Lohjan Autokeskuksesta löytyy nyt muutakin katseltavaa kuin autoja, kun Anna-Maija Kurpan (Kirkkonummi), Anu Valavaaran (Houtskari) ja Sanna Bertschin (Lohja) taidenäyttely Koeajo on esillä autoliikkeessä. Kurppa, Valavaara ja Bertschi ovat pitkän linjan taiteen tekijöitä. He tutustuivat toisiinsa Lohjalla Kanneljärven opistossa, jonka tarjontaan Lapin Yliopiston akkreditoimat avoimen yliopiston taideopinnot kuuluvat. Saatuaan taiteen perusopinnot valmiiksi, he ovat jatkaneet 2018–2019 aineopinto-ohjelmassa. Näyttelytöiden toteuttaminen ja taidenäyttelyn järjestäminen ovat osa aineopintokokonaisuuden lopputyötä.

Koeajon osalta kaikki alkoi, kun Kanneljärven opiston Lapin Ylopiston akkreditoiman avoimen yliopiston taiteen aineopiskelijalinjan opiskelijat saivat syksyllä 2018 tehtäväkseen oman taidenäyttelyn järjestämisen. Taiteen filosofian ja arjen estetiikan opintojakson jälkeen Bertschi ryhtyi pohtimaan toisenlaista näkökulmaa; taiteen kohtaamista ja kokemuksellisuutta epäkonventionaalisessa, yllätyksellisessä ympäristössä. Haarukoinnin jälkeen syntyi idea taidenäyttelyn järjestämisestä autoliikkeessä ja sitä kolmikko kehitteli yhdessä eteenpäin.

He kyselivät itseltään, läheisiltään, toisiltaan ja opettajiltaan, voisiko taidenäyttelyn todellakin toteuttaa autoliikkeessä. Ajatukselle ei tuntunut olevan mitään estettä, joten lopulta kysymys esitettiin suoraan Lohjan Autokeskus Oy:n johtajalle Niko Kähköselle. Hän totesi, ettei ole aiemmin vastaavasta kuullut, mutta piti ideaa toteuttamisen arvoisena. Hänen ennakkoluuloton suhtautumisensa antoikin ”kipinän sytytykselle”. Taiteilijat arvelevat, että kyseessä saattaa olla ensimmäinen kerta Suomessa, kun taidenäyttely järjestetään autoliikkeessä.

–Toivomme pioneerityömme myötä kannustavamme taiteen opiskelijoita tutkailemaan näyttelypaikkoja toisin, ja herättävämme myös yleistä keskustelua näytteelle asettamistavoista ja -paikoista. Erilaiset visuaaliset ja esteettiset kokemukset ovat osa arkeamme. Taide voi olla osa tätä, myös ilman erityisiä huutomerkkejä. Näyttelyn kokonaissuunnittelu toteutusaikataulusta budjetointiin kuuluu aineopiskelujemme päättötyöhön, jonka kukin täydennämme taidenäyttelyn jälkeisellä kirjallisella osuudella. Koeajo-näyttely on esikoisemme ja uusi tapa toteuttaa taidenäyttely, ehkä ainut laatuaan Suomessa, Kurppa kertoo.

Näyttelyn avajaisissa Lohjan Autokeskus Oy:n johtaja Niko Kähkönen (vas), Sanna Bertschi, Anna-Maija Kurppa ja Anu Valavaara.

Erilaisia teoksia kolmelta taiteilijalta

Näyttelyn ripustus oli haastava projekti, sillä olemassa olevia ripustusmekanismeja ei ollut tilassa olemassa. Lisäksi ripustus piti tehdä mahdollisen näytteille asettamistilan ja autohallin jatkuvasti muuttuvan tilanteen ehdoilla. Näyttely saatiin kuitenkin pystyyn.

Kurppalta on esillä valokuvin, kuultotulostein ja digimaalauksin harkittuja ja harmonisia asetelmia autojen kierrätetyistä varaosista. Hän kuvasi ja autojen kierrätys- ja varaosia klassiseen tyyliin ja tuloksena syntyi ennennäkemättömiä, korumaisen upeita yksityiskohtia kulkuneuvojemme sisäisestä olemuksesta. Hän jatkaa taiteilua kokeillen ja opiskellen uutta mm. avoimen yliopiston tilataiteen kurssilla.

Valavaaran vahvasta monipuolisuudesta kertovat työt; öljy- ja akryylimaalaukset, digitaide ja herkän runsas grafiikka innoittavat katsojaa lähes kuulemaan kirjoittamattomia, teemallisia tarinoita. Hänen töissään esiintyy monia runollisia naisfiguureja. Jatkossa Valavaaraa kutsuvat jatko-opinnot maineikkaassa Dundeen yliopiston Master of Fine Arts -ohjelmassa Skotlannissa.

Bertschi puolestaan luottaa tähän näyttelyyn valmistamiensa akryyli- ja sekatekniikkatöiden puolisurrealistisiin näkymiin ja kuvien merkityksellisyyteen omakohtaisen tulkinnan kautta. Hän testaa tyylejä ja tekniikoita ja täydentää aineopintojaan kuluvana syksynä tilataiteen kurssilla.

Koeajolle

Pääasiassa autoliikkeeseen tullaan joko uuden tai käytetyn kulkuneuvon hankinta mielessä, huoltoa ja varaosia unohtamatta. Aikamme ostopäätöksiä ohjaavat nyt vahvasti ympäristöystävällisyys, kierrätys ja tarkoituksenmukaisuus. Osa meistä on valmis tekemään hankintansa nopeasti, osa kiertelee ja katselee pohtien, vertailee ja ”potkii renkaita”. Näin on taiteessakin, koeajon jälkeen.

–Toivomme, että ihmiset autoliikkeessä asioidessaan huomaisivat siellä olevat teoksemme, ja että taidenäyttelystämme kiinnostuneet menisivät ennakkoluulottomasti toisenlaiseen tilaan katsomaan töitämme. Arjen ratkaisut ja sen estetiikka ovat kokonaisesti läsnä autoliikkeessä. Me taiteilijat emme myy autoja, eikä autoliike myy taidettamme, mutta voimme yhdessä tavoittaa ihmisiä, joiden kiinnostuksen kirjo sivuaa joko toista tai molempia, Kurppa sanoo.

Näyttely on yleisölle avoinna 16.9. astima-to klo 8.30–18.00, pe klo 8.30–17.00, la klo 10.00–14.00 ja su 8.9. klo 11.00–14.00.

KORJATTU: JUTUSSA KORJATTU OIKEA AUTOLIIKE, joka siis on LOHJAN AUTOKESKUS, Maksjoentie 9, 08700 Lohja