Galleria Lutsissa on tällä hetkellä esillä eteläsavolaisen taiteilijaryhmän näyttely 20 X 20. Taiteilijaryhmä koostuu eteläsavolaisista visuaalisen alan ammattilaisista, jotka ovat toimineet työryhmänä nyt parin vuoden ajan. Näyttelyn taiteilijat ovat valokuvaaja Sami Funke, kuvataiteilija Kirsimaria E. Törönen ja kuvataiteilija, artenomi Pirita Lautala Mikkelistä, kuvataiteilija Marja de Jong Hiirolasta, kuvittaja, kuvataiteilija Katriina Kaija Savonlinnasta sekä kuvataiteilija, muotoilija Susanna Tyrväinen Pieksämäeltä. Miten he Savosta saakka päätyivät Lohjalle pitämään näyttelyn?

–Innostuimme paikallisen taiteilijan Mika Törösen kautta, kun hän kertoi tästä paikasta. Minulla on ollut täällä aiemminkin näyttely ja olin positiivisesti yllättynyt, kun katsoin vieraskirjaa, Funke kertoo.

–On aivan sairaan hienoa, että tällaisia tiloja tehdään ja ylläpidetään. Moni ei ymmärrä, kuinka paljon työtä ja vaivaa se vaatii, Kirsimaria E.Törönen hehkuttaa.

Näyttelyn punaisena lankana on alusta lähtien ollut teosten pieni koko; 20 x 20 cm. Tavoitteena on ollut mahdollisimman pieni hiilijalanjälki teoskuljetusten osalta sekä teosten helppo kuljettaminen muutenkin. Teokset on suunniteltu varta vasten Galleria Lutsiin. Niiden materiaaliksi valikoitui käsintehty paperi. Yksi taiteilija aloitti teoksen paperille, sitten papereita vaihdettiin ja toinen jatkoi. Yksi maalasi, toinen piirsi, kolmas poltti, neljäs painoi kohokuvioita ja viides harsi lankaa. Paperiarkeille syntyy näin uusia kerroksia, uusia näkökulmia. Teoksia on hyvä pysähtyä tarkastelemaan lähemmin. Silloin niistä huomaa hienoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Idea yhteisistä teoksista syntyi de Jongin luona.

–Pidin tästä ideasta, että yksi aloittaa ja muut jatkavat. Siitä syntyy dialogi, kun jotain on jo tehty ja toisen pitää vastata siihen, de Jong kertoo.

Ryhmästä voimaa ja uusia ideoita ja näkökulmia

Jokainen työryhmän taiteilija työskentelee eri tekniikalla, joten monialaisuus tuo uuden ulottuvuuden yhteiseen tekemiseen sekä uusia näkökulmia kullekin taiteilijalle heidän omaan työhönsä. Ryhmässä työskennellä toisilta saadaan uusia ideoita ja oivalluksia sekä iloa sosiaalisen kanssakäymisen kautta, kun ympäri Savoa asuvat ryhmän jäsenet tapaavat toisensa.

–Olemme vähän syrjässä siellä, joten aina kun tavataan, päästään perille kuulumisista. Ryhmä on tärkeä myös ammatillisen kehittymisemme kannalta, Törönen kertoo.

Ryhmä sai alkunsa eräällä automatkalla.

–Marja, minä ja Sami olimme matkalla Savonlinnaan, kun syntyi ajatus, että tällainen ryhmä olisi kiva, kun Mikkelissä ei ole taiteilijaseuraa. Ryhmä oli perustettu ennen kuin olimme Savonlinnassa. Sami ajoi, joten häneltä ei kysytty, Törönen naurahtaa.

Yhteistyö on sujunut sulassa sovussa, vaikka projektin työskentelytapa on uusi kaikille. Ensimmäinen on saanut tehdä tyhjälle paperille, mitä mieleen on juolahtanut.

–Jotain, mikä on tuntunut hyvältä. Paperi on ollut kuin luonnoskirja, Törönen kuvaa.

–Olen kokenut sen hyvin antoisaksi, että valokuviini pystyy yhdistämään muutakin. Jokainen on nähnyt kuvani omalla tavallaan ja jatkanut sen mukaisesti, Funke sanoo.

–Teokset ovat olleet niin hienoja, että olen miettinyt, mitä niihin voi enää lisätä. Uusia, hauskoja ajatuksia on syntynyt. Olemme kaikki eri alojen taiteilijoita, joten katsomme teoksia eri vinkkeleistä. Yhdessä työskentely on silmiä avaavaa. Joku voi nähdä esimerkiksi leipäpussinsulkijoissa jotain uutta ja käyttökelpoista, kertoo Törönen.

–Tämä on ollut älyttömän antoisa projekti, tiivistää Lautala.

De Jong on sitä mieltä, että vastaavanlaisia yhteisprojekteja voisi tehdä jatkossakin.

–Ideaa voisi viedä vielä pidemmälle. Tällainen projekti voi inspiroida ja tuoda jotain uutta myös omaan työskentelyyn, hän sanoo.

Pirita Lautala (vas), Marja de Jong, Kirsimaria E. Törönen ja Sami Funke Galleria Lutsissa. He toivovat, että kävijät saavat näyttelystä sekä hyvät naurut että innostusta omien taideteosten tekemiseen.

Kävijöille naurut ja innostusta taiteen tekemiseen

Vaikka 20 X 20 on tehty Galleria Lutsiin, saattaa se jatkossa olla esillä muuallakin. Törönen kokee kuitenkin, että projekti ovat tehnyt tehtävänsä, vaikka Lutsin näyttely jäisi ainoaksi.

–Meille on tärkeintä keskustella, vaihtaa ajatuksia ja tehdä töitä yhdessä. Näyttelyt ovat jäävuoren huippu, Törönen toteaa.

Ryhmä toivoo toki silti, että kävijät viihtyvät näyttelyssä. Heitä vartenhan se on esille laitettu.

–Toivon, että kävijät saavat ainakin hyvät naurut, jos ei muuta. Haluamme piristää lohjalaisia ja kannustaa pistäytymään galleriassa. Tänne voi tulla ihmettelemään. Välillä ajatellaan, että taide on jotain tähtitiedettä, vaikka ei se ole kuin vähän paperia, hiiltä ja maalia. Toivon, että ihmiset tulevat tänne katsomaan teoksia, innostuvat ja menevät kotiin tekemään itse taidetta. Käsillä tekeminen on älyttömän rentouttavaa, Törönen sanoo.

–Tällainen pieni formaatti on turvallinen, ei pelota lähteä tekemään, vinkkaa Lautala.

Näyttely on esillä 4.4. asti ja sinne on vapaa pääsy.

Taidelainaamossa uusia teoksia

Myös samassa tilassa toimivassa taidelainaamossa on jälleen esillä sekä uusia teoksia vanhoilta, tutuilta taiteilijoilta että taidetta uusilta tekijöiltä. Yhteensä teoksia on tuonut lainattavaksi ja ostettavaksi 18 taiteilijaa. Lainaamoa ja taidegalleriaa auki pitävä Viola Karvinen kertoo, että joulun jälkeen on ollut hiljaisempaa, mutta kevättä kohti kävijämäärien odotetaan kasvavan. Moni haluaa vain katsella teoksia rauhassa.

–Kunnioitan sitä, täällä käynti voi olla ihmiselle oma, hiljainen hetki. Toisaalta täällä muistellaan ja keskustellaankin paljon elävästä elämästä. Tarinoita tulee etenkin, kun vanhat ihmiset alkavat muistella asioita. Tarinankerrontakulttuuri on häviämässä meidän ajassamme, joten heidän tarinoitaan pitäisi taltioida, Karvinen sanoo.

Taidelainaamon ripustus uusitaan jälleen näyttelyn vaihtuessa huhtikuussa.

SMS

Kommentoi kirjoitusta