Lohjalle on tässä kuussa avattu kaksi talousohjauspistettä, joissa annetaan matalan kynnyksen moniammatillista talousneuvontaa ilman ajanvarausta. Mukana on työntekijöitä Lohjan aikuissosiaalityöstä, etsivästä nuorisotyöstä, Kelasta, talous- ja velkaneuvonnasta, diakoniatyöstä sekä ulosotosta. Talousohjauspisteet ovat jatkoa talousneuvolan kesäkiertueelle.

Alle 30-vuotiaille suunnattu palvelu järjestetään toimintakeskus Harjulan tiloissa kuukauden viimeisenä torstaina eli 30.9., 28.10. ja 25.11. kello 13.00–15.00. Kaikenikäisille avoin talousneuvola järjestetään Lohjan seurakuntakeskuksessa kuukauden ensimmäisenä tiistaina eli 5.10., 2.11., 7.12 kello 10.00–12.30. Ajanvarausta ei tarvita, vaan talousneuvolaan voi vain tulla paikan päälle. Henkilötietojaankaan ei ole pakko kertoa, vaan halutessaan voi pysyä anonyyminä.

Johtava sosiaalityöntekijä Mirjami Tuomikoski Lohjan kaupungin aikuissosiaalityöstä kertoo, että ajatus talousneuvolasta sai alkunsa viime talvena.

–Talous- ja velkaneuvonnasta otettiin yhteyttä Lohjan kaupunkiin ja ehdotettiin talousneuvolaa. Tällaista on kokeiltu joissain muissakin kunnissa, ainakin Espoossa ja Tampereella, ja kokemukset ovat olleet positiivisia, Tuomikoski kertoo.

Talousneuvolassa annetaan neuvontaa ja ohjausta siitä, miten oman taloustilanteen voisi saada järjestykseen, sekä neuvotaan, mikä palvelu kenenkin tilanteeseen olisi sopivin. Talousneuvolasta voi myös pyytää ajanvarauksia eri palveluihin. Talousneuvolaan voi ottaa yhteyttä kuka tahansa olivat taloushuolet sitten pieniä tai suuria.

Talousneuvolassa ihmisiä auttavat mm. Tiina Viitanen Kelasta, Johanna Mattila Ulosottolaitoksesta ja Maarit Salo Talous- ja velkaneuvonnasta. (Kuva: Anna Helenius)

Monella on jonkinasteisia taloushuolia

Tuomikoski kertoo, että taloudelliset haasteet ovat melko yleisiä joskin niiden suuruusluokka vaihtelee paljon eri ihmisillä.

–Yleisimmin kyse on siitä, että menoja on enemmän kuin tuloja. Rahanhallinnassa saattaa olla haasteita, eikä ihminen ehkä tule ajatelleeksi valintojaan. Kaikki eivät osaa priorisoida niin, että esimerkiksi asuminen turvataan ensin maksamalla vuokra ja sähköt, vaan he maksavat ensin lainat, jotta ne eivät menisi ulosottoon, Tuomikoski avaa.

Taloudelliset haasteet alkavat usein silloin, kun tulot tippuvat yhtäkkiä esimerkiksi työttömyyden, sairasloman tai ansiosidonnaisen päättymisen vuoksi.

–Jos jää esimerkiksi perustoimeentulotuen varaan, voi tulla yllätyksenä, mihin rahat riittävät. Menot eivät yleensä vähene heti, kun tulot tippuvat.

Nuorten kohdalla muutto ensimmäiseen omaan kotiin voi tuoda yllätyksiä, kun kuluja onkin yhtäkkiä totuttua enemmän.

–Vanhempien luona asuessa nuorella on voinut olla enemmän rahaa käytettävissään, kun hänen ei ole tarvinnut maksaa asumiskuluja, mutta muuton jälkeen se voi yllättää, mihin kaikkeen rahaa menee, Tuomikoski toteaa.

Apua kannattaa hakea ennen kuin taloudelliset haasteet pahenevat ja muodostuu kierre.

–Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi siinä vaiheessa, jos ei pysty maksamaan laskujaan eräpäivään mennessä. Ongelmat voivat syventyä, kun otetaan kulutusluottoja tai pikavippejä tai lainataan rahaa kavereilta.

Tuomikoski muistuttaa, että vaikka oma tilanne tuntuisi toivottamalta, yleensä asioille on vielä jotain tehtävissä.

–Laskuihin voi saada lisää maksuaikaa. Voidaan tehdä maksusuunnitelmia ja selvittää mahdollisuutta velkajärjestelyyn. Ulosotonkin kanssa pystyy yleensä sopimaan asioista, jos laskut ovat menneet sinne.

Tuomikoski toivoo, että ihmiset uskaltaisivat ottaa yhteyttä ja pyytää apua.

–Yhdessä voidaan selvittää, mitä vaihtoehtoja on olemassa. Yksin ei tarvitse jäädä.

SMS