Suomen maajoukkue ajoi pronssille alle 14-vuotiaiden luokassa motocrossin epävirallisessa MM-maajoukkuekilpailussa Belgiassa sunnuntaina 26.9. Alle 12-vuotiaat olivat neljänsiä ja alle 21-vuotiaat sijoittuivat yhdeksänsiksi. Mukana oli myös lohjalaisia kuljettajia.

Belgian Baisieuxissa järjestettiin jo 49. kertaa junioreiden epävirallinen MM-maajoukkuekilpailu, Coupe de l’Avenir, menneenä viikonloppuna. Alle 21-vuotiaat kamppailivat aikuisten kokoluokan pyörillä Coupe Open -luokassa, missä Suomen maajoukkue sijoittui sunnuntaisessa finaalissa yhdeksänneksi. 8-12-vuotiaiden Coupe 65cc -luokassa (65-kuutioiset pyörät) Suomi jäi niukasti mitalien ulkopuolelle ottaen nelospaikan. 11-14-vuotiaiden Coupe 85cc -luokassa (85-kuutioiset pyörät) sinivalkoiset värit pääsivät puolestaan juhlimaan arvostettua mitalia Suomen sijoituttua kolmanneksi.

–Pidimme joukkueenjohdon, kuskien ja huoltajien kanssa palaverin kisan jälkeen ja totesimme kaikki, että olemme tyytyväisiä viikonlopun antiin. Meillä oli mielettömän hyvä yhteishenki koko projektin ajan ihan sieltä kuskivalinnoista matkantekoon ja kisaa edeltävään valmistautumiseen sekä kisaviikonloppuun saakka, Suomen joukkueenjohtaja Simo Merilä korosti muistuttaen, että arvokilpailut ovat lapsille ja nuorille todella tärkeitä kokemuksia sekä elämää että kilpauraa ajatellen.

–Tämänlaista toimintaa halutaan selkeästi tehdä jatkossakin. Meillä on jo suunnitelmia ensi vuoteen ja katsomme myös muiden vastaavien arvokisojen suuntaan.

Coupe 85cc -luokan tittelin vei Latvia. Hopeaa otti Ranska ja pronssia siis Suomi. Mitalin makuun sinivalkoisten joukkueessa pääsivät Helsingin Moottorikerhon Simo Koskinen, Turun Moottorikerhon Aaro Menna ja Lohjan Seudun Moottorikerho Eemil Pesonen. Menna oli koko kilpailun paras suomalaiskuljettaja, sillä hän sijoittui Coupe 85cc -luokan henkilökohtaisissa yhteistuloksissa kolmanneksi.

Coupe 65cc -luokan mestaruuden voitti Ranska. Hopealle ajoi Viro ennen Isoa-Britanniaa. Neljänneksi sijoittuneen Suomen maajoukkueen muodostivat Helsingin Moottorikerhon Viktor Leppälä, Etelä-Suomen Moottorikerhon Eeka Laaksonen ja Helsingin Moottorikerho Okko Ollila.

Coupe Open -luokan mestariksi kruunattiin Ruotsi. Hopealle ylsi Iso-Britannia ja pronssille Ranska. Suomelle yhdeksännen sijan toivat Lohjan Seudun Moottorikerhon Kasimir Hindersson, Heinolan Moottorikerhon Sampo Rainio ja Lohjan Seudun Moottorikerhon Joni Mäkelä.

Kaikkien kategorioiden yhteisen Super Trophyn mestaruutta juhli Ranska. Ruotsi otti hopeaa ja Latvia pronssia. Suomi sijoittui kuudenneksi.

–Kaikilla oli kivaa ja tulokset olivat kokonaisuutena hyviä. Meillä oli muutamia teknisiä ongelmia, joita ilman tulokset olisivat voineet olla parempia. Myös starttien merkitys korostui, sillä kovatasoisessa kisassa ohittaminen on vaikeaa. Lisäksi huomasimme eroja kisajärjestäjän sääntöjen tulkinnassa verrattuna siihen, mitä sääntökirja sanoo ja miten Suomessa toimitaan.

–Kisasta tuli valtavasti oppia, mutta opittavaa riittää edelleen. Tämänlainen kisa on aivan erilainen kokonaisuus kuin vain Suomessa ajaminen. Treeniä tarvitaan valtavasti, jos mielii kansainväliselle huipulle, mutta tämänlaisten kisojen kautta saa tärkeää kokemusta.

Merilän mukaan Suomen maajoukkue keskusteli mm. Latvian ja Ruotsin maajoukkueiden kanssa siitä, miten he olivat valmistautuneet MM-kilpailuun. Suomalaiset saivat puolestaan huomiota siinä, että maajoukkueen mukana oli valmentaja ja fysioterapeutti. Suomen maajoukkueen päävalmentajana toimi Pekka Nissinen ja lihashuolto- ja fysiikkavalmentajana Jussi Töyrylä.

Motocrossin Suomen junioreiden MM-maajoukkueen tiedotus

Suomen maajoukkueet. (Kuva: Jari Menna)