Koronavirustilanne koettelee nyt monia kulttuurialan toimijoita. Sen on saanut kokea myös Teatteri Trala, joka joutuu koronakriisin vuoksi luopumaan tiloistaan Virkkalan Klubitalolla. Koronavirusepidemia alkoi Suomessa Tralan kannalta mahdollisimman huonoon aikaan, sillä kevään Pokka pitää -näytelmää ehdittiin esittää vain kolmen näytöksen verran.

–Meillä olisi ollut yhteensä 17 näytöstä. Kolmesta ei paljon lipputuloja kerry, joten maksukykymme loppui ja jouduimme irtisanomaan klubitalon vuokrasopimuksemme, kertoo Teija Malén Teatteri Tralasta.

Kun korona saapui Suomeen ja ryhmät alkoivat perua lippuvarauksiaan, iskivät teatterilaisiin paniikki ja epätoivo. Pian oli selvää, ettei vaihtoehtoja juuri ole.

–Hetki mietittiin ja tehtiin laskelmia maksukyvystämme silläkin ehdolla, että saisimme maksuaikaa ”tyhjiin kuukausiin”. Koronariski kesäteatteriin oli ja on vielä liian suuri, eivätkä haaveet lavalle pääsystä ole realistiset kuin vasta syyskuussa. Näillä eväillä teimme vaikean päätöksen, Malén toteaa.

Erityisen hankalalta tilanne tuntuu siksi, että Pokka pitää oli kerännyt hyvin ennakkovarauksia ja yleisö oli siitä innoissaan.

–Pokka pitää olisi ollut Tralan historian parhaiten myynyt esitys, Jussi Salminen Teatteri Tralasta harmittelee.

Yleisön ei tarvitse kuitenkaan aivan masentua, sillä Pokka pitää nähdään ensi syksynä Harjulassa.

–Ennakkovarauksia oli paljon ja on hienoa, että ihmiset ovat suurimmaksi osaksi joustavia ja haluavat vaihtaa liput johonkin toiseen esitykseen, Malén iloitsee.

Klubitalolta lähtö tuntuu kuitenkin vaikealta, sillä teatteriväki on tehnyt paljon töitä sen eteen. Lisäksi tila on ainutlaatuinen, eikä mitään vastaavaa löydy lähiseuduilta.

–Fiilikset ovat haikeat ja jatko tuntuu vaikealta. Kyllä se pännii, kun olimme tänne kotiutuneet ja sitten tulee korona, sanoo Salminen.

Hänelle on selvää, että kesäteatterin toiminta jatkuu, mutta talven osalta suunnitelmat ovat auki.

–Klubitalo on paras tila tällä alueella. Esimerkiksi Harjulassa on paljon muitakin tilankäyttäjiä, jolloin tulee aikatauluhaasteita. Lyöty olo on ja meinaa puhti loppua.

Tuukka Heinäsmäki Kiinteistöosakeyhtiö Virkkalan Klubitalosta kertoo, että klubitalo on osaltaan tukenut Teatteri Tralan toimintaa vuokraamalla tilat noin 30% edullisemmin kuin aiemmille ravintolayrittäjille. Tralalle tarjottiin koronan vuoksi myös kolmen kuukauden vuokrille 24kk maksuaikaa. Man kertoo, että pienet avustukset saatiin myös Virkkalan nuorisoseuralta ja Suomen harrastajateatteriliitolta, mutta nekään eivät pelasta tilannetta, kun korona vei lipputulot.

Maisa Sinisalo (Hyacinth) ja Timo Taipale (Herra Milson).
Pokka pitää -näytelmän esitykset on siirretty Harjulaan ensi syksylle.
(Kuva: Kirsi Tuominen)

Palo teatterin tekemiseen ei ole sammunut

Harjulaan palaaminen tarkoittaa Tralalle takaisin vanhaan paluuta, sillä sieltä teatteri siirtyi Virkkalan Klubitalolle kolmisen vuotta sitten. Man on iloinen siitä, että heidät toivotettiin jälleen tervetulleiksi. Teatterin varasto puolestaan muutta takaisin Toimistohotelli Kalkkipetteriin.

Riku Loman antaa meille kohtuuvuokralla varastotilaa. Hän haluaa tukea meitä, vaikka hänelläkin on yrittäjänä tiukkaa. Tässä on todellista koronatalkoohenkeä, Malén kiittää.

Pokka pitää jatkuu siis syksyllä Harjulassa, mutta sen jälkeen suunnitelmat ovat talvien osalta avoinna. Kesällä Tralan oli tarkoitus esittää Badding-musiikkinäytelmä. Nyt se on siirretty kesälle 2021. Kesäteatterista aiotaan pitää tiukasti kiinni jatkossakin.

Tilat vaihtuvat, näytökset lykkääntyvät ja lipputulot puuttuvat, mutta palo teatterin tekemiseen ei ole kadonnut. Tralan 30-vuotisjuhlavuotta vietetään parhaillaan, eikä teatterin haluta kaatuvan juhlavuoteensa.

–Tämä on kova takaisku, mutta emme halua masentua, vaan yritämme olla positiivisella mielellä liikkeellä. Haluamme tehdä teatteria ja tarjota kulttuuria niin harrastajille kuin katsojillekin. Teatterin tekeminen on säilynyt kirkkaana palona sydämessä. Katsomme tulevaan avarin mielin, Man kuvaa.

Varaukset Pokka pitää -esityksiin teatterin kautta.

Timo Taipale (Herra Milson), Teija Malen (Rose), Maisa Sinisalo (Hyacinth) ja Jussi Salminen (Onslow). (Kuva: Kirsi Tuominen)

Klubitalon juhlatilat jäävät tyhjilleen

Heinäsmäki kertoo, että klubitalon juhlatilat jäävät tyhjilleen. KOY Virkkalan Klubitalo on vuosien varrella satsannut satojatuhansia euroja kiinteistön kunnostamiseen. Esimerkiksi hissi on modernisoitu, ilmanvaihtojärjestelmä päivitetty, siirrytty maalämpöön, viemärit saneerattu, käyttövesiputket vaihdettu ja sähköjärjestelmät uusittu. Tekemättömiä korjauksia löytyy listalta kuitenkin vielä paljon, kuten kattojen kunnostus ja julkisivun ehostus.

–Juhlasalin katto on vuotanut parina talvena, joten sen korjaus on akuutti. Yhtiön taloudellinen tilanne ei tällä hetkellä mahdollista korjauksien tekemisiä. Ainoana ratkaisuna katon korjauksen rahoitukseen oli juhlasalin valaisimien myynti. Se estettiin ELY-keskuksen toimesta, koska koko klubitalosta ja sen kiinteistä kalusteista oli tehty suojeluesitys. ELY-keskus asetti lain mukaisesti klubitalon toimenpidekieltoon, kunnes se tekee ratkaisun esitettyyn suojeluesitykseen, Heinäsmäki kertoo.

Hänen mielestään suojeluesitys oli täysin absurdi ja huhupuheisiin perustuva.

–Klubitalo on vuosien varrella kokenut monenlaisia muutoksia. 90-luvun alkupuolella Lohjan Sähkö Oy saneerasi koko kiinteistön pääkonttorikseen. Monia alkuperäisiä tiloja ei ole enää edes olemassa mm. ilma-aserata, kirjasto ja biljardisali ovat kadonneet. Suojeluesityksessä kerrottiin Petter Forsströmin vaimon henkilökohtaisesti tilanneen juhlasalin valaisimet itse Paavo

Tynelliltä. Tosiasiassa valaisimet eivät ole laisinkaan Tynellin suunnittelemat, eivät edes

Taito Oy:n valmistamat. Valaisimet ovat melkoisella varmuudella Gynnel Nymanin suunnittelemat ja ne on valmistanut Idman, Heinäsmäki kertoo.

–KOY Virkkalan Klubitalon ei vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen tarvitse enää huolehtia juhlatilasiiven kunnostuksesta. Yhtiö asettaa tilat omatoimisesti käyttökieltoon, joten klubitalon juhlatilojen osalta tarina on päättynyt, Heinäsmäki toteaa.

SMS

Timo Taipale (isukki) ja Maisa Sinisalo (Hyacinth). (Kuva: Kirsi Tuominen)