Paikallinen kotiseutuyhdistys, Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry, on yli 40 vuoden ajan jakanut vuosittain Robert Boldt -mitaleita tunnustuksena ansiokkaasta kotiseututyöstä. Myöntämisen kriteereinä ovat ansiot paikallisessa kulttuurielämässä tai Lohjan tunnetuksi tekemisessä. Ensimmäisen mitalin sai vuonna 1981 kirjailija Eeva Joenpelto ja viimeksi viime vuonna kahvilayrittäjä Tarja Tainio.

Vuonna 2022 Robert Boldt -mitali myönnettiin lohjalaiselle muusikolle, Lohjan kaupunginorkesterin pitkäaikaiselle kontrabasistille Peter Gransille. Grans on vaikuttanut vuosikymmenten ajan lohjalaisessa musiikkielämässä. Hän on kunnostautunut paitsi kaupunginorkesterissa ja useissa eri kokoonpanoissa soittajana myös säveltäjänä, sovittajana ja Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa opettajana. Erityinen ansio kotiseututyössä ovat hänen uudelleen esiin tuomansa paikallinen pelimannimusiikki ja siihen tehdyt sovitukset erilaisille soittimille ja kokoonpanoille.

Grans tunnetaan musiikkipiireissä tunnollisena kollegana ja arvostettuna esiintyjänä, joka on valmis lähtemään lähes kaikkeen perinteisestä kokeiluihin. Sävellyksissään hän on sekoittanut vanhaa ja uutta sekä perinteisiä, kansanomaisia ja moderneja aineksia. Erityinen piirre on ollut säveltää rakennuksille, kuten esimerkiksi Lohjan Museolle, Kässän talolle ja kirjastolle.

Robert Boldt -mitali luovutettiin Gransille Kahvila Liisassa pidetyssä tilaisuudessa 23.3.

Peter Grans sai Robert Boldt -mitalin tunnustuksena musiikin saralla tekemästään ansiokkaasta kotiseututyöstä. (Kuva: Jarno Kärkkäinen)