Lohjan Teatteri hemmottelee katsojia tänä syksynä The Sound of Music -musikaalilla. Ensi-iltansa musikaali sai viime lauantaina.

Viime lauantaina Lohjan Teatterissa sai ensi-iltansa Howard Lindsayn ja Russel Crousen käsikirjoitukseen perustuva klassikkomusikaali The Sound of Music. Tositarinaan perustuva musikaali kertoo von Trappin perheen elämästä 1930-luvun Itävallassa. Leskeksi jäänyt kapteeni Georg von Trapp pitää seitsemälle lapselleen ankaraa kuria, kunnes rakkaus astuu mukaan kuvaan.

–Vaimo on kuollut ja yksinhuoltaja isä kieltää leikin ja laulun. Samalla huomataan, kuinka paljosta ihminen jää paitsi, jos elämässä ei ole luovuutta. Yksi tarinan keskeinen sanoma onkin, että luovuus parantaa ja pelastaa, kertoo ohjaaja Sari Niinikoski.

Kuten monessa muussakin tarinassa, rakkaus muuttaa paljon. Kun Maria saapuu piristämään perheen elämää, tarttuu ilo lasten lisäksi pian myös heidän isäänsä.

–Tämä on rakkaustarina siitä, miten armeijan käynyt setä kesytetään, kun nainen tulee taloon. Musikaalissa on kuitenkin monta teemaa lomittain, Niinikoski sanoo.

Ilon takana pilkahtaa myös suru, kun Saksa valtaa Itävallan ja liikekannallepano alkaa.

Tarina on toki tuttu, mutta lisäksi mukaan mahtuu Lohjan Teatterin omia yksityiskohtia ja korostuksia. Samoin kuullaan sekä tuttuja että tuntemattomampia lauluja. Todellinen von Trappin perhe tuli tunnetuksi laulavana perheenä, joka esiintyi mm. laivoilla. Natsit valtasivat heidän talonsa, joka on edelleen olemassa. Niinikoski toteaa, että vaikka käsikirjoitus on vanha, tarina on varsin ajankohtainen.

–Teatterin pitää kuvata sitä aikaa, missä eletään. Sodan jaloista pakenevat kansat ovat valitettavasti jälleen ajankohtainen aihe Euroopassa. Musikaalissa on kuitenkin hyvä sanoma siitä, että rakkaus voittaa.

–Tämä on sielua kohottava musikaali, tiivistää abbedissaa näyttelevä Sanna Nuutinen.

Von Trappin perhe herää jälleen eloon Lohjan Teatterin versiossa musikaalista The Sound of Music.

Von Trappin perhe nousee lavalle

Mariaa näyttelee Henna-Riikka Rajaniemi ja kapteeni von Trappia Esa Koski.

–Olen aika kotonani tässä roolissa, mutta on tämä myös vaativa. Pitää venyä niin moneen eri tunnetilaan, ensimmäistä kertaa Lohjan Teatterin lavalla nähtävä Rajaniemi kertoo.

–Meillä kävi oikein hyvä tuuri, koska Henna-Riikka on klassinen laulaja. Ääntä tulee niin, että ohjaajan tukka lähtee taakse, Niinikoski naurahtaa.

–Mukana on myös muita hyviä laulajia. Kaikki lapsetkin laulavat, hän jatkaa.

Lasten rooleissa nähdään Sofia Lintula, Reima Nikola, Hertta-Maija Hirvonen, Lila Turunen, Jerry Savioja, Alvar Kajander ja Hilja-Orvokki Hirvonen.

–Joskus ajattelin, etten lähde ohjaamaan tätä musikaalia, koska lapsia on niin paljon ja ohjaaminen olisi yhtä paimentamista, mutta nämähän ovat kuin armeijassa eikä kukaan ole sanonut, ettei jaksa, Niinikoski sanoo.

Musiikista vastaa tuttuun tapaan Tuomas Törmi, joka on toteuttanut musikaalin taustanauhat yhdessä Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston oppilaiden kanssa. Komea lavastus on jälleen Jyrki Kakon kädenjälkeä ja puvustus Annukka Matilaisen työn tulosta.

The Sound of Music on kohonnut klassikon asemaan. Tarinan suosiosta kertoo jotain se, että vuonna 1965 valmistunut elokuvaversio on edelleen kaikkien aikojen katsotuin musikaalielokuva. Lohjan Teatterinkin näytöksiin on varattu lippuja jo reippaasti yli 3 000. Tilaa on silti vielä, sillä esitykset jatkuvat ensi vuoden puolelle saakka.

–Tämä on selkeästi odotettu musikaali, Niinikoski iloitsee.

SMS

Marian mukana leikki ja laulu palaavat von Trappin perheen lasten elämään. (Kuva: Sari Niinikoski)