SCHLN:n runkosarja käynnistyi 3.9.2020 kun Atletico Routio sai Kisakallioon vieraakseen Ice Team Hobbyn Raaseporista.

Kapeammalla kokoonpanolla liikkeellä ollut Ice Team hallitsi ottelun pelitapahtumia kahden erän verran, Routiolaisten liikkeen ollessa kadoksissa. Lopulta ottelu kuitenkin kääntyi routiolaisille lähinnä kokoonpanon laajuuden kautta Ice Teamin pelaajien luistinten alkaessa kolmannessa erässä painaa.

Ottelu päättyi 7-5 routiolaisten eduksi.

6.9.2020 HNT-HC Toros 5-1

Sarjaan täksi kaudeksi mukaan lähtenyt lohjalainen HNT sai avausotteluunsa vieraita Inkoosta kun koko Inkoon joukkue HC Toros saapui sunnuntai-illan vieraaksi Kisakallioon.

Molemmat joukkeet löhtivät otteluum kolmen kentällisen voimin ja molemmilla yhdessä pelatut vuodet näkyivät heti kauden alussa; Viisikkona pelaaminen oli mallikasta ja harrastetasolle nähden kohdillaan. Ottelu oli pelitapahtumiltaan tasainen; HNT:n ollessa kuitenkin maalintekopaikoissa tehokkaampi. Tehokkaamman viimeistelyn turvin HNT:lle voitto heti ensimmäisessä SCHL-ottelussa.

7.9.2020 Westghost – Newland Bears 3-0

Maanantai-illan kuutamovuorolle klo 21.15 Lohjan jäähalliin Westghostin vieraaksi Newland Bears Raaseporista. Westghost lähti otteluun täuydellä kokoonpanolla, Bearsien kokoonpanon ollessa kahden kentällisen laajuinen. Ottelu eteni alkuminuuteilta lähtien kotijoukkueen hallinnassa. Westghost oli lähtenyt liikkeelle puolustuspään varman pelaamisen kautta ja siinä onnistuikin siinä hyvin. Bears sai luotua ajoittain hyvin hyökkäyksiä; Westghost puolustus ja maalilla nollapelin pelannut Janne Manninen tekivät kuitenkin Bearsin maalintekoaikeet tyhjiksi.

Ottelu oli tunnelmataan juuri sitä, mitä harrastejääkiekko parhaimmillaan on; Voitosta kamppailtiin tosissaan mutta hyvässä hengessä. Pelin jälkeen tästä pelaajat ennen kotimatkalle lähtöään toisiaan kiittelivätkin.

Seuraavat ottelut:

La 12.9.2020 SCHL Hockey Saturday Karjaan jäähalli

Klo 14.00 HC Toros – Atletico Routio

Klo 15:30 Ice Team – Westghost

Su 13.9.2020 klo 19:00 Lohjan jäähalli

HNT- Newland Bears

Liitteenä kuva Westghost – Newland Bears ottelun avauksesta ja nollapelin torjuneesta Janne Mannisesta

Tommi/SCHL