemme toisillemme luoneet ja kokoajan luomme. Olemme pohtineet, onko mikään oikeastaan muuttunut ja jos on niin kuinka paljon? Samat asiat elävät edelleen keskuudessamme, meissä. Olemme pohtineet, mille nauramme ja miksi nauramme, mille itkemme ja miksi itkemme. Mihin emme reagoi mitenkään ja miksi emme, Järvinen kertoo.
Näitä asioita ja ihmisen syvintä olemusta pääsee myös katsoja pohtimaan istuttuaan Vihdin Teatterin penkkiin.
SMS
