Veikko Tanskanen (vas), Markus Moisio, Pia Virta, Heikki Leikola ja Patrik Flygar.

 

Siuntion kunnan päättäjät ja johtavat viranhaltijat pitivät valtuustoseminaarin Siuntion kylpylässä
21.4.2018. Valtuustoseminaarin päähuomio oli tulevien tilatarpeiden määrittelyssä. Erityisesti keskusteltiin
tulevasta (sivistys)kampuksesta, jonka valtuusto on päättänyt sijoittaa Siuntion keskustan alueelle. Lisäksi
HT Eero Laesterä esitteli Siuntion talouden näkymiä tuleville vuosille. Laesterän mukaan Siuntion lähiajan
taloudellinen tulevaisuus näyttää valoisalta, joten taloudellisesti kunta selviää suunnitelluista
kiinteistöinvestoinneistaan. Lisäksi seminaarilaiset saivat miettiä tulevaisuuden johtamista ja kunnan
tulevaa väestökehitystä.