Tulevan Siuntion Lux Musicaen 18.11.–20.11. ohjelmaan kuuluu Einojuhani Rautavaaran Kivi-oopperan konserttiesitys, joka aloittaa festivaalin perjantaina 18.11 klo 19.00 Siuntion uudella Sivistyskampuksella Siuntion sydän.

Konserttiversio toteutetaan yhteistyössä Lohjan kaupunginorkesterin kanssa. Solistit ovat suomalaisen oopperamusiikin huippua Ville Rusasesta alkaen. Huippua ovat puheroolien esittäjätkin, Tommi Korpela ja Sampo Sarkola.

Mielenkiintoinen on myös Kaukametsä haamottaa -päätöskonsertti sunnuntaina 20.11. klo 16,00 jossa kantaesitetään väliajan jälkeen Niels Burgmannin ja Teemu Halmkronan teokset. Kummatkin ovat Siuntio 560 – sävellyskilpailun palkittuja teoksia.

Säveltäjä Teemu Halmkrona kertoi omasta teoksestaan Siuntion vuodenajat, että häntä kiehtoivat jo omien kokemuksiensakin kautta Siuntion luonto ja erityisesti rikas linnusto.

–Kuin huomaamatta teoksesta tuli vuodenaikojen mukainen kierto syksyn melankoliasta talven hiljaisuuteen, joka sitten kääntyy kevään riemuksi ja kesän runsaudeksi, hän kertoi.

Sunnuntain päätöskonsertissa valotetaan myös Charlotta Lönnqvistin merkitystä Siuntion historiassa ja erityisesti Aleksis Kiven hyväntekijänä. Ensimmäiselle puoliajalle onkin koottu Lönnqvistin aikalaisten naissäveltäjien teoksia, joita on harvemmin, jos koskaan edes kuultu, julkisesti esitetyn.

Viulisti Kaija Saarikettu ja Siuntion kulttuurihistoriaa tunteva Maria Lindén ovat koonneet yhteisen keskustelun ja arkistojen penkomisen kautta ainutlaatuisen konserttikokonaisuuden, johon kuuluu lipun hintaan sisältyvä Charlotta-leivos, josta voi nauttia väliajalla.

Kivi ja Lönnqvist -kokonaisuuteen kuuluu myös Fanjunkarsin kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurmeen Kivi-ilottelu sunnuntaina 20.11. klo 14.00

Siuntion Lux Musicae on tullut tunnetuksi jo yli 20 vuoden ajan musiikillisesti korkealaatuisena ja tunnelmaltaan ainutlaatuisena. Näin Lux Musicaeta kuvailevat konserttiyleisömme, festivaalilla konsertoineet muusikot mutta myös kriitikot, kertoi yhdistyksen puolesta Arja Alho.

–Lux Musicae on aina yhdistänyt uutta ja vanhaa musiikkia, huolehtinut lapsille ja nuorille suunnatusta ohjelmistosta, ollut aidosti kaksikielinen myös taiteilijavalinnoissa ja pitänyt esillä myös musiikkikasvatusta. Teemme yhteistyöstä Inkoon Meri ja musiikki- festivaalin kanssa, joka näkyy yhteisenä tuottajana ja Rebecca Strömstenin työpanoksena, hän jatkoi.

Strömsten huomautti, että etnomusiikin kansainvälisestikin menestynyt Maija Kauhanen sopii kanteleen taiturina kaikille, mutta erityisesti nuorille. Alle 16-vuotiaat pääsevät Lux Musicaen konsertteihin maksutta. Lapsille on satuhetki, jossa Siuntion musiikkiyhdistyksen pienet soittajat musisoivat ja valtuuston puheenjohtaja Merja Laaksonen lukee luonto- ja eläinaiheisia satuja.

Teemu Halmrona ja Kaija Saarikettu (Kuva: Rebecca Strömsten)