Jos haluaa paeta hellettä jonnekin, yksi loistava vaihtoehto on Tytyrin Elämyskaivos. Tänä kesänä näytillä on kaksi uutta taideteosta. Äänitaiteilija Mikko H. Haapojan, kansanmuusikko Ulla Hillebrandtin, ympäristötaiteilija Jenni Tieahon ja valotaiteilija Pekka Järvilehdon yhdessä toteuttama Ikimetsä maanalinen -installaatio tuo metsän maan alle. Teoksen äärelle on helppo uppoutua hetkeksi vain olemaan, kuuntelemaan ja katselemaan, kokemaan teos ja pohtimaan sen herättämiä ajatuksia.

–Oli mukavan erilainen ajatus tuoda ikimetsä monituhatvuotisen kallion uumeniin. Pyrimme luomaan ikiaikaisen metsän tunnelmaa. Teoksen ääniä on kerätty mm. Suomen kansallispuistoista. Teoksessa kuuluu myös pääsoittimeni jouhikko, Haapoja esittelee.

Hänellä on laaja äänimaisemapankki, johon Haapoja on kerännyt ääniä ympäri maailmaa. Installaatiossa on silti mukana pala Lohjaakin.

–Mökkimme on Lohjansaaressa, Haapoja avaa äänien alkuperää.

–Minulla on äänitysvälineet aina mukana. Kaupunkiluonnon äänet ovat kiehtoneet minua pienestä pitäen, hän jatkaa.

Tällä kertaa ei kuitenkaan kaivattu kaupungin ääniä, vaan aarniometsää. Se osoittautui yllättävän vaikeaksi.

–Nykyään pääsee harvassa paikassa pakoon liikenteen jylyä.

Pärrää ja munniharppuakin kuullaan. Lisäksi ääntä lähtee mm. kivistä, risuista ja vihdoista. Järvilehto koki videoprojisoinnin kallioseinään mielenkiintoisena. Seinään heijastetaan kuvia Tieahon ympäristötaideteoksista.

–En ole tehnyt vastaavaa ennen. Luonnon pintaan eli kallioon projisointi oli todella kiinnostavaa, koska lopputulosta ei etukäteen tiedä, vaan se tulee yllätyksenä. Kallio herättää kohteet henkiin, Järvilehto sanoo.

Myös Tieaho oli lopputuloksesta vaikuttunut.

–Kallio tuo teokseni esille erityisellä tavalla.

Ikimetsä maanalinen -installaatio tuo metsän maan alle.

Astu sisään tilataideteokseen

Jos mieli rauhoittuu ”metsän siimeksessä”, on muutaman kaivoskäytävän mutkan takana luvassa hieman erilainen tunnelma. Juuso Joutsion, Keimo Valkosen, Timo Kalevan ja Markku Toikkasen tilataideteos Poranterä johdattaa kokijan kaivoksen tunnelmaan teemaan sopivan äänimaailman siivittämänä. UV-valo tuo kaivoksen hämärään mielenkiintoisen tunnelman. Teos on siitä erikoinen, että sitä ei katsella vain vierestä, vaan astutaan teoksen sisälle. Taideteoksen tekijät kertovat, että Poranterä on toteutettu juuri tätä kyseistä tilaa varten.

–Meillä ei ollut valmista suunnitelmaa siitä, millainen teoksesta tulee, vaan tila vei teosta eteenpäin ja lopulta siitä tuli tällainen, Valkonen toteaa.

–Tämä on upea miljöö tehdä taideteos. Kiviseinien muoto taittaa hienosti valoa ja varjoa, sanoo Joutsio.

Teoksen äänimaailma kiinnittää huomion ja saa pohtimaan, miten äänet on toteutettu. Niitä on äänitetty mm. kylpyhuoneessa.

–Esimerkiksi tuo tuulelta kuulostava ääni on vesipisaroita hidastettuna ja toisin päin käännettynä, Toikkanen esittelee.

Poranterä-tilataideteoksen sisälle voi kävellä.

Yleisökierrokset jatkuvat

Keväällä kaivosvierailulle oli mahdollista päästä vain perhekohtaiselle yksityiskierroksella. Nyt koronatilanne on kuitenkin parantunut niin paljon, että rajoituksia on voitu keventää. Kesällä Tytyrissä toteutetaankin opastettuja yleisökierroksia ja ryhmäkierroksia. Tarjolla on myös taidepainotteisia kierroksia, joilla asiakkailla on enemmän aikaa viipyä uusien taideteosten äärellä. Kaivosmuseon teollisuushistoria jää näillä kierroksilla vähemmälle. Päivän ensimmäiset kierrokset on suunnattu perheille, jolloin opastettu käynti tehdään lasten tahtiin ja pienempien viihtyvyys huomioiden. Vaikka koronarajoitukset ovat keventyneet, tarjolla on edelleen myös privaattikierroksia. Niillä asiakas saa yksityisopastuksen omalle ryhmälleen (max. 6 henkeä).

SMS