Siuntion kunnan vuoden kulttuuripalkinto jaettiin kolmatta kertaa Siuntio-päivässä 4.9. Kulttuuripalkinnon saajaksi tuli määräajan sisällä neljä ehdotusta ja sen saajaksi valittiin Minttu- ja Vanttu-kirjoistaan tunnettu kirjailija ja kuvittaja Maikki (Marja-Liisa) Harjanne. Palkinnon luovutti sivistyslautakunnan puheenjohtaja Laila Andersson. Kulttuuripalkinnon saaminen oli Harjanteelle iloinen yllätys.
–Olen saanut monia palkintoja kirjallisuuteni perusteella, mutta onhan se erilaista, kun palkinto on oman kunnan myöntämä. Se, että oma kunta arvostaa työtäni sen verran.
Harjanne muutti puolisonsa kanssa Siuntioon yli 40 vuotta sitten. Pariskunta osti tuolloin kunnalta jo huonoon kuntoon päässeen Pikkalan vanhan koulun ja remontoi sen asuin- ja työtiloikseen. Hänelle oli hyötyä siitä, että hän oli asunut Ruotsissa ja osasi kieltä. Siuntiossa Harjannetta ovat ilahduttaneet luonnon läheisyys ja mukavat ihmiset. Hän uskoo Siuntion rauhallisen elämän vaikuttaneen hänen tuotteliaisuuteensa.
–En varmasti olisi kirjoittanut 150 kirjaa, jos olisin asunut Helsingissä.
Harjanteelta ilmestyy jouluksi arvoituksellinen kuvitettu lorukirja ja kevättalvella vielä yksi Minttu-kirja, Minttu ja kadonneet kirjat.
Maikki Harjanne on syntynyt 21.12.1944 Sippolassa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Inkeroisten yhteiskoulussa 1964 ja valmistui kuvaamataidonopettajaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta 1970. Vuodesta 1974 on Harjanne ollut vapaa taiteilija. Suomen kirjailijaliiton jäsen hän on ollut vuodesta 1983. Harjanne on kirjoittanut ja kuvittanut pitkän uransa aikana yli sata teosta. Hänen tuotantonsa käsittää kuvakirjoja ja sarjakuvia niin lapsille kuin aikuisillekin, matkakirjoja, novelleja, runoja ja kuvitetun omaelämäkerran Ilmaiset monot.
Harjanne on tehnyt paljon työtä lastenkulttuurin saralla. Hän on vieraillut lukuisia kertoja päiväkodeissa, kouluissa ja kirjastoissa eri paikkakunnilla Suomessa. Hänen lastenkirjahahmoistaan tunnetuin on vuonna 1978 ilmestynyt Minttu. Minttu- ja Vanttu-kirjat ovat herättäneet kiinnostusta myös ulkomailla. Niitä on julkaistu myös norjaksi, ruotsiksi, saksaksi ja tanskaksi.
Kulttuuripalkinnon ovat saaneet aiemmin Lux Musicae -tapahtuma, jota järjestää Siuntio Soi ry – Musik i Sjundeå rf (2019) ja Siuntion keskiaikaiset markkinat ry (2020).
