Thainyrkkeilyn suomenmestaruuskilpailut järjestettiin helmikuun puolessa välissä Lahdessa. Nummela Thaiboxing Clubilta kisoihin osallistuivat Sari Levänen ja Ivar Wikström. Huoltotiimissä olivat valmentaja Marko Säkkinen, Tatu Varrio, Denise Nöjd ja Eeva Pakkala. Kilpailut käytiin kolmepäiväisinä Lahden messukeskuksessa. Puitteet olivat todella hienot, Lahti Thaiboxing Clubi ja heidän puuhamiehensä Hannu Vappula olivat järjestäneet tapahtuman hienosti. Ottelut olivat vauhdikkaita, joskin osa niistä oli liian selviä, koska osa ottelijoista oli lähtenyt kisaamaan hieman liian ohkaisilla eväillä eli tasoerot olivat suuret. Näin ollen nähtiinkin paljon keskeytysvoittoja.

Härmän Maljan eli kisojen parhaan seuran palkinnon voitti tänä vuonna Combat Academy Helsingistä. Härmän Malja jaetaan eniten mestaruuksia SM-kilpailuissa napanneelle seuralle.

Leväsen sarjassa (alle 51 kg) oli alustavien ilmoittautumisten mukaan kolme ottelijaa hänen lisäkseen ja kaikki maailmanmestareita aiemmilta vuosilta eli kova kamppailu oli tulossa. Wikströmin sarjassa (+91kg) oli potkunyrkkeilyn suomenmestari ja muutenkin kokenut ottelija. Molemmat siis lähtivät kilpailuihin selkeinä haastajina. Mutta kuten kamppailuun kuuluu, punnituksissa saa vaihtaa sarjaa ja aina tulee muutoksia, niin kävi tälläkin kertaa ja erinäisten vaiheiden jälkeen molemmat Nummela Thaiboxing Clubin ottelijat pääsivät suoraan finaaliin.

Ivar Wikströmin potku osuu vastustajaan. (Kuva: Ville T Saari)

SM-hopeaa Ivar Wikströmille

Wikströmin sarjan finaali oteltiin lauantaina ja vastaan asettui Kempeleen Jaowsanmut Muay Thain Juha-Matti Runtti. Wikström antoi painossa noin 25 kiloa etua, koska tässä +91 kiloisten ottelussa Runtti oli suunnilleen 120 kiloinen. Tiedettiin, että hän tulee vahvasti eteenpäin ja hakee paljon kyynärpäitä sekä lähiottelua. Taktiikkana olikin pitää vastustaja kaukana hyvällä liikkeellä ja potkuilla.

Ottelu alkoi todella vauhdikkaasti Runtin hyökätessä ja Wikströmin tuttuun tapaan ihmetellessä. Parinkymmenen sekunnin päästä Wikström heräsi otteluun ja sitten yleisö saikin nauttia kunnon taistelusta, jossa ei voimaa tai iskuja säästelty. Tilanteet vaihtelivat molempiin suuntiin aina toisen erän loppuun asti, mutta aivan erän lopussa Runtin vahva kyynerpää lyönti löysi aukon Wikströmin suojauksesta, mikä oli hyvin ratkaiseva ottelun kulun kannalta. Kyseinen lyönti käänsi ottelun vahvasti Runtin suuntaan. Kolmanteen erään lähdettiin erävoittojen ollessa tasan. Hieman pehmennyt Wikström taisteli kuitenkin viimeisenkin erän kovaa, mutta ei voinut kokeneemmalle vastustajalle mitään. Ottelu oli ellei parhain, niin yksi parhaista otteluista, kun nämä raskaansarjan gladiaattorit hakivat osumia toisistaan aina viimeiseen kongin kumahdukseen asti. NuTBC:n harmiksi ottelu meni Runtille, joten Ivarille jälleen SM-hopeaa.

–Tämä matsi olisi ollut hienoa katsoa yleisössä, mutta valmentajan näkökulmasta ja tappion kärsineenä osapuolena se kyllä ketutti. Kova matsi kuitenkin. Nyt pistetään Ivar kunnon kuntokuurille ja mankeliin, niin ei tsippaa kesken matsin. Aikaa on iän puolesta, mutta kyllä me haluamme nähdä Ivaria, joka näyttää valtavan potentiaalinsa otteluissakin, tuumaa Säkkinen.

Sari Levänen ja Marko Säkkinen matkalla kehään. (Kuva: Ville T Saari)



SM-hopeaa Sari Leväselle

Leväsen ottelu käytiin sunnuntaina ja siinä vastassa oli tuttu kilpakumppani Karkkilan Sisua edustava, mutta Jani Seppälän valmentama, Lotta Loikkanen. Hän on tuore EM-hopeamitalisti ja voitti hiljattain myös ammattinyrkkeilyssä Itämeren alueen mestaruuden.

Loikkasen tyyli tiedettiin, eli kovaa päälle koko ajan, joten Leväsellä oli sama taktiikka kuin Wikströmilläkin; omia vahvoja suorituksia ja liikkumista. Tämä toimi hyvin ensimmäisen erän ja toisenkin puoleenväliin, mutta sitten Leväsen usko omaan tekemiseen loppui ja Loikkanen sai hänet kiinni kerta toisensa jälkeen. Levänen otteli paikka paikoin todella hyvin koko matsin loppuun asti, mutta ei löytänyt enää tarvittavia aseita Loikkasen pysäyttämiseksi. Näin ollen Tampereen täryjyrä Loikkaselle meni mestaruus ja Leväselle tuli hopea.

–Sari on lajin hieman vanhemmalla iällä aloittanut, mutta tehnyt kovasti duunia ja niin myös pystynyt tekemään kovaa tulosta. Mutta koska hänen sarjansa taso on korkea, niin vielä kovempaa pitää mennä, valmentaja Säkkinen miettii.

–Molemmista olen ylpeä ja aina kun itsensä likoon laittavat niin hattua nostan, mutta tulos jäi silti siitä mitä haettiin, niin ihan tyytyväinen ei saa olla. Tässä pällistellään kaikki peiliin tovi ja aletaan taas hommiin, niin hyvä tulee. Emme saavuttaneet tavoiteltua mestaruutta, mutta hyvää oppia tuli taas. Viimeistään nyt myös ottelijoiden on huomattava, että jos tämä olisi helppoa, niin kisoissa olisivat kaikki. Nyt laitetaan ottelijat kuntoon henkisesti ja fyysisesti, niin saadaan aivan varmasti nauttia kultamitaleistakin tulevaisuudessa. Nuorten puolella suomenmestaruus on jo kertaalleen saavutettu, mutta aikuisten mestaruus vielä kiertää meidät. Kyllä sekin sieltä varmasti tulee ja toki nuorissakin lisää mestaruuksia, uskoo Säkkinen.

Sari Leväsen potku osuu vastustajaan. (Kuva: Ville T Saari)